Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Pääkuva piirros Pääkuva Pääkuva piirros Pääkuva
Creen kieltä

Unohdettujen kylä - Attawapiskat 91A

Pieneen Attawaspiskatiin ei ole rakennettu tietä. Monet kyläläiset ovat pyrkineet täältä pois epätoivoisella tavalla.

Pienen potkurikoneen ikkunasta näkyy pitkään vain lunta ja puita. Tuolta jostain poliisi löysi Sheridan Hookimaw’n alkutalvesta 2015, hirttäytyneenä.

Yhä selvästi lapsenkasvoinen, 13-vuotias tyttö oli tehnyt itsemurhan.

Talvi Sheridanin kuoleman jälkeen oli tytön kotikylässä synkkä. Kaikkiaan sata kyläläistä yritti itsemurhaa seuraavien kuukausien aikana. Pelkästään yhtenä huhtikuun iltana itsemurhayrityksiä oli 11.

Kylä on Attawapiskat, tarkemmin reservaatti Attawapiskat 91A. Pieni pala maata, jossa asuu yhtä Kanadan alkuperäiskansaa, Cree-heimoa.

Itsemurhakriisi ei puhjennut parin tuhannen asukkaan reservaattikylään hetkessä. Sen juuret olivat syvemmällä.

Tytöt
Maisema Jachintan talo
Jacintha piirros Jachinta Jacintha piirros Jacintha

Jacintha Hookimaw asuu toistaiseksi äitinsä luona yhdessä kaksostyttöjensä Noran ja Reban kanssa.

Harmaanruskean, puupintaisen talon porrastasanteella seisova Jacintha Hookimaw laskee peilipintaiset aurinkolasit silmilleen, kaivaa askista tupakan ja sytyttää sen. Aurinkoa ei näy harmaiden pilvien takaa. Lumi häikäisee silti.

On päivä, mutta niin hiljaista, että sytyttimen rasahdukseen kiinnittää huomiota. Pysähtyneessä pakkasilmassa tupakansavu jää hetkeksi leijumaan paikalleen.

– En pidä täällä asumisesta. Haluan vain pois, tiedäthän.

Itsemurhan aikaisemmin syksyllä tehnyt Sheridan ja Jacintha, 26, olivat samaa perhettä, toistensa pikkuserkkuja. Sukulaissuhteet ovat täällä vahvoja, ja siksi ajatus perheestä on ydinperhettä laajempi.

Hookimaw’n perhettä suru on musertanut useamman kerran.

Jacinthan parikymppinen serkku teki itsemurhan seitsemän vuotta sitten. Ja pari vuotta sitten auton alle jäi Jacinthan kummilapsi, vasta taaperoikäinen tyttö.

Jacintha nostaa käden ohikulkeville ihmisille muttei huikkaa mitään perään. Käsissä on pari pientä tatuointia, kaulassa ja rintakehässä näkyy muutama lisää. Jacinthan sormet pyyhkäisevät hihan peittämää käsivartta, ihoon on suunnitteilla kuva menehtyneestä kummitytöstä.

Jacintha lähti Attawapiskatista ensimmäisen kerran yhdeksän vuotta sitten. Eikä hän ole tullut jäädäkseen nytkään.

– Olen vain käymässä. Kunnes kaikki on järjestyksessä, tiedäthän, sanoo Jacintha, ja kääntää peilipintaisten aurinkolasien peittämän katseensa suoraan kohti.

Kartta

Valtavan kokoisen Kanadan mittapuulla Attawapiskatin reservaattikylä on varsin lähellä Ontarion provinssin pääkaupunkia Torontoa – se on noin tuhannen kilometrin päässä. Matka on liki yhtä pitkä kuin Helsingistä Kittilään.

Lähin oikea kaupunki on 500 kilometrin päässä oleva Timmins. Sinne Jacintha aikoo palata heti kun mahdollista.

Matkassa on vain pieni mutta: Attawapiskatista ei lähdetä hyppäämällä ratin taakse ja hurauteta toiseen kaupunkiin. Tänne ei ole rakennettu maantietä.

Raivaamattoman metsän ympäröimä kylä on valtaosan vuodesta suljettu. Ainoa tie pois löytyy lentoteitse taivaalta, ja sekin tie on kallis. Paikka Air Creebecin tai Thunder Airin pienessä koneessa maksaa helposti 600 Kanadan dollaria eli noin 450 euroa yhteen suuntaan.

