1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Turkki

Turkki teki ilmaiskuja Syyriaan ja Irakiin

Turkki sanoo estävänsä iskuillaan terroristien pääsyn maaperälleen.

Kuva: AOP

Turkin ilmavoimien koneet tekivät tiistain-vastaisena yönä ilmaiskuja Syyrian ja Irakin alueille.

Syyriassa kyse oli ilmeisesti ensimmäisistä iskuista sen jälkeen, kun Turkki lopetti maaliskuussa "Operaatio Eufratin kilven", jossa sen tukemat Syyrian kapinallisjoukot valtasivat alueita Pohjois-Syyriasta.

Syyriassa kohteena olivat kurdien radioasema, mediakeskus ja sotilaaliset varustukset.

Kurdihallinto vahvistaa iskun tapahtuneen itäiseen Hassakehin maakuntaan, mutta se ei kerro uhrien määrää. Syyrialainen ihmisoikeusjärjestö sanoo, että iskussa kuoli 18 puolisotilaallisen YPG-järjestön taistelijaa.

Irakissa Turkin koneiden kohteena olivat kurdien turvallisuusjoukkojen asemat Sinjarin alueella. Kansainväliset uutistoimistot arvelevat, että kuusi kuolonuhria vaatinut hyökkäys oli vahinko.

Turkki on perustellut iskuja sillä, että niillä estettiin kurditerroristeja kuljettamasta aseita ja räjähteitä Turkin puolelle, missä niitä olisi käytetty pommi-iskujen tekemiseen, kertoo Hürriyet Daily News -lehti (siirryt toiseen palveluun). Turkki on usein varoitellut, että Syyrian itäosa ja Irakin pohjoiset kurdialueet ovat kehittymässä terroristien suojapaikoiksi.

Lähteet: AFP, AP