Maija Nousiainen reputti teatterikorkeakoulun pääsykokeissa kolmesti, on silti tiellä toiveidensa ammattiin: "Unelmia kohti pitää mennä"

Nuorena Maija Nousiaisella oli kaksi suurta unelmaa - tulla äidiksi ja näyttelijäksi. Ensimmäistä kertaa teatterikorkeakouluun hakiessaan hän odotti esikoistaan. Nyt kolmen lapsen äiti työskentelee puolet vuodesta kirpputorin myyjänä ja puolet näyttelee.

unelmat
Maija Nousiainen.jpg
Riina Mäentausta / Yle

Maija Nousiainen muistaa viisivuotiaana tekemänsä performanssin. Kotiin oli saapunut vieraita. Pienestä Maijasta aikuiset olivat uppoutuneet liikaa kahvittelun lomassa käymäänsä keskusteluun. Tomera tyttö meni huoneeseensa, puki ylleen kimaltavat sukkahousut ja uimapuvun ja esitti omatoimisesti yleisölleen balettiesityksen.

– Olin hieman pyöreä lapsi. Muistan, että tanssini aikuisia kovasti nauratti ja olen saanut kuulla siitä jälkikäteen, Nousiainen sanoo ja höräyttää ilmoille persoonallisen naurunsa.

Maija Nousianen pitää kättään teatterilampun päällä ja katsoo kameraan
Riina Mäentausta / Yle

Aikuisena Nousiaisen ei ole estradille astuessaan tarvinnut aina nähdä näinkään paljon vaivaa saadakseen huomiota. Viime vuonna hänet nähtiin kesäteatterinäytelmässä - jälleen kerran - topakan ja rehevän naisen roolissa. Yleisö ratkesi nauramaan jo Nousiaisen astuessa lavalle ennen kuin hän oli ehtinyt lausua ensimmäistäkään repliikkiä.

"Teatteri on ollut se mun keino näyttää, että hei, mä osaan ja pystyn"

Maija Nousiainen - harrastajanäyttelijä

Nousiainen tunnistaa itsessään tarpeen saada huomiota. Esiintymisen palo hänessä on sykkinyt aina. Syitä hän arvelee olevan monia.

– Varmaan perimmäinen syy on, että olen isokokoinen. En ole täyttänyt sellaisia kriteerejä, mitä naiselle ja nuorelle naiselle asetetaan. Teatteri on ollut se mun keino näyttää, että “hei, mä osaan ja pystyn”, vaikka en niihin muotteihin asetukaan.

Näyttämöllä Nousiainen kokee olevansa riittävä.

– Sieltä saan kaiken sen, mitä ihminen vaan voi tarvita - ihmisten hyväksynnän, hurrauksen, aplodit ja nauramiset, hän sanoo.

– Teatteri on se, minkä kautta mä hengitän.

Mutkan kautta löytyi oikotie unelmiin

Kolmen lapsen äidin ja kirpputorimyyjän tie unelma-ammattiin ei ole ollut kaikkein tavallisimmasta päästä. Teatterikorkeakoulun ovet eivät tähän mennessä ole auenneet. Työnteon ja sinnikkään asenteen avulla Nousiainen pääsi kuitenkin kiinni näyttelemiseen. Pelkästään pitkiä näytelmiä on takana lähes parikymmentä. Unelmissa siintää rooli tv-sarjassa tai elokuvassa.

Maija Nousiainen on olevinaan äkäinen vanhalle poliisilelulle
Riina Mäentausta / Yle

Nousiaisen vuodesta puolet menee näyttelemisen parissa. Toisen puolen vuodesta hän työskentelee kirpputorin myyjänä Hankasalmella Keski-Suomessa. Eikä sekään ole hullumpaa - jos yleisten vessojen pesemistä ei oteta huomioon.

– Monenlaisia ihmisiä meillä käy. Rakastan ihmisiä ja tykkään vanhoista tavaroista, antiikista. Tässä tavallaan kohtaa moni osaaminen, Nousiainen sanoo ja pesee kätensä vessojen siivouksen päätteeksi.

"Kyllä meidän kaikkien elämä on liian lyhyt siihen, että unelmat jätetään pelkästään unelmointiasteelle"

Maija Nousiainen

Oikeassa seurassa unelma voi toteutua

Nykyään nuorilla pitää olla varmat tulevaisuudensuunnitelmat jo varhain. Tulevaisuuden suunnan valitseminen oli vaikeaa Nousiaisellekin kymmenen vuotta sitten. Hän toivoo, että nuorille suotaisiin enemmän mahdollisuuksia myös kokeilla siipiään.