Hautausmaa ja kylää
Taloja Taloja

Attapiskatin pienissä taloissa asuu usein jopa toistakymmentä ihmistä. Hallitus ei ole antanut lupaa laajentaa kylää.

Jos Attawapiskatin hätää olisi mitattu kuumemittarilla, olisi se paukahtanut räsähtäen rikki vuosi sitten, lauantaina 9. huhtikuuta 2016. Se oli ilta, jonka aikana itsemurhaa yritti 11 ihmistä.

Samana iltana kokoontunut kylän valtuusto julisti Attawapiskatiin hätätilan. Sen tarkoituksena oli saada hälytyskellot soimaan aina pääkaupungissa Ottawassa asti. "Tähän mennessä meidän tulisi kaikkien tietää, että ongelman laastarointi ei toimi", alueen useamman reservaattikylän yhteisvaltuusto lausui.

Hätätila oli tehnyt tuloaan syksystä asti: yrityksiä päästä pois Attawapiskatista oman käden kautta oli runsaan puolen vuoden aikana yli sata. Yksin maaliskuussa 2016 itsemurhaa yritti 28 ihmistä.

Itsemurhan aikaisemmin syksyllä tehnyt Sheridan oli 13-vuotias, mutta itsemurhaa yrittäneiden tai siinä onnistuneiden keskuudessa hän ei ole ikänsä puolesta poikkeus. Moni itsemurhaa yrittänyt oli oikeastaan vasta lapsi, nuorin vain 11-vuotias.

Hätä ja epätoivo eivät tarttuneet tuona talvena pelkästään nuoriin. Vanhin itsemurhaa yrittänyt oli ehtinyt täyttää 70 vuotta.

Työt istuu piirroskuva Tytöt istuu Tytöt istuu Tytöt istuu

Oven auetessa eteisestä olohuoneeseen vastaan humahtaa lämpö. Ulkona pakkasasteita on liki parikymmentä, mutta ohuilta näyttävien seinien sisällä lämpöasteita on oltava päälle parikymmentä. Paksuissa talvivaatteissa tulee kuuma hetkessä.

Ensimmäisenä kuuluu kikatus.

Täällä, yhden makuuhuoneen, avokeittiön ja olohuoneen puutalossa 26-vuotias Jacintha Hookimaw nyt asuu, yhdessä 3-vuotiaiden kaksostyttöjensä Noran ja Reban kanssa. Mutta vain toistaiseksi. Talon varsinainen asukas on Jacinthan äiti.

Ulkoapäin tämä on aivan tavallinen talo. Attawapiskatin mittakaavassa tavallisuuden taittaa muutama asia.

Esimerkiksi Jacinthan äiti on poikkeus. Sairaalassa hoitajana pitkään työskennellyt äiti odottaa jo eläkevuosia. Se on hyvin harvinaista kylässä, jossa työttömyysaste on 80 prosenttia.

Vähän poikkeuksellista on tämäkin: Attawapiskatissa neljä asukasta on tämän talon neliöihin pieni määrä väkeä.

Yksi syy pahaan oloon, ahdistukseen ja toivottomuuteen on juuri tässä:

Kylän pienissä taloissa asuu pahimmillaan parikymmentä ihmistä. Samassa talossa saattaa asua neljäkin sukupolvea yhdessä.

Attawapiskatiin on rakennettu runsaat 300 taloa, eli keskimäärin joka kolmannessa talossa voisi asua joku toissa talven aikana itsemurhaa yrittänyt.

Talojen kunto on pääosin hyvin kehno, ellei karmea.

Monien muiden talojen lailla Jacinthankin kotia vaivaa home. Kylmäeteinen haisee maakellarilta ja puupintaisia seiniä kiertää tumma raita.

Osaan taloista tulee juokseva vesi, mutta sitä ei saa juoda eikä suihkussa pidä viipyä liian pitkään. Matalasta järvestä pumpattavassa vedessä on syöpää mahdollisesti aiheuttavia aineita, kuten bromidikloorimetaania. Siksi vauvat kehotetaan kylvettämään kylän yhteisestä vedenottopisteestä haettavalla, juomakelpoisella vedellä.

