yle.fi-etusivu

Opettaja Maija Heikkilän amerikantuliaiset: "Ottaisin Suomen kouluihin kannustamisen, yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin"

Pitkä vaihto-ohjelma Yhdysvalloissa antoi englanninopettajalle paljon uusia ideoita oppilaskeskeisestä opiskelusta.

Yle Uutisluokka
Maija Heikkilä amerikkalaiskoulun käytävällä koulun lipun ääressä
Maija Heikkilä piti matkastaan findianastory-nimistä blogia. Tässä kuvassa hän on vierailulla Bloomington High School Northissa. Maija Heikkilän blogi

Janakkala

Tervakosken yhteiskoulun englanninopettaja Maija Heikkilä vieraili Yhdysvalloissa viime syksynä neljän ja puolen kuukauden ajan Fulbright-stipendiaattina tutustumassa amerikkalaiseen koulujärjestelmään ja opetukseen. Indianan yliopistolla Bloomingtonissa hän opiskeli ja teki tutkimustyötä oppilaskeskeisestä opiskelusta ja opetusteknologiasta.

– Se tarkoittaa, että oppilaat tekisivät enemmän eikä opettaja kertoisi vain luokan edessä. Tein tutkimustyönä lukion kurssin, joka käsitteli Yhdysvaltain historiaa, kulttuuria ja englannin kieltä. Ideana oli juuri oppilaskeskeinen opiskelu ja teknologia.

Matkan mahdollistanut Fulbright Center on Suomen ja Yhdysvaltain opetusalan vaihtotoimikunta. Sen tavoitteena on edistää Suomen ja Pohjois-Amerikan välistä akateemista vaihtoa. Se on pyörinyt melkein 60 vuotta, ja on yksi maailman arvostetuimmista stipendiohjelmista. Rahoituksesta vastaavat Suomen, Yhdysvaltain ja Kanadan valtiot ja tukisäätiö.

– Sain Fulbright Distinguished Award in Teaching (siirryt toiseen palveluun) -stipendin. Organisaatio kattoi kaikki kulut ja loi mahdollisuuden tähän opintomatkaan, mistä olen hyvin kiitollinen, Heikkilä kertoo.

Ei juuri välitunteja, paljon aktiviteetteja

Maija Heikkilä on aiemmin asunut Iso-Britanniassa, mutta ei ollut käynyt aiemmin USA:ssa.

– Lähdin saadakseni uusia kokemuksia Amerikasta liittyen asumiseen ja kulttuuriin. Englanninopettajana se on oleellinen osa työtäni.

Opettajia oli parikymmentä kymmenestä eri maasta. Suomesta oli valittu kaksi opettajaa stipendien saajiksi.

– Oli aivan mahtavaa ensinnäkin päästä opiskelemaan pitkästä aikaa, vierailemaan Amerikan kouluissa, näkemään ja oppimaan, miten muualla maailmassa koulutus järjestetään. Vaikka puhuttiin paljon ja tutustuttiin Amerikan koulujärjestelmään, opimme myös paljon kouluista muissa maissa, joka oli ehkä suurin anti matkalla mielestäni.

Maija Heikkilä
Maija Heikkilä Tervakosken yhteiskoulun luokassa. Julia Heikkinen / Yle Uutisluokka

Amerikkalainen koulujärjestelmä eroaa suomalaisesta paljonkin.

– Oli paljon enemmän sääntöjä oppilaille, eikä ollut paljoa välitunteja. Hienoa oli koulun jälkeen oppilaille järjestetyt kerhot ja aktiviteetit, koulu pyöritti paljon harrastustoimintaa. Koulussa oleva tiimihenki ja motot olivat enemmän esillä, esimerkiksi monilla saattoi olla koulun t-paitoja.

– Osavaltioidenkin välillä on hirveästi eroja, ja osavaltioiden eri koulualueilla on hirveästi eroja koulujärjestelmissä. Siellä on niin paljon erityyppisiä kouluja, että suomalaisiin kouluihin ei oikein voi verrata, sillä täällä järjestelmä on aika yhtenäinen. Opetussuunnitelmat ovat kirjoitettu eri tavalla, mikä vaikuttaa vahvasti.

Vessaan hall pass -lupakortilla

Maija Heikkilä kiersi seitsemässä eri koulussa, sekä ala- että yläkouluissa, Indianan osavaltiossa USA:n suurten järvien eteläpuolella. Kouluissa saattoi olla yli tuhat oppilasta.

– Oli todella vähän taukoja oppilailla päivässä, piti saada lupakortti ennen kuin pääsi vessaan ja turvamiehet olivat koulussa, että tunnin ajaksi ei olla piilouduttu esimerkiksi vessaan. Oppilailla oli paljon läksyjä ja joka tunneilla kokeita.

Kouluissa oli tasoryhmiä: lahjakkaammat opiskelivat toisessa ryhmässä ja ei-niin-lahjakkaat toisessa. Projekteissa tehtiin paljon rahankeruuta ja hyväntekeväisyyttä.

– Siellä oli project based learning schooleja, jotka olivat erikoistuneet ilmiö-oppimiseen, jota on Suomessakin uudessa opetussuunnitelmassa. Ne olivat todella mielenkiintoisia ja erilaisia, Heikkilä kertoo.

– Yhdysvalloissa opetussuunnitelma perustuu standardeihin, eli tasoihin, joita pitäisi saavuttaa, kun taas Suomessa on tavoitteita. Ottaisin Suomen kouluihin kannustamisen, yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin.

"Oli ihan huikea reissu"

Heikkilä kertoo oppineensa matkalla paljon.

– Näin paljon uutta ja sain paljon ideoita, joilla voi kehittää omaa opetusta ja omaa työtä. Myös henkilökohtaista kasvua oli paljon.

– Henkilökohtaisesti pääsin esittämään omaa tutkimustyötäni ihan loppuvaiheissa. Siellä oli tiedekunnan professori, dekaani ja Yhdysvaltain ulkoministeriöltä ihmisiä kuuntelemassa. Se oli ammatillisesti hieno kokemus, hän kertoo mieleenpainuvimmasta muistostaan.

Asteikolla yhdestä kymmeneen, kuinka tyytyväinen olit matkaasi?

– 12! Oli ihan huikea reissu.

Julia Heikkinen ja Juulia Kerko, Janakkalan Tervakosken Yhteiskoulun uutisluokka 7 E. Yle Uutisluokka on mediakasvatushanke, jossa nuoret tekevät uutisia omista aiheistaan.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Lapsiperheet

Miksi olen olemassa ja miksi sisko kävelee liian hitaasti?

20 + 2 syytä soittaa äidille tai isälle töihin

Puoli seitsemän

Samuli Edelmann edesmenneestä isästään: "Tänne minä jäin laulamaan hänen laulujaan"

Työllisyys

Keskusta ja kokoomus sopuun työllisyys- ja yrityspalveluista –sinisille malli ei kelpaa

A-studio

Rikosoikeusprofessori seksuaalisesta hyväksikäytöstä: Lasten kohdalla pitäisi tuomita useammin raiskauksena