The Voice of Finland -voittaja laulaa lapselleen – "Kai jännitys lähtee tekemällä"

Kokkolalainen Saija Saarnisto toivoo pääsevänsä levyntekoon.

musiikki
Saija Saarnisto.
Saija SaarnistoNiina Koskela / Yle

Ei tullut mitään yhtäkkistä ahaa-elämystä. Saija Saarnisto on aina pitänyt laulamisesta. The Voice of Finland -kilpailun voitto osoittaa, että moni muukin pitää hänen laulamisestaan.

Silti Saija laulaa useimmin lapselleen.

– Suurimmaksi osaksi mietin omaa lastani. Tietysti riippuu sanoista, mutta suurimmaksi osaksi laulan biisejä, joissa olen voinut ajatella lastani.

The Voice of Finland -kilpailun voitto tuntuu yhä uskomattomalta, mutta hienolta. Unohtamaan sitä ei pääse arkenakaan, sillä onnitteluja tulee ja kukkia kannetaan työpaikallekin. Se lämmittää.

Saija ei usko kokevansa vastaavaa enää. Hän jäi kaipaamaan läheisiksi tulleita ihmisiä tuotannosta kilpailijoihin. Myös rutiini jäi päälle.

– Ajattelinkin mennä kahdelta asemalle Turun junaan... mutta enpä mennyt, nauraa Saarnisto kisan päättymisen jälkeisenä perjantaina.

Suurimmaksi osaksi laulan biisejä, joissa olen voinut ajatella lastani.

Saija Saarnisto

Mitä kisan voitto tuo tullessaan, on vielä hämärän peitossa. Eniten Saarnisto odottaa levyntekoa.

– Ihmiset ovat sanoneet saaneensa lohtua biiseistäni. Olisi kiva että niitä voisi levyltäkin kuunnella.

Omaa linjaa lähinnä on Adelen tuotanto. Englanti tuntuu omalta laulukieleltä, muttei suomikaan ole poissuljettu. Saarnisto haluaa pystyä seisomaan laulujensa takana.

Ihmiset ovat sanoneet saaneensa lohtua biiseistäni.

Saija Saarnisto

Jännittämisestään paljon puhunut Saarnisto sanoo, ettei edes kisan eteneminen juuri karsinut tunnetta. Tai no: battle meni pelotta, kun mukana oli kaveri ja viimeisellä kerralla jännitti vähemmän:

– Lähdin sillä asenteella, että tämä on viimeinen kerta kun täällä ollaan.

Saarnisto ei oikein tiedä, mitä jänniittää. Kaatumista lavalla? Sitä mitä muut ajattelevat? Ehkä sanojen unohtamista, vaikka ne voivat olla niin syvällä muistissa, että ne muistaisi kesken unesta herätettäessäkin.

– Olen kieltämättä unohtanut pienempänä sanat pariin kertaan eikä se niin paha ollut... En minä tiedä.

Kilpailun aikana hän sai monenlaista apua jännittämiseen ja työstikin sitä. Saarnisto muistuttaa, ettei ole suinkaan yksin jännityksensä kanssa. Ja että jotkut artistit oksentavat ennen lavalle menoa; niin kovasta jännityksestä hän ei kärsi.

– Kai se vain tekemällä lähtee.

Ensi kauden Voice of Finland -kisaakin hän odottaa: nähdäkseen uudet kilpailijat ja voidakseen ehkä jopa auttaa jännittäjiä.

Kokkola suunnittelee jonkinlaista juhlaa Saarniston kunniaksi. Voittajan toivejuhlat olisivat pienimuotoiset.

– Kai siellä voisi laulun lurauttaa ja puhua ihmisten kanssa.