Päijät-Hämeen ensihoito todelliseen testiin – suuronnettomuusharjoituksessa kymmeniä ihmisiä

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä järjestää kaksipäiväisen suuronnettomuusharjoituksen Lahden Metsä-Pietilässä.

suuronnettomuudet
Ensihoitajia.
Heikki Ahonen / Yle

Ensihoitokeskuksen johtamista ja toimintaa testataan tiistaina ja keskiviikkona Lahdessa kahdessa erillisessä harjoituksessa. Kuvitteellinen suuronnettomuus tapahtuu Metsä-Pietilässä. Harjoitukset haittaavat autoliikennettä Kallio-Pietilänkadulla.

– Läpiajo on kielletty, mutta tonteille ja yritysalueille ajaminen on sallittua, sanoo harjoituksen johtaja, ensihoitaja Antti Erola.

Toimintaa suuronnettomuusharjoituksissa on aamupäivisin. Liikenne Kallio-Pietilänkadulla palautuu normaaliksi viimeistään kello 13 tiistaina ja keskiviikkona.

– Harjoitukseen osallistuu noin 60 henkilöä. Mukana on "potilaita", pelastuslaitoksen henkilöstöä ja poliiseja, jatkaa Erola.

Käytössä on ensi kertaa tavallisesta käytöstä poistetusta ambulanssista rakennettu ensihoitopalvelun erityisyksikkö, jolla onnettomuuspaikalla voidaan tuoda hoitovälineitä nopeasti useille kymmenille henkilöille.

Suuronnettomuusharjoitus järjestetään poikkeuksellisesti autenttisessa ympäristössä. Harjoituksia on parin vuoden välein, mutta yleensä ne on pidetty Hälvälässä tai syrjäisemmillä teollisuusalueilla.