Wasalandian alueesta halutaan koko kansan olohuone

Wasalandian alueelle on tulossa toimintaa. Tonttivuokrasta ja kiinteistöjen hankinnasta on päästy sopimukseen. Suuremmat avajaiset on tarkoitus järjestää vuoden päästä kesällä.

Vaasa
Wasalandia on hiljentynyt.
Wasalandia sulki ovensa vuonna 2015. Anna Wikman/Yle

Entisen huvipuisto Wasalandian alueelle on tulossa toimintaa. Vasta perustetun Craft Park Finland Oy:n toimitusjohtaja Tommi Kypärän mukaan tarkoituksena on tehdä alueesta koko kansan olohuone.

– Meillä on tällä hetkellä kymmenen hengen tiimi jokaiselta toimialalta, joita tähän projektiin nyt vaaditaan. Tiimi muotoutuu tässä huhtikuun aikana vielä, Kypärä kertoo.

Tämän hetkisenä suunnitelma on hyvin tapahtumapainotteinen, mutta kiinteääkin toimintaa on suunnitteilla.

– Paljon erilaisia tapahtumia, siinä sivussa sitten ravintolatoimintaa, elintarvikekauppa ja mitä kaikkea siihen sitten keksii. Tilaa ainakin on, Kypärä kertoo.

Suuret avajaiset vuoden päästä kesällä

Tonttivuokrasta ja kiinteistöjen hankinnasta on päästy jo pitkien neuvotteluiden jälkeen sopimukseen.

– Nyt toimintaan kaivataan lisää kumppaneita. Juuri olemme pistämässä liikkeelle a-osakkeita, jotta saadaan asioita liikkeelle. Ensimmäinen rahoituskierros on nyt käynnissä, Kypärä kertoo.

Alueella saattaa käynnistyä tänä kesänä jo oluen valmistus, mutta suuremmat avajaiset on suunniteltu vasta vuoden päästä kesälle.

Wasalandia sulkeutui vuonna 2015.