Laki takaa pankkitunnukset maksuhäiriöiselle – OP:sta saattaa saada vain kevyttunnukset

Tavallista suppeammat verkkopankkitunnukset ovat OP:n tapa hallita riskiä.

Nettipankkitunnukset
Osa verkkopankin nettisivusta.
Juha Kemppainen / Yle

Vuodenvaihteessa voimaan tullut lakimuutos on synnyttämässä Suomeen uudenlaisen pankkipalvelun, niin sanotut kevytpankkitunnukset. Kesäkuusta lähtien OP voi tarjota esimerkiksi maksuhäiriöisille muita asiakkaita suppeammat verkkopankkitunnukset.

– Niin sanotuilla kevytpankkitunnuksilla asiakas voi hoitaa lainmukaiset peruspankkipalvelut eli maksaa laskuja, tarkistaa tilitapahtumia sekä ottaa vastaan ja hoitaa e-laskuja, mutta ei esimerkiksi tehdä sijoituksia, sanoo OP:n henkilöasiakkaista vastaava johtaja Merja Auvinen.

Kevytpankkitunnuksilla pääsee kuitenkin kirjautumaan esimerkiksi Kelan verkkoasiointiin, TE-palvelujen verkkopalveluihin tai muihin TUPAS-tunnistusta vaativiin palveluihin. TUPAS vaatii suomalaisen henkilötunnuksen.

OP arvioi tunnusten laajuuden tapaus kerrallaan

Lakimuutos antoi kaikille kuluttajille yhtäläisen oikeuden perusmaksutiliin ja verkkopankkitunnuksiin. Uudistuksen jälkeen pankki ei voi estää verkkopankkitunnusten saamista esimerkiksi maksuhäiriömerkinnän perusteella.

OP siis myöntää verkkopankkitunnukset myös maksuhäiriöisille, mutta ei välttämättä yhtä laajoina kuin muille. OP arvioi tapauskohtaisesti, myöntääkö se asiakkaalle laajat vai suppeat tunnukset. Auvisen mukaan tällä arvioinnilla pankki pyrkii hallitsemaan riskiä.

Aikaisemmin verkkopankkitunnukset ovat voineet jäädä kokonaan saamatta asiakkaan aiemman maksukäyttäytymisen vuoksi.

Vuodenvaihteen lakimuutos perustuu EU-direktiiviin. Jos EU-valtion pankki jättää tilin avaamatta unionin alueella asuvalle henkilölle, syynä pitää olla joko rahanpesu, terrorismin rahoitus tai pakotteet.

Finanssivalvonta ei näe kevyttunnuksissa ongelmaa

Finanssivalvonnan lakimies Sanna Atrila ei pidä erilaajuisia pankkitunnuksia ongelmana. Tärkeintä on, että tunnuksia voi käyttää pankkien omien palveluiden lisäksi muissa verkkopalveluissa.

– Lainsäädännöllä on haluttu turvata se, että kaikki saavat sellaiset verkkopankkitunnukset, jotka täyttävät vahvan sähköisen tunnistamisen vaatimuksen, Atrila sanoo.

– Pankin ei ole pakko tarjota kaikille asiakkaille yhtä laajoja pankkitunnuksia, Atrila sanoo.

Danske Bank ja Nordea toimivat toisin

Danske Bank on myöntänyt vuodenvaihteesta lähtien verkkopankkitunnukset kaikille asiakkaille, jotka pankki pystyy tunnistamaan luotettavasti ja joilla on suomalainen henkilötunnus. Pankkitunnusten kevytversiota pankilla ei ole. Maksuhäiriöt voivat silti edelleen vaikuttaa muiden kuin peruspankkipalveluiden saatavuuteen.

Ainakaan Danske Bankin Tampereen-konttorissa vuodenvaihteen lakimuutos ei ole aiheuttanut reaktioita tai näkynyt kysynnässä.

Nordeasta kerrotaan, että heillä maksuhäiriöt eivät enää ole este myöntää verkkopankkitunnukset. Pankki laati uuden ohjeistuksen muuttunutta lakia silmällä pitäen.

Kunhan Nordea pystyy tunnistamaan asiakkaan lain vaatimalla tavalla, asiakas saa perusmaksutilin ja palvelut, jotka sisältävät verkkopankkitunnukset. Pankki ei ole ottamassa käyttöön erityisiä kevytpankkitunnuksia.

Nordealla on tosin ollut jo jonkin aikaa valikoimassaan niin kutsutut Prepaid-tunnukset. Ne eivät kuitenkaan sisällä pankkipalveluja, vaan ne on tarkoitettu pelkästään muiden vahvaa tunnistamista vaativien verkkopalveluiden käyttöön. Prepaid-tunnuksia varten ei tarvitse avata tiliä Nordeaan. Maksulliset tunnukset saa vuodeksi kerrallaan.