Suomen Latu valitsi: Pogostan Hiihto on vuoden maastohiihdättäjä

Ilomantsilaisella tapahtumalla on takanaan jo yli 4 miljoonaa kilometriä ja lähes 70 000 osallistujaa.

hiihto
Hiihtäjiä Pogostan Hiihdossa.
Armas Härkönen

Suomen Latu (siirryt toiseen palveluun) on valinnut Pohjois-Karjalan Ilomantsissa järjestettävän Pogostan Hiihdon vuoden maastohiihdättäjäksi. Tunnustus luovutettiin järjestön kevätkokouksessa Helsingissä lauantaina 22.4.

Vuodesta 1977 lähtien järjestetty Pogostan Hiihto juhli 40-vuotista taivaltaan maaliskuussa, kerrotaan Suomen Ladun tiedotteessa. Tapahtuman takana on jo yli 4 miljoonaa kilometriä ja lähes 70 000 osallistujaa.

Pogostan Hiihto onnistui kasvattamaan osallistujamääräänsä 70 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Eki Karlsson

Perinteikäs massahiihto uudistui tänä vuonna. Yksi uudistuksista oli 12–17-vuotiaille suunnattu kutsukampanja, jonka avulla 47 nuorta pääsi hiihtämään ilmaiseksi.

– Suomen Ladun tavoitteena on, että jokainen löytäisi itselleen sopivan tavan ulkoilla ja nauttia luonnosta. Pogostan Hiihto onnistui kasvattamaan osallistujamääräänsä 70 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tapahtuman uudistukset rohkaisivat myös vähemmän hiihtäneitä ladulle, Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson kiitti palkittuja tiedotteen mukaan.

Ilomantsin Urheilijat ry:n puheenjohtaja Raija Tahvanainen lupaileekin nuorisokampanjalle jatkoa.

– Kokemukset olivat pelkästään myönteiset. Haluamme jatkaa tällä tiellä ja toivomme, että malli leviää muihinkin tapahtumiin.