Turvapaikanhakijoiden siirrot takkuavat, paitsi Suomeen – "Hyvältä näyttää"

Kokonaisuudessaan EU-maiden välinen taakanjako jää tavoitteestaan. Suomi ja Malta ovat mahdollisesti ainoita EU-maita, jotka saavat hoidettua oman osuutensa.

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Turvapaikanhakijoiden sisäiset siirrot etenevät hitaasti. 

EU-maat sopivat syksyllä 2015 siirtävänsä Kreikasta ja Italiasta 160 000 turvapaikanhakijaa kahden vuoden sisällä. Sisäisiä siirtoja on tehty nyt 16 467, eli reilu kymmenesosa alkuperäisestä tavoitteesta. Viime elokuussa kiintiöstä oli täytetty vasta reilu puolitoista prosenttia.

Siirtojen on tarkoitus olla tehtynä 26.9.2017. Tavoitteesta siis tullaan todennäköisesti jäämään reilusti.

Sen sijaan Suomi näyttää toteuttavan tavoitteensa tunnollisesti. Suomi on ottanut Kreikasta ja Italiasta yhteensä 1 340 turvapaikanhakijaa, eli noin kaksi kolmasosaa tavoitteestaan. Kaikki turvapaikanhakijat on siirretty määräaikaan mennessä, uskoo sisäisten siirtojen yhdyshenkilö, ylitarkastaja Monna Airiainen Maahanmuuttovirastosta.

– Näkemyksemme mukaan Suomi saa osuutensa hoidettua. Hyvältä näyttää.

Tämä johtuu Airiaisen mukaan yksinkertaisesti siitä, että Suomi on ottanut tavoitteen alusta lähtien vakavasti.

– Meillä on prosessi ollut koko ajan käynnissä. Ollaan sitouduttu tähän. Ei se sen kummempaa ole.

Sen sijaan liuta EU-maita hangoittelee sisäisiä siirtoja vastaan. EU on uhannut, että se voisi rankaista suunnitelmasta laistavia maita esimerkiksi pidättämällä niiltä rahoitusta.

Suomeen siirretyistä turvapaikanhakijoista valtaosa on Eritreasta (585) ja Syyriasta (580).

KohdemaaSiirrot KreikastaSiirrot ItaliastaSiirrot yhteensäSiirtoja jäljellä
Saksa2 0301 6893 71923 817
Ranska2 8303273 15716 557
Hollanti1 1655221 6874 260
Suomi7396011 340738
Portugali9532981 2511 699
Norja3435599020
Espanja7421448868 437
Sveitsi2205427620
Romania523455683 612
Belgia4011215223 290
Irlanti3820382360
Latvia26327290191
Luxemburg21661277280
Liettua2438251420
Slovenia13135166401
Malta654611120
Viro1000100229
Kypros551065255
Ruotsi039393 727
Kroatia24933935
Bulgaria290291 273
Slovakia16016886
Tšekki120122 679
Unkari0001 294
Puola0006 182
Itävalta0001 953
Liechtenstein0000
Tanska*****xxxx
Iso-Britannia*****xxx                x

***** Iso-Britannia ja Tanska eivät ole suostuneet ottamaan turvapaikanhakijoita vastaan sisäisten siirtojen kautta.