Aatun unelma mureni, kilpakaverit F1:ssä – huippukuskeja ei tehdä yhteiskunnan rahoilla

Kajaanilaisen Aatu Moilasen entiset kisakaverit ajavat formulaa F1-sarjassa. Myös Moilaselle se olisi voinut olla mahdollista, mutta rahat eivät riittäneet.

moottoriurheilu
Aatu Moilanen ajaa karting-autolla
Aatu Moilasen mielestä olisi hyvä, jos kunnat tukisivat nuoria lupaavia urheilijoita rahallisesti.Niko Mannonen / Yle

KajaaniSuomussalmelainen Heikki oli 6-vuotias, kun hän hyppäsi ensimmäisen kerran karting-auton rattiin.

Vuosi oli 1987, ja siihen aikaan ei Kainuussa ollut oikeaa karting-rataa. Pieni Heikki-poika ajoikin ensimmäiset metrinsä Ämmänsaaressa teollisuushallin pihalla, johon oli tehty uusi asfalttipiha.

Vähän reilu kymmenen vuotta ensimmäisen ajokerran jälkeen Heikki Kovalainen voitti MM-pronssia kartingin suurimmassa luokassa Super A:ssa. Loppu on historiaa.

Heikki Kovalainen
Suomussalmen kunta tuki Heikki Kovalaista rahallisesti hänen uransa alkuajoilla.EPA / Alejandro Garcia

Pienestä kainuulaisesta kunnasta ei ole helppoa ponnahtaa maailmankuuluksi urheilijaksi. Etenkään, jos on kyse moottoriurheilusta. Toisin kuin jalkapalloa tai jääkiekkoa harrastavia nuoria, karting-harrastajia kunnat eivät tue juuri laisinkaan.

Suomen Kartingliiton puheenjohtaja Juhani Valtanen kertoo, että kartingharrastus on pitkälti talkootoimintaa. Yhdessä pidetään paikat kunnossa ja kunnostetaan rata-aluetta ja sen ympäristöä, jos tarve vaatii.

Rahaa ei ollut vaan riittävästi ja en saanut tarpeeksi sponsoreita, joten en pystynyt jatkamaan.

Aatu Moilanen

Valtasen mukaan jotkut kunnat tukevat harrastustoimintaa jonkin verran ja toiset eivät laisinkaan. Esimerkiksi rahallinen tuki olisi hänen mukaansa kuitenkin tervetullutta.

– Joka radalla täytyy olla ympäristöluvat kunnossa, niin niihin olisi ihan hyvä saada enemmän tukea. Lupa voi olla voimassa toistaiseksi, mutta normaalisti voimassaoloaika on kahdesta kolmeen vuotta. Riippumatta voimassaoloajasta hinta voi olla jopa 7 000 euroa.

– Ja jos on jotain sellaista kunnostettavaa, johon tarvitaan varoja, niin niihinkin olisi hyvä saada tukia.

Valtasen mielestä Suomesta tulisi myös autourheilun saralta enemmän huippukuskeja, jos harrastusta tuettaisiin enemmän.

– Se on huomioitavaa, että tämän hetken menestyvistä kuljettajista lähes kaikilla on kartingtausta.

Raha unelmien tiellä

Kajaanilainen Aatu Moilanen istahtaa karting-auton kyytiin tottunein ottein. Ensimmäisestä ajokerrasta 19-vuotiaalla Moilasella on jo 14 vuotta.

Moilanen on saanut menestystä useissa kisoissa. Vuonna 2013 hän voitti Suomen mestaruuden ja Euroopan mestaruuskarsinnoissa hän oli kolmas.

Samoihin aikoihin Moilasen kanssa uransa aloittaneet ja samoissa kilpailuissa kisailleet belgialainen Max Verstappen ja kanadalainen Lance Stroll ajavat tällä hetkellä molemmat formuloita F1-sarjassa.

Vuonna 2013 Moilanen voitti Verstappenin Gardajärven aika-ajoissa.

Aatu Moilanen istuu karting-autossa
Aatu Moilanen kertoo, että kilpatasolla kausi maksaa kymmeniä tuhansia euroja.Niko Mannonen / Yle

Vaikka Moilasella oli taitoa ja motivaatiota, ei hän enää kuluta aikaansa kartingradoilla.

– Rahaa ei ollut vaan riittävästi, ja en saanut tarpeeksi sponsoreita, joten en pystynyt jatkamaan, Moilanen kertoo.

