Trump: YK:n pitäisi kiristää pakotteita Pohjois-Koreaa vastaan

Trumpin hallinto järjestää senaatille harvinaisen kuulemisen Pohjois-Koreasta.

Pohjois-Korea
Donald Trump
Donald Trump Olivier Douliery / EPA

YK:n turvallisuusneuvoston täytyy olla valmis säätämään kovempia pakotteita Pohjois-Koreaa vastaan sen ohjus- ja ydinohjelmien takia, sanoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Hänen mukaansa nykyistä tilannetta on mahdotonta hyväksyä.

Turvallisuusneuvoston jäsenmaiden edustajat ovat olleet Valkoisessa talossa Trumpin vieraina.

Senaatti kutsuttu Valkoiseen taloon

Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean kiihtynyt sanaharkka näkyy myös Yhdysvaltain senaatissa.

Presidentti Donald Trump on kutsunut kaikki sata senaattoria Valkoiseen taloon kuuntelemaan selvitystä Pohjois-Korean tilanteesta.

Paikalla on Trumpin hallinnon ulkopolitiikan ykköskaarti ulkoministeri Rex Tillersonin johdolla.

Kyseessä on harvinainen tilaisuus.

Vaikka ministerit käyvät säännöllisesti kongressissa, on epätavallista, että kaikki senaattorit kutsutaan Valkoiseen taloon ja että paikalla ovat lähes kaikki ulkopolitiikan korkeimmat edustajat. Kuuleminen pidetään keskiviikkona.

Trump keskusteli lisäksi maanantaina Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kanssa puhelimitse Pohjois-Korean aiheuttamasta turvallisuusuhasta.

Yhdysvallat on reagoinut kovin sanoin Pohjois-Korean tekemiin uusiin ohjuskokeisiin. Lisäksi Pohjois-Korea pidätti lauantaina Yhdysvaltain kansalaisen.

Päivitetty 20.36 Lisätty Trumpin keskustelu Angela Merkelin kanssa. Lisätty Trumpin vaatimus pakotteiden kiristämisestä.

Lähde: Reuters, STT