Asuntorakennusbuumi näyttää hiipumisen merkkejä

RT: "Asuntorakentaminen siirtynyt veturin paikalta vaihteeksi ravintolavaunuun".

asuntotuotanto
Rakennustyömies rakennustyömaalla.
Asuntorakentamisen rauhoittumisen toivotaan korvautuvan kiivaalla teollisuusrakentamisella.Jyrki Lyytikkä / Yle

Tilastokeskuksen uuden tilastokatsauksen mukaan asuinrakennuksille joulu-helmikuussa myönnetty rakennuslupien kuutiomäärä oli 2,1 miljoonaa, joka on 4,6 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sama asuntomäärina: lupia myönnettiin joulu-helmikuussa kaikkiaan 7 221 asunnolle. Määrä väheni 2,5 prosenttia vuodentakaisesta.

Kokonaisuudessaan rakennusalalla menee kuitenkin vielä lujaa ja määrät ovat muuten kasvussa. Rakennuslupia myönnettiin kaikkiaan joulu-helmikuussa 7,2 miljoonalle kuutiometrille. Myönnetty kuutiometrimäärä on 1,3 prosenttia enemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin.

Lupien myöntämisessä tapahtunut notkahdus on vasta varhainen merkki tulevasta kehityksestä. Muut luvut ovat vielä asuinrakentamisenkin kannalta hyviä.

Volyymi eli käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo kasvoi joulu-helmikuussa 12,1 prosenttia vuodentakaisesta, Tilastokeskus kertoo.

Asuinrakentamisen volyymi kasvoi ajanjaksolla 10,1 prosenttia ja asuinrakennushankkeita aloitettiin 22,0 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

RT: Ei yllätys

Rakennusteollisuus RT ry:n pääekonomistin Sami Pakarisen mielestä kehitys on odotettu.

– Viime vuoden helmikuun vertailutieto oli äärimmäisen korkea, joten vaikka tiedot täydentyvät tulevina kuukausina, on selvää, että asuntorakentamisessa kiivain rakennuslupien hakuvaihe on takanapäin, Pakarinen arvioi.

– Näin ollen voi sanoa, että Suomen talousjunassa rakentaminen siirtyy nyt veturin paikalta vaihteeksi ravintolavaunuun.

Pakarinen toivoo, että Varsinais-Suomen teollisuusrakentamisen hyvä vire tarttuisi nyt myös laaja-alaisesti muuallekin Suomeen.

– Hyvä uutinen on, että Suomen talouskasvu tulee olemaan joka tapauksessa nyt yleisesti ennakoitua kovempaa, Pakarinen sanoo.