yle.fi-etusivu

Skeittirata entiseen sellutehtaaseen: "Näin mittavaa kokonaisuutta en ole ikinä ennen nähnyt"

Tamperelainen skeittiyhdistys päätti tehdä unelmasta totta ja palkkasi pitkäaikaistyöttömiä sisähallin rakentajiksi.

rullalautailu
Yle Uutiset Pirkanmaa: Skeittirata entiseen sellutehtaaseen
Yle Uutiset Pirkanmaa: Skeittirata entiseen sellutehtaaseen

Entisessä sellutehtaassa Tampereen Lielahdessa huhkitaan betonin kimpussa. Maallikkona ei voi kuin ihmetellä, miten vertiksi kutsuttu pystysuora seinämä on saatu kohoamaan kahden ja puolen metrin korkeuteen.

Ja kaarteita riittää radassa, jonka halkaisija on noin 35 metriä. Osa kauniisti kaartuvista seinämistä on hiottu niin tasaisiksi, ettei pinnassa erotu minkäänlaisia rosoja.

Se on tärkeää, kun radalla kiitävät lautailijat ottavat tuntumaa alustaan. Kaikesta näkee, että paikka on skeittaajien unelma, jota rakennetaan vaivoja säästämättä.

– Täältä saa hyvän kokemuksen betonirakentamiseen, valamiseen, hiertämiseen ja raudoittamiseen, Lahdesta kotoisin oleva Verneri Järvinen luettelee.

Töitä pitkäaikaistyöttömille

Verneri Järvinen on yksi monista skeittirataa rakentavista nuorista. Useilla heistä on takanaan pitkiä työttömyysjaksoja, jotka meneillään oleva urakka sopivasti keskeytti.

Nuori mies käsittelee työkaluja keskeneräisellä skeittiradalla.
Verneri Järvisellä on kokemusta sekä rakentamisesta että skeittaamisesta.Matti Vikman / Yle

Tulijoita työmaalle olisi ollut enemmänkin, jos hankkeeseen olisi saatu enemmän rahoitusta. Hanketta vetävä Pirkanmaan Kaarikoirat ry toimii talkoopohjalta ja jokainen sentti on venytetty unelman toteuttamiseksi.

Monille hallissa uurastavalle nuorelle kyseessä on myös rakas harrastus. Tekijöiksi haettiinkin juuri rakentajia, jotka tietäisivät mitä paikalta odotetaan.

– Itse olen skeitannut seitsemänvuotiaasta ja nyt olen 23-vuotias, Verneri Järvinen kertoo.

Järvisen mielestä kokemus lajista on tärkeää, jotta tietäisi minkälaisia muotoja radan valamisessa haetaan. Tällöin pystyy hahmottamaan skeittaajan ajamia linjoja ja liikkeen jatkuvuutta.

Työkokemusta tulevaisuuteen

Verneri Järvinen ihastelee itsekin tehtaan tiloihin nousevaa rakennelmaa. Olympiamitat täyttävän radan lisäksi halliin tulee yleisötilat 300 hengelle.

Itse olen skeitannut seitsemänvuotiaasta ja nyt olen 23-vuotias.

Verneri Järvinen

– Näin mittavaa kokonaisuutta en ole ikinä ennen nähnyt. Täällä on aika hurjia ja isoja ratoja.

Kaiken pitäisi olla valmista jo toukokuussa ja nuori rakentaja aikoo tuolloin itsekin kokeilla miltä rata tuntuu. Tulevaisuudelta hän toivoo lisää vastaavanlaisia töitä.

– Täältä tulee hyvä merkintä cv:hen. Varmaan tulee skeittiprojekteja jatkossakin kun tämä on nyt tuttua hommaa, Verneri Järvinen toteaa.

Skeittiradan valmistumista voi seurata esimerkiksi Suomen Rullalautaliiton verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun) tai Kenneli D.I.Y:n Facebook-sivulla (siirryt toiseen palveluun).