1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kulttuuriministeri

Juho Eerola olisi valmis kulttuuriministeriksi: “Todennäköisesti olen liian röyhkeä”

Esiintyminen roisilla videolla esti todennäköisesti aiemmin Eerolan valinnan Pohjoismaiden neuvoston johtoon.

Kuva: Antti Ojala / Yle

Perussuomalaisten kotkalainen kansanedustaja Juho Eerola kertoo olevansa valmis kulttuuriministeriksi, jos perussuomalaisten ryhmä niin haluaa. Hän sanoo, ettei kuitenkaan erityisesti tavoittele paikkaa.

– Todennäköisesti olen liian röyhkeä kulttuuriministeriksi.

Eerola viittaa kommentillaan noin puolen vuoden takaiseen kohuun, joka nousi hänen yhtyeensä musiikkivideosta. Kappaleen nimi on Röyhkeä.

Videossa kuvattiin railakasta rokkielämää tyylilajille melko tyypilliseen tyyliin. Alkoholin lisäksi tarjoiluihin kuului povekas nainen ja dildo sekä kokaiinilta näyttävää valkoista jauhetta. Eerolan mukaan aine oli perunajauhoa.

Esiintyminen roisilla videolla esti todennäköisesti Eerolan valinnan Pohjoismaiden neuvoston johtoon.

Hallitus saa kolme uutta ministeriä

Hallituksen ministeriruletti käynnistyi tiistaina, kun hallitus päätti keventää nykyministereiden työtaakkaa ja lisätä ministerien määrää kolmella. Työläimmiksi katsotut salkut jaetaan, ja ministerimäärä nousee seitsemääntoista.

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmiltä irrotetaan oikeusministerin salkku kokoomukselle.

Oikeusministerin salkun vastineeksi perussuomalaiset saavat kokoomuksen Sanni Grahn-Laasoselle kuuluneet kulttuuriasiat. Kulttuurin- ja urheilun lisäksi uuden ministerin salkkuun kuuluvat tähän saakka ulkoministeri Timo Soinin vastuulla olleet Eurooppa-ministerin tehtävät. Lisäksi keskusta erottanee maatalousasiat maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen pestistä.