Lauri Tilkanen hyppää Olavi Virrasta kertovan elokuvan päärooliin: "On yllättävää, että elokuva tehdään vasta nyt"

Elokuvaa kuvataan ulkomaiden lisäksi eri puolilla Suomea. Elokuvan on määrä saada ensi-iltansa syksyllä 2018.

kotimaiset elokuvat
näyttelijät Lauri Tilkanen ja Malla Malmivaara
Lauri Tilkanen näyttelee Olavi Virtaa ja Malla Malmivaara hänen vaimoaan Ireneä.Juhani Kenttämaa / Yle

Musiikkilegenda Olavi Virrasta kertovan elokuvan pääosan esittäjät paljastettiin tänään Helsingissä. Pääosassa Olavi Virran roolissa nähdään Lauri Tilkanen ja Virran Irene-vaimoa näyttelee Malla Malmivaara.

Olavi Virran roolin Lauri Tilkanen ottaa vastaan innostuneena.

– Jännittäväähän se on. Hän on edelleen kova muusikko ja lauluntekijä. Haaste on iso ja mielenkiintoinen, ja olen tästä todella innoissani.

Ohjaaja ja tuottaja Timo Koivusalo sanoo, että päärooliin näyttelijää etsiessä keskeisenä ominaisuutena oli karismaattisuus ja musikaalisuus.

– Lauri Tilkanen on taitava näyttelijä, juuri sopivan ikäinen ja musikaalinen. Malla Malmivaaran kanssa olemme tehneet töitä yhdessä jo aiemmin, ja tiesin hänen sopivan tähän rooliin.

Näyttelijä Lauri Tilkanen sanoo, että Olavi Virta on ollut hänen esikuvansa aina. Kappaleista on tehty vuosien mittaan lukuisia versioita. Tilkanen sanoo, että rooliin täytyy valmistautua huolella.

– Vahvimmat ja syvimmät tulkinnat ovat kuitenkin olleet juuri niitä, jotka Virta on esittänyt.

Kuvaukset alkavat kesäkuussa

Kuvaukset alkavat kesäkuussa Nakkilassa sijaitsevassa studiossa.

– Sinne nousee Helsingissä sijaitsevan Meritullinkadun asunnon lavasteet, sanoo tuottaja ja ohjaaja Timo Koivusalo.

Muita kuvauspaikkoja tulee olemaan Tukholman lisäksi myös esimerkiksi Helsinki, Turku ja Tampere. Olavi Virta kuoli Tampereen Pispalassa vuonna 1972.

Olavi Virta -elokuvan ohjaaja Timo Koivusalo
Olavi Virrasta kertovan elokuvan tuottaja ja ohjaaja Timo Koivusalo.Juhani Kenttämaa / Yle

Koivusalo sanoo, että Olavi Virran tarina on kuin tehty elokuvalle. Syytä sille, miksi Virrasta ei ole aiemmin tehty elokuvaa, ei Koivusalo osaa sanoa.

– On yllättävää, että elokuva tehdään vasta nyt. Tarina köyhyydestä rikkauksiin ja huippusuosioon ja sen myötä traaginen alamäki on kuin tehty elokuvalle.

Tarinan ja musiikin yhdistäminen elokuvaksi on Koivusalolle rakas taiteenlaji. Hän muistuttaa, että idea elokuvasta valmiiseen tuotteeseen on pitkän tien päässä.

– Tämä on 17. pitkä elokuvani. Joka kerta elokuvan varmistuminen on samanlainen riemun päivä, sanoo Timo Koivusalo.

Teemoina viihde ja kipupisteet

Olavi Virran elokuvassa keskitytään 1950-lukuun. Koivusalo sanoo, että elokuvaan tulee mukaan elementtejä myös historiallisista kipupisteistä ja viihteestä.

– Tärkeänä osana on myös sodan jälkeinen nousukausi ja vapautuminen. Tästä tulee kunnianosoitus sen ajan viihteentekijöille, joilla on ollut jopa suorastaan terapeuttinen vaikutus sodasta toipuville suomalaisille, sanoo Timo Koivusalo.

Muissa rooleissa nähdään mm. Vesa Vierikko, Seela Sella, Martti Suosalo, Heikki Nousiainen, Esko Roine ja Jonna Järnefelt.

Elokuvan on määrä saada ensi-iltansa syksyllä 2018.