yle.fi-etusivu

Kevät otti taas takapakkia: Huomenna luvassa yli 10 senttiä lunta ja räntää

Etelässä satanut räntä sulanee vesisateiden myötä. Keskiviikkona ajokeli voi olla erittäin huono maan itäisessä osassa.

sää
kaksi pyörää lumen peitossa
Marja Väänänen / Yle

Ensi viikolla ollaan jo toukokuussa, mutta sään puolesta kevättä ei vielä kuulu. Tiistaiaamuna etelää myöten on satanut räntää, joka on tehnyt ajokelistä huonon, kertoo Ylen meteorologi Joonas Koskela.

– Räntäsadetta on tullut Lounais- ja Etelä-Suomessa. Aamun aikana Turuntielle on kertynyt loskaa. Ajokeli on huono.

Koskela kertoo, että sateet liikkuvat päivän aikana pohjoisemmaksi ja ne heikkenevät iltaa kohden. Etelässä tulee tiistaina sadekuuroja. Yön aikana Suomeen saapuu lisää sateita.

– Yöllä sataa lunta ja räntää reippaastikin. Huomisen aikana Pohjois-Pohjanmaan eteläosasta Kainuuseen ja Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan pohjoisosiin voi sataa jopa yli 10 senttiä lunta.

Lumisateen vuoksi Itä-Suomessa ajokeli voi muuttua jopa erittäin huonoksi.