Jos hän olisi jatkanut kilpailua, kustannukset olisivat olleet noin sadan tuhannen euron luokkaa vuodessa.

– Kun kierretään Eurooppaa ja otetaan osaa kaikkiin EM- ja MM-kisoihin, niin se on kallista. Riippuu tietenkin myös siitä tiimistä, missä ajaa.

Kunnanhallituksessa joku oli puhunut, että miksi ei lähdettäisi tukemaan Heikkiä, tuosta kaverista tulee kyllä jotain.

Seppo Kovalainen

Verstappenin ja Strollin ei ole Moilasen tavoin tarvinnut huolehtia rahasta. Strollin isä on monimiljardööri ja Verstappenin isä entinen F1-kuljettaja.

Moilanen kertoo, että hänelläkin oli sponsoreita. Sponsoreiden rahat eivät ikävä kyllä riittäneet hänen uransa pelastamiseen.

"Tuosta kaverista tulee kyllä jotain"

Mutta entä Kainuun oma poika Heikki Kovalainen, miten hän onnistui ponnahtamaan F1-ajoradoille?

Taitoa ei Kovalaiseltakaan puuttunut, eikä ajaminen silloinkaan ollut ilmaista. Voisi sanoa, että Kovalaisella oli onnenkantamoista mukana.

Heikin isä, Seppo Kovalainen kertoo, että suomussalmelaiset yritykset sponsoroivat Heikkiä alusta alkaen. Yritysten lisäksi myös kunta kantoi kortensa kekoon.

– Kunta tuki Heikkiä loppuvaiheessa ihan merkittävillä summilla. Kunnanhallituksessa joku oli puhunut, että miksi ei lähdettäisi tukemaan Heikkiä, tuosta kaverista tulee kyllä jotain.

Ja niinhän hänestä tuli. Seppo kertoo, että kun tuli lähtö isompiin ajoluokkiin, ei hänellä itsellään olisi varat riittäneet.

– 17-vuotiaana Heikki sitten pääsi ruotsalaiseen kartingtiimiin, jossa hän ajoi parisen vuotta.

Aatu Moilanen ajaa karting-autolla
Formuloissa ajaminen on Aatu Moilasen suuri unelma.Niko Mannonen / Yle

Seppo kertoo, että kunnasta ja yrityksistä oli iso apu. He selvästi uskoivat Heikkiin alusta lähtien. Ikävä kyllä Aatu Moilasella ei ollut samanlaisia tukijoukkoja takanaan.

Moilanen sanoo, että hänen isänsä on ollut aina hänen suurin tukijansa. Isä on ollut se, joka on kuljettanut Aatua Kajaanista Ouluun ja Kuopioon harjoittelemaan. Yhdessä he ovat myös käyneet kisamatkoilla ulkomaita myöten.

Kysyn Moilaselta, tunteeko hän ikinä katkeruutta siitä, että hän joutui luopumaan urastaan rahan vuoksi?

– Kyllähän se harmittaa, mutta eipä sille mitään voi. Olisihan se hienoa, jos kunnat lähtisivät tukemaan nuoria urheilijoita, joilla ei vaan budjetti riitä siihen lajiin.

Moilanen ei aja enää kartingia muuten kuin harrastusmielessä joskus ystäviensä kanssa. Autourheilu ja kisaaminen kiinnostavat häntä silti edelleen.

– Kyllä se voisi joku sellainen rata-auto jatkossa olla.

Olisihan se hienoa, jos kunnat lähtisivät tukemaan nuoria urheilijoita, joilla ei vaan budjetti riitä siihen lajiin.

Aatu Moilanen

Puhumme Moilasen kanssa tulevaisuudesta ja siitä, minkälaisia unelmia hänellä moottoriurheilun suhteen vielä on. Formulat olisivat hänen mukaansa kovin juttu.

– Se vaan menee aika hankalaksi, kun on ollut pari välivuotta, eikä tässä ole tullut oikein mitään tehtyä. Mutta kyllähän sitä saattaa vielä sinnekin päästä. Hyvällä tuurilla, Moilanen naurahtaa.

Olisiko Moilanen tehnyt jotain toisin ajouransa alkuvaiheilla? Hän hiljenee hetkeksi ja vastaa:

– Ajaa vähän kovempaa, niin olisi tullut parempia tuloksia.