Koe uusi yle.fi

Tieteentekijöille muu maa on mansikka – aivovuoto kiihtyy

Suomalaisia tutkijoita lähtee ulkomaille entistä enemmän. Yhä harvempi palaa takaisin.

aivovienti
Jaakko Hämeen-Anttila
Arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila lähti Edinburghin yliopistoon.Yle

Korkeasti koulutettuja suomalaisia muuttaa ulkomaille kiihtyvää tahtia. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 maasta lähti yhteensä 375 tutkijakoulutettua ja tänne tuli 156. Yliopistojen rahoitusleikkausten vaikutus lienee vielä suurempi viime vuonna, mutta muuttoliiketilastot sen osalta ilmestyvät myöhemmin.

Osaamistase on miinuksella kaikilla koulutusasteilla. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittajissa lähtijöitä oli noin tuhat enemmän kuin tulijoita. Professoriliiton mukaan nämä ihmiset ovat juuri sitä pääomaa, jonka varassa Suomeen pitäisi luoda uutta osaamiseen perustuvaa taloutta ja työpaikkoja.

Ensi viikolla ilmestyvässä Acatiimi-lehdessä on juttu, jossa esitettyjen ennen julkaisemattomien tilastojen mukaan vuosien 2005–2015 aikana maasta lähti 3 124 tutkijakoulutettua ja tänne tuli 1 963, nettomaahanmuutto oli siis -1 161.

Suomalaisia tutkijoita lähtee etupäässä vahvoihin tiedemaihin, kuten Yhdysvaltoihin, Britanniaan, Ruotsiin ja Saksaan. Myös Norja on kasvattanut suosiotaan viime vuosina.

Syyt ovat yksinkertaisia. Ulkomaisissa yliopistoissa tutkijoille annetaan paremmat työskentelyolot keskittyä itse tutkimukseen.