– Yhä aikaisemmin pitäisi tietää kiinnostuksen kohteet - olisitko hoitoalan ihminen vai käsillä tekijä vai it-puolen ihminen. Vaikka meillä on koulutetut opinto-ohjaajat, niin varmaan nuori tarvitsisi enemmän kokeilemista ja omien mielenkiinnon kohteiden hakemista ja varmuutta, koska se on iso hyppäys, hän sanoo.

Omille lapsilleen Nousiainen aikoo tulevaisuudessa antaa ammatinvalinnassa vapaat kädet löytää se, mikä tuntuu omalta. Osittain pohjalla ovat omat kokemukset. Nousiaisen pyrkimystä näyttelijäksi ei ole lähipiirissä aina pelkästään ihasteltu.

Maija Nousiainen kirpputorilla
Riina Mäentausta / Yle

– Itse olen kuullut myös sellaista, että “eihän tuollaisella elä ja tuo on vähän sellaista huuhaata”. Teatterimaailmaa ei ole nähty oikeana työnä, hän kertoo.

– Haluaisin omille lapsilleni sanoa, että unelmia kohti pitää mennä. Meillä on yksi elämä, ja töissä siitä kuluu iso osa. Työn olisi hyvä olla sellaista, missä oikeasti viihtyy ja kokee olevansa hyvä ja arvostettu.

Pääsykokeista hylsy - elämältä päärooli

Nousiaiselle kirkastui jo varhain, että näyttelijän ammatti on hänelle se oikea. Teini-iässä hän meni mukaan koulun ilmaisutaidonryhmään, vaikka häntä jännitti. Ryhmästä muodostui tiivis ja innostunut muutaman tytön joukko. Lukiossa tytöt halusivat esittää Liisa-Maija Laaksosen käsikirjoittaman “Lumikit” -näytelmän.

– Opettajien mielestä se oli 18-vuotiaille tytöille ihan liian vaativa teksti, mutta me halusimme tehdä jotakin kunnianhimoista, Nousiainen muistelee.

Esityksellään tytöt osallistuivat maakunnalliseen kilpailuun ja tulivat toiseksi. Teatteriopintoihin hakiessaan Nousiainen oli kuitenkin tulossa jo äidiksi. Suorin ja selvin tie unelma-ammattiin tyssäsi.

Kymmenen vuoden aikana hän on näytellyt useissa näytelmissä muun muassa kesäteattereissa ja usein ammattinäyttelijöiden rinnalla. Näyttelemisen ja tavallisen kirpputorityön rinnalla hän on saanut kolme lasta.

"Haluaisin omille lapsilleni sanoa, että unelmia kohti pitää mennä. Meillä on yksi elämä, ja töissä siitä kuluu iso osa. Työn olisi hyvä olla sellaista, missä oikeasti viihtyy ja kokee olevansa hyvä ja arvostettu"

Maija Nousiainen - harrastajanäyttelijä
Maija Nousiainen esiintyy käse valoa kohti ojennettuna
Riina Mäentausta / Yle

– Kolme kertaa olen hakenut teatterikorkeakouluun. Kahdella kerralla olen ollut raskaana, Nousiainen kertoo.

Lasten saaminen nuorena ei häntä kaduta, sillä äitiys on ollut toinen hänen suurista unelmistaan. Alakoulussa kiersi aikoinaan kaverikirjoja, joissa kysyttiin, mikä sinusta tulee isona.

– Muistan kirjoittaneeni niihin kaikkiin, että "äiti", Nousiainen sanoo.

Hän myöntää kuitenkin joskus miettineensä, mitä olisi tapahtunut, jos asiat olisivat menneen vähän eri järjestyksessä.

– Lapset ovat minulle kaikki kaikessa. Eikä vieläkään ole myöhäistä, 30-vuotias Nousiainen huomauttaa.

Unelmien tavoittelusta ja osittain saavuttamisesta hänellä on näyttöä. Mitä siis pitää tehdä, jos unelmat eivät jätä rauhaan?

–Ehdottomasti mennä niitä unelmia päin. Jos se tuntuu yksin liian työläältä ja isolta asialta niin sitten pitää etsiä joku porukka tai läheinen ihminen, joka siihen voi edesauttaa. Kyllä meidän kaikkien elämä on liian lyhyt siihen, että ne unelmat jätetään pelkästään unelmointiasteelle.