Attawapiskatista on huudettu apua monta kertaa.

Itsemurhakriisiä edelsivät asunto- ja vesikriisi. Viimeisen vuosikymmenen aikana Attawapiskatiin on julistettu hätätila kaikkiaan viisi kertaa.

Se, kuuleeko kukaan, onkin ihan toinen juttu.

Jackie kirkossa Ikkunamaalus Ikkunamaalaus

Jackie Hookimaw käy usein hiljentymässä kylän puukirkossa. Lasimaalaukset ovat Jackien ja hänen miehensä suunnittelemat.

– Ei mikään, nainen henkäisee ja huokaa. Hänen mielestään Attawapiskatissa ei vuosi itsemurhakriisin jälkeen ole tapahtunut minkäänlaista muutosta parempaan.

Ikkunan läpi tulvivan valon keskellä seisova nainen on Jackie Hookimaw, Jacinthan täti. Hän on ollut reservaatin kasvot ja ääni, kun Attawapiskatiin tulvi toimittajia itsemurhakriisin jälkeen. Moni muu on pysynyt hiljaa.

Jackie on jaksanut kertoa, kerta toisensa jälkeen, reservaatista sekä itsemurhan tehneen sukulaistyttönsä Sheridanin kuolemasta.

Siitä, etteivät Sheridania tappaneet alkoholi, lääkkeet tai huumeet – vaan epätoivo.

Jackien mukaan terveytensä kanssa kamppaillutta tyttöä kiusattiin. Teini-ikäinen Sheridan sairasti muun muassa astmaa ja diabetesta. Viimeisessä viestissä perheelleen tyttö oli sanonut olevansa väsynyt.

Nyt Jackie seisoo katolisen kirkon penkkirivien välissä ja kertaa tapahtumia.

Vaikka kriisin nostattamat otsikot saivat Kanadan haukkomaan henkeään, ei pahan olon purkautuminen itsemurhayrityksinä tullut kaikille yllätyksenä. Ei Jackiellekaan.

Jackie kuuli ensimmäisistä itsemurhayrityksistä jo alkusyksystä 2015. Tuolloin yliannostuksen ottaneita nuoria tyttöjä lennätettiin pois Attawapiskatista.

– Voi hyvä Jumala, tämä on trendi, Jackie kertoo ajatelleensa.

Erityisen huolestuttavaa oli se, että osa nuorista tytöistä yritti itsemurhaa ryhmässä. Pelko tulevasta painoi Jackien mieltä, ja rauhoittuakseen hän tuli usein juuri tänne, joen vierelle rakennettuun kirkkoon.

Sitten koitti lokakuu.

Herkkä ja hauska. Piti lapsista ja maalaamisesta. Sellainen Sheridan oli.

Vaikka Jackie ei itke nyt kertaakaan puhuessaan sukulaistytöstään, on kipu yhä selvästi läsnä.

— Sheridanin kuoleman jälkeen tilanne paheni. Useampi nuori yritti itsemurhaa, mutta eivät pelkästään nuoret, vaan kaikenikäiset ihmiset, Jackie sanoo.

Monissa reservaateissa itsemurha on tavallinen tapa kuolla. Alkuperäiskansojen kuolinsyiden joukossa se on kärkisijoilla. Kanadan terveysviranomaisten mukaan alkuperäiskansojen nuorten itsemurhien määrät ovat jopa seitsemän kertaa korkeammat kuin Kanadan muilla nuorilla.

Syitä pahaan oloon on monia.

– Huumeiden käyttö, toivottomuus, ahtaat asumisolot, stressi, seksuaalinen hyväksikäyttö. Jokaisella yhteisöllä on oma tarinansa, Jackie summaa.

Ja reservaattien kriisi jatkuu.

Tammikuussa ontariolaisessa reservaatissa kaksi 12-vuotiasta tyttöä tappoi itsensä saman viikon sisällä. Sama toistui helmikuussa toisessa reservaatissa, jossa itsemurhan teki 11-vuotias tyttö.

Kyltti
Sairaala Koira

Attapiskatin teillä liikkuu lähinnä koiria. Moni antaa lemmikkinsä juosta vapaana.

