Vanha tukkiproomu soi merisäveliä Kotkassa: "Aika villin kuuloinen esine"

Vanha tukkiproomu on saanut uuden elämän satavuotiasta Suomea kunnioittavana soittimena.

taide
Mies soittaa.
Juha Korhonen / Yle

Viime vuosisadalta peräisin oleva 17-metrinen tukkiproomu on saanut uuden elämän soivana teoksena. Teos koostuu viidestä rautaisesta osasta, jotka painavat enimmillään jopa 250 kiloa.

– Niistä on etsitty erilaisia ääniä, kokeiltu yrityksen ja erehdyksen kautta. Noin monilla niiteillä kiinnitetyistä vanhoista ja monista raudoista ei saa minkään näköistä tietoa muuten kuin kokeilemalla, kertoo teosta parisen vuotta työstänyt kuvanveistäjä Olli Mantere.

Soivalle teokselle ja orkesterille on tehty nimikkosävellys Laivarautaa. Se on säveltäjä Marko Puron käsialaa.

Alkutalvesta Puro vieraili useaan otteeseen kuvanveistäjä Olli Mantereen työpajan pihalla kopistelemassa laivarautaa ääniraudan kanssa selvittääkseen, millä tavalla siitä saadaan ääniä ja mitä säveliä siitä löytyy.

– Laivarauta muistuttaa jotain jousisoitinta, kelloja, symbaalia tai jotain kohina- ja suhinasoittimia. Silti sen kaikki soinnit ovat kaukana näistä mielleyhtymistä. Laivarauta on aika villin kuuloinen esine, Puro kuvailee.

Teos ja orkesteri soivat fantastisesti yhteen

Kymi Sinfoniettan lyömäsoittaja Vladimir Belov soittaa Laivarauta-nimistä teosta lyömällä, jousella sekä hiekkapaperilla. Viidestä rautakappaleesta kolme roikkuu puukehikosta, kaksi on maassa.

– Se kuulostaa vanhalta laivalta. Voimme imitoida lokkien ja aaltojen sekä laivan kellojen ääniä. Seison teoksen keskellä yhden rautakappaleen päällä. Se on kalteva, joten tuntuu, kuin olisin aallon päällä, Belov naurahtaa.

Orkesteri soittaa.
Juha Korhonen / Yle

Säveltäjä Marko Puron Laivaraudalle ja orkesterille tehty sävellys saa kantaesityksensä tiistaina Merikeskus Vellamossa. Puron mukaan yhtälö on yllättävä. Laivarauta ja orkesteri sopivat yhteen, mutta ovat samalla myös hyvin erilaisia.

– Yritys oli kirjoittaa mahdollisimman merellinen teos, jossa pohjana olivat omat mielikuvat merellisestä orkesterimusiikista. Merimusiikki, merisää, merieläimet ja -linnut, kaikkea tällaista äänimaisemaa olen yrittänyt tavoitella.

Belov kiittää säveltäjää hyvästä teoksesta.

– Alussa oli vaikea ymmärtää soittimen mahdollisuuksia ja miten se toimii orkesterin kanssa. Harjoituksessa huomasimme, että se kuulostaa fantastiselta.

Laivarauta saa oman paikkansa meren ääreltä

Idea laivaraudasta soittimena lähti rakentumaan musiikkipedagogi Harri Setälän päässä kymmenisen vuotta sitten. Hänen mukaansa se oli hullun kokeilun ja mielikuvituksen tuote.

– Laivarauta on osa alueen historiaa. Eikä se ole mitä tahansa rautaa vaan laivarautaa, joka pysyy pinnalla, kun sitä on tarpeeksi.

Alussa oli vaikea ymmärtää soittimen mahdollisuuksia ja miten se toimii orkesterin kanssa. Harjoituksessa huomasimme, että se kuulostaa fantastiselta.

Vladimir Belov

Laivarautaa-hanke sai vuonna 2015 Suomen Kulttuurirahastolta 150 000 euron tuen, mitä ilman hanke ei olisi tekijöidensä mukaan onnistunut.

Tekijöilleen projekti on ollut ainutlaatuinen. Esimerkiksi kuvanveistäjä Olli Mantere ei ole koskaan aiemmin tehnyt teosta, jota pitäisi pystyä myös soittamaan.

– Tämä oli täysi hyppy tuntemattomaan, mutta eikös hyppy tuntemattomaan ole jokaisen keski-ikäisen miehen kansalaisvelvollisuus ihmiskuntaa kohtaan?

Laivarauta soi kahtena päivänä Merikeskus Vellamossa. Sen jälkeen se on mahdollista nähdä seuraavan kerran syksyllä Kotkan Kuusisessa. Tono d´Europa, Euroopan ääni niminen teos sijoitetaan lähelle merta, Juha Vainion kadun varrelle. Se poikkeaa hieman Vellamossa nähtävästä teoksesta.

– Puukehikon sijaan teokseen tulee teräskehikko, koska se kestää säätä. Rannassa raudat muodostavat ikään kuin ison sydämen kehikon keskelle osoittamaan myötätuntoa mereen jääneille.