Joen rantaan rakennettua kirkkoa vastapäätä on matala rakennus. Sen katolla liehuvat sekä Kanadan että Attawapiskatin liput. Kuution muotoinen H-kirjain lippujen vieressä kertoo, että paikka on hospital, sairaala.

Monia itsemurhaa yrittäneitä hoidettiin juuri täällä.

Tai hoidettiin sen verran kuin pystyttiin. Sairaalalla ei ole täysipäiväistä lääkäriä.

Synnyttämään, ja usein kuolemaankin, täytyy matkustaa satojen kilometrien päähän joko Moosoneen kylään tai Timminsin kaupunkiin.

Attawapiskatissa vitsaillaan, että päästäkseen pois olisi hyvä sairastua niin vakavasti, että joutuu lennätetyksi muualle. Ei kuitenkaan liian vakavasti, jotta pääsee palaamaan kotiin.

Lentokone
Rahtia Lentokontällä
Taulu Attawapiskatista

Silloin kun jäätie ei kanna, kaikki kauppatavara pitää lennättää tiettömään kylään. Vanhassa valokuvassa näkyy metsän ja joen välissä sijaitseva Attwapiskat.

Hätätilan julistamisesta on kulunut jo vuosi, eikä tilanne ole kovin kaksinen vieläkään.

Attawapiskatissa kyllä käy mielenterveystyöntekijä tai oikeamminkin useita alan työntekijöitä. Pahan olon kanssa kamppailevien lasten ja teini-ikäisten pitäisi siis uskoutua useammalle vieraalle ihmiselle, jotka käyvät kylässä muutaman viikon vuorokierrolla. Pysyvää työntekijää ei ole löydetty.

Tämä kertoo Attawapiskatin saamasta avusta paljon. Avun odottaminen on tavallista. Niin tavallista, että siihen on voi mennä vaikka vuosikymmen.

Esimerkiksi uutta alakoulua homeisten parakkien tilalle odotettiin 14 vuotta.

Koulu valmistui vihdoin vuonna 2014, mutta kuluneena talvena se oli kiinni yli kuukauden vesivahingon vuoksi. Sinä aikana opettajat lähettivät oppilailleen läksypaketteja, mutta niistä harva palasi tarkistettavaksi.

Vaikka koulu on taas auki, eivät kaikki lapset viihdy siellä koko päivää. Miksi viihtyisivätkään, kun opettajat vaihtuvat tiuhaan ja mahdollisuudet jatkokoulutukseen ovat olemattomat.

Koulu jäi kesken Jacinthallakin. Nyt se harmittaa.

– Täällä ei ole mitään tekemistä. Koulun jälkeen istuskelin useimmiten vain kotona. Siinä se.

Tilanne ei ole muuttunut. Attawapiskatissa ei ole nuorisotaloa tai kirjastoa, monista muista ajanviettomahdollisuuksista puhumattakaan.

Yhdestä asiasta kaikki tuntuvat Attawapiskatissa olevan yhtä mieltä: jos vastaavia ongelmia olisi etelässä, korjattaisiin ne välittömästi.

Miksi Attawapiskat sitten jää heitteille? Vastaus on kiinni siitä, keneltä kysyy.

Hautausmaa piirroskuva Hautausmaa Hautausmaa Hautausmaa

Miten vähän virallinen Kanada on lopulta Attawapiskatin kaltaisten kylien hyväksi tehnyt ja miten unohduksissa reservaattien lapset elävätkään. Näin sanovat ne, jotka puolustavat alkuperäisväestön oikeutta elää siellä, minne he ovat aikoinaan asettuneet.

Samat ihmiset uskovat, ettei eristyksissä olevien reservaattikylien hyväksi tehdä mitään siksi, että alkuperäisväestö ymmärtäisi lopulta itse muuttaa lähemmäs valmiita ajoteitä ja palveluita.

Sitten ovat kriitikot, joidenkin mielestä Attawapiskatiin ja muihin syrjäisiin reservaatteihin upotetaan rahaa liikaakin. Heidän mukaansa rahoja ei vain osata käyttää järkevästi.

Kaksoset tiskipöydällä
Vesihana Tyttö
Tyttö

Kaikki attawapiskatilaiset hakevat juomavetensä yhdestä vesipisteestä, sillä koteihin tuleva vesi on vaarallista juotavaksi.

Tummien, pitkien otsatukkien alta vilkkuvat mustat silmät ja takaraivolla heiluvat poninhännät. Riehakkaat kaksostytöt keikkuvat isotäti Jackien ympärillä kuin kaksi pientä marakattia.

Reban reippaan kokoisen t-paidan alta vilkkuu vaippa, ja kuten kenellä tahansa leikki-ikäisellä, ei housujen jalkaan laittamisesta tahdo tulla mitään nyt, kun se ei huvita.

Jacintha katsoo tyttöjään kauempaa ja pudistaa välillä päätään.

Hänen vanhat ystävänsä ovat pääosin jääneet Attawapiskatiin. Osalla menee hyvin. Yksi heistä on naimisissakin, minkä Jacintha saa kuulostamaan meriitiltä.

Osalla elämän täyttävät huumeet. Sekin on yksi syy siihen, että Jacintha haluaa pois. Hänellä itsellään ei ole ollut ongelmia huumeiden kanssa, sormien välissä palava savuke on ainut pahe.

– Siinä se, Jacintha kuittaa.

Jacinthalle on selvää, että hän haluaa tytöilleen enemmän kuin on itse saavuttanut. Se tarkoittaa ennen kaikkea parempaa koulutusta ja muuttoa isoon kaupunkiin, Timminsiin.

Vaikka Timminsistä puuttuisivat äiti ja Jackie-täti, olisi siellä paljon muuta. Kaupungissa on paljon siistimpää ja kauniimpaa kuin Attawapiskatissa. Timmins voisi olla myös turvallisempi.

– Täällä ei ole edes jalkakäytäviä.

Jalkakäytävättömässä Attawapiskatissa auton alle jäi Jacinthan neljävuotias kummityttö. Tummasilmäisestä taaperosta on rakennettu kuvakollaasi television yläpuolelle. Näistä kuvista yksi odottaa tatuoimista Jacinthan käsivarteen.

Täällä moni vähiin neliöihin ahdettu perhe on köyhä ja syykin on selvä: kun töitä ei riitä kaikille, on elettävä sosiaalituilla.

Raha on tiukalla Jacinthallakin, etenkin kun elatusmaksut tyttöjen isältä jäävät välillä tulematta. Silti Jacintha laittaa säännöllisesti rahaa talteen tyttöjään varten.

Nyt kun Jacintha ei käy töissä, säästäminen on vaikeaa. Hän kuitenkin toivoo hartaasti puhelua kaivosyhtiö De Beersiltä, jossa oli töissä aiemmin. Nyt mahdollinen työkomennus voi Jacinthan mukaan tulla yhtiön päivystyksestä.

– Odotan soittoa, hän sanoo.

Pohjoisen Ontarion alkuperäisväestöön kuuluvat kansat luovuttivat ehdottoman valtansa maahan 1900-luvun alkupuolella solmitulla sopimuksella. Attawapiskat liittyi sopimukseen muita myöhemmin, vuonna 1930.

Tästä vanhasta sopimuksesta hyötyy esimerkiksi kaivosyhtiö De Beers. Se kaivaa vajaan sadan kilometrin päässä Attawapiskatista timantteja perinteisiltä mailta, joilla creet ovat kulkeneet metsästäen karibuja ja villihanhia.

Kaivoksen tuoma vauraus ei totisesti näy Attawapiskatissa.

Noin sata kyläläistä käy töissä kaivoksella, mutta vain osa heistä kokopäiväisesti. Juuri De Beers työllisti myös Jacinthan aiemmin, mutta yksinhuoltajalle töiden ja lastenhoidon yhteensovittaminen oli mahdotonta.

Kaivosyhtiö maksaa Attawapiskatille vuosittaista tukea miljoonasta dollarista kahteen. Kritiikki siitä, mihin ja miten rahat käytetään, käy täällä välillä ilmeisen kuumana.

Vaurauden sijaan kaivos on tuonut Attawapiskatiin jotain muuta. Täällä ja muissa reservaateissa liikkuu paljon puheita siitä, kuinka kaivos toi kylään kovat huumeet.

– Joku kaivoksella myi huumeita, eikä kaivokselle menevien lentokoneiden matkatavaroita tarkistettu kunnolla, Jacinthan täti Jackie sanoo.

Saman vahvistaa Jacintha. Kun hän oli teini-ikäinen, nuorten luvattomaan hupiin riittivät alkoholi ja pilvenpoltto. Kokaiini, speed ja piristeet löysivät tiensä Attawapiskatiin myöhemmin.

– Useimmiten ihmiset eivät enää juo. Halutaan vain käyttää inhottavia huumeita. Lapset näkevät sitä joka päivä, Jacintha sanoo.

Merkkejä Nuoret katsomossa Pelaajia vaihtoaitiossa

Attawapiskatiin pääsee vain talvisin jäätietä pitkin. Silloin järjestetään myös jääkiekkoturnaus, jolloin kylään saapuu ihmisiä lähimmistä reservaattikylistä.

Täällä ei pitäisi olla huumeita sen enempää kuin alkoholiakaan. Attawapiskat on niin kutsutusti "kuiva". Kylässä ei ole baaria eikä kaupassa myydä olutta.

Sääntöjen mukaan tänne ei myöskään saa tuoda alkoholia, mutta se ei vielä tarkoita mitään. Tietenkään. Etenkin kylän laitamilla lumipenkoissa makaa olut- ja siideritölkkejä.

Ulkopuoliselle huumeongelma näkyy selvimmin kylän kaupassa. Sen eteisessä notkuu sumeasilmäisiä nuoria miehiä, joiden hoikkuus pistää silmään tukevarakenteisten kyläläisten keskellä.

– Olen itse entinen addikti, mies sanoo ja katsoo suoraan silmiin.

Äänensävyn perusteella voisi ajatella, että puhumme siitä, kuinka Attawapiskatin joukkueet ovat pärjänneet viereisessä jäähallissa meneillään olevassa kiekkoturnauksessa.

Hoikan miehen vieressä seisoo kaksi pientä tyttöä, käsissään Frozen-animaation prinsessoilla koristellut rukkaset. Tummat letit valuvat myssyjen alta olkapäille.

Nuori isä ei halua sanoa nimeään. Toimittajia on vieraillut kylässä riittävästi. Epäystävällinen hoikka mies ei silti ole.

Se, että kylässä on huumeita, on tosiasia. Huumeista puhuvat lapsetkin. Omasta päihdehistoriasta puhuminen näin suoraan tuntuu silti hämmentävältä.

– Huumeita myytiin lasten edessä, mies kertoo aurinkolasiensa takaa.

Kolmivuotiaiden tyttöjen isä on itse tuskin kolmeakymmentä.

– Täällä on rankkaa välillä. Mutta tämä on koti, ja haluan kasvattaa lapseni täällä.

Jackie piirroskuva Jackie Demo Demo

Talvisin kylästä pääsee hetken aikaa pois tietä pitkin. Vuoden 52 viikosta noin 40 viikon ajan Attawapiskat on käytännössä suljettu, mutta kun kylän ohittava joki jäätyy, voi sitä käyttää tienä.

Muu maailma saattaa avautua kyläläisille tulevaisuudessa läpi vuoden.

Suunnitelmia on jo tehty sillä kaivosteollisuuskin hyötyisi ympärivuotisesta tiestä.

Myös Jackie Hookimaw kannattaa maantietä muttei millä tahansa ehdoilla.

– Tie tulee rakentaa ympäristöä kunnioittaen. Sen tulee kulkea niin, ettei se vahingoita vesistöä tai kaloja ja karibuja. Olemme riippuvaisia niistä. Täällä eletään yhä luonnosta, kuten ennen vanhaan.

Tie saattaisi tuoda myös muuta helpotusta elämään.

Kylään lentorahdilla tuotu ruoka on paljon kalliimpaa kuin monessa muussa paikassa Kanadassa. Muutaman litran mehutonkka voi maksaa liki parikymmentä ja maitolitra kuutisen euroa. Myös rakennustarpeita saataisiin kylään tietä pitkin vuoden ympäri.

Kanada juhlii tänä vuonna nykymuotoisen liittovaltion 150-vuotista taivalta, mutta monille maan alkuperäiskansoihin kuuluville ihmisille seremoniat punavalkean vaahteranlehtilipun alla tuntuvat turhilta, vitsiltä tai yksinomaan loukkaavilta.

Vaikka attawapiskatilaiset asuttavat nyt pientä reservaattia, ovat heidän esi-isänsä kalastaneet, metsästäneet ja käyneet turkiskauppaa laajalti pitkin Jamesinlahden rantaa – jo selvästi pidempään kuin 150 vuoden ajan.

– Luulen, että pääministeri Justin Trudeau tarkoittaa hyvää, kylän päällikkö Ignace Gull sanoo.

– Kun hänet valittiin, hän lupaili paljon. Mutta se ei näy täällä.

Kanadan 36 miljoonasta asukkaasta alkuperäisväestöön kuuluu 1,4 miljoonaa ihmistä. Heitä ovat eskimokansa inuiitit, Métis-kansa ja niin sanotut ensimmäiset kansat, joihin Attawapiskatissa asuva Cree-väestökin kuuluu.

Reservaatit kuten Attawapiskat 91A ovat Kanadan ensimmäisille kansoille tarkoitettuja asuinalueita. Niissä olevat talot omistaa valtio ja selvitysten mukaan taloista lähes puolet on korjauksen tarpeessa.

Kun alkuperäiskansojen asioista vastaava ministeri Carolyn Bennett vieraili Attawapiskatissa viime keväänä itsemurhakriisin kärjistymisen jälkeen, esitti yksi kylän nuorista hänelle kysymyksen: kerro, miksi me ensimmäiset kansat elämme kolmannen maailman oloissa?

Ja kas, Attawapiskatissa huhtikuussa piipahtanut Bennett lupasi kylään nuorisotalon sekä varoja mielenterveystyöhön.

Samaa, mutta laajemmassa mittakaavassa, on lupaillut myös pääministeri Justin Trudeau. Pääministeri vannoi järjestävänsä lisää varoja reservaateissa elävien ihmisten koulutukseen ja mielenterveystyöhön. Mutta Attawapiskatin nuoret odottavat yhä toivomaansa nuorisokeskusta.

Attawapiskat on tottunut odottamaan, ja pettymään.

Perhe Perunasaari Kaksostyttö

Juuret ja perhe ovat Jackielle tärkeitä asioita. Attawapiskatin edustalla on pieni saari, Perunasaari. Siellä kasvaa kesäisin jopa tomaatteja.

Millaista nyt kolmevuotiaiden Noran ja Reban elämä olisi, jos he kasvaisivat täällä?

Kymmenen vuoden kuluttua, itsemurhan tehneen pikkuserkkunsa Sheridanin ikäisinä he olisivat käyneet alakoulunsa uudessa koulurakennuksessa ja siirtyneet juuri yläkouluun.

Ehkä he olisivat mukana nuorison puistonvartija-ohjelmassa tai harrastaisivat täällä suosittua luutapalloa.

Isotäti Jackie olisi saattanut opettaa tytöt hiihtämään. Tytöt kulkisivat lumisilla kaduilla kuten teinit missä tahansa, ilman pipoja ja kaulaliinoja, takit auki. Kuuntelisivat musiikkia, nahistelisivat. Tekisivät läksyjä, haaveilisivat kupillisesta kahvia kanadalaisten rakastamassa Tim Hortonsin pikaruokaketjussa.

Attawapiskatin olot ovat kuin kehitysmaassa, mutta internet tuo toisenlaisen maailman mahdollisuuksineen ihan lähelle. Kaksostyttöjen isotädin Jackien mielestä tilanne on monimutkainen.

– Nuoret yrittävät suunnistaa kahdessa maailmassa. Nyt he ovat alkaneet olla ylpeitä juuristaan.

Jacinthalle se, mitä hän tytöilleen haluaa, on äärimmäisen kirkasta.

Se olisi koulu, joka olisi toiminnassa vuoden jokaisena koulupäivänä ja koti, jonne tulisi juomakelpoista vettä. Se olisi asuinpaikka, jossa tytöt voisivat notkua kirjastossa koulun jälkeen ja myöhemmin teini-ikäisinä ehkä nuorisotalolla. Ja kävellä sieltä kotiin jalkakäytävällä, turvassa ohi kiitäviltä autoilta.

Silloin hän ei ehkä joutuisi pohtimaan, tuntuuko tulevaisuus kaksostyttöjen mielestä yhtä toivottomalta kuin se Sheridanista tuntui.

– Haluan, että he ovat onnellisia.