Esa Ahonen on marssinut vauvasta asti ja tänään hän marssii taas – "Koska maailma saisi olla vähän punaisempi"

Esa Ahonen on ollut mukana silloinkin, kun Pietarsaaressa vappumarssilla oli arviolta yli kahdeksasosa kaupungin väestä. Ja on yhä. Aatteen vuoksi.

vappu
Vappumarssi Pietarsaaressa vuonna 1980.
Vappumarssi Pietarsaaressa vuonna 1980.Eino Matinniemi.

Esa Ahonen syntyi heinäkuussa 1953. Jo seuraavana vappuna, 10-kuisena, hän oli ensimmäisellä marssillaan, isän ja äidin lykkimissä vaunuissa. Väliin ovat jääneet vain armeijassa Keuruulla vietetty vappu ja ne vuodet, jolloin perinne hiipui Pietarsaaressa.

– Kun alkoi olla enää 150 marssijaa, siitä tuli enemmän vitsi kuin voimannäyte, huokaa Ahonen.

Mutta ennen sitä on ehditty näyttää voimaa. 15–20 vuotta sotien jälkeen marssi muodostui Pietarsaaressa, nykyisin alle 20 000 asukkaan kaupungissa, kolmesta haarasta. Yksi lähti Alholmasta, toinen Karhusaaresta ja kolmas Västanpåsta, jota Pikku Moskovaksikin kutsuttiin. Haarat yhdistyivät lähellä keskustaa, ja viimeiset muutamat sadat metrit juhlapaikalle kuljettiin yhdessä

Ensimmäinen kunnon muisto Ahosella on 7–8 vuoden iässä.

– Ihmisiä oli reitin varrella valtavasti katsomassa, kun työläiset marssivat. Siitä jäi sellainen muisto, että tässä sitä mennään, yhdessä isossa porukassa.

Yleisöä Pietarsaaren vappumarssilla 1980.
Eino Matinniemi.

60–70-lukujen taitteessa Pietarsaaressa vappumarssilla oli Ahosen arvion mukaan yli 2000 osallistujaa. Kaupungin väkiluku oli tuolloin arviolta 16 000.

– Pietarsaarihan oli tuolloin yksi maan teollistuneimpia kaupunkeja. Ammatillinen paikallisjärjestö on aina ollut päävastuussa marssista, ja väkeä tuli SDP:stä ja SKDL:stä ja ammattiliitoista, jotka olivat silloin eri tavalla politisoituneita kuin nykyään, muistelee Ahonen.

Kuorma-auton lavalla kulki soittokunta. Katujen varsille riitti katselijoita, tai niin kuin Ahonen sanoo: niitä jotka tuijottivat ja toljottivat. Joukossa oli sekä kaupungin parempiosaisia että niitä, joilla asiat olivat huonommin kuin marssijoilla.

Esa itse sanoo, ettei ole kärsinyt köyhyyttä: perheessä oli työtä ja ruokaa, eikä 3-vuorotyöstä UPM:n sellutehtaalta eläköitynyt mies koe olleensa tai olevansa huono-osainen.

Aatteen äidinmaidossa imenyt Ahonen on silti aina kokenut olevansa marssiessaan oikeassa paikassa. Alussa marssittiin vaatimusten takia, sitten näytettiin voimaa ja nyt yhtenäisyyttä, hän analysoi. Ahoselle marsseihin liittyy hyviä muistoja, jopa ylpeyden tunnetta:

– Meillä on oma voimamme tässä yhteiskunnassa. Tässä sitä mennään ja voimaa löytyy!

Vappumarssi Pietarsaaressa vuonna 1980.
Vappumarssi Pietarsaaressa vuonna 1980.Eino Matinniemi.

Viime vuosina perinteen elvyttänyt joukko on Pietarsaaressa vielä pieni: ensimmäisenä paluuvuonna kulkue kokosi ehkä 50 henkeä, sittemmin 150–200.

Ahonen uskoo ja toivoo, että marssit kasvavat taas. Niin käy, jos nuorempi polvi radikalisoituu ja politisoituu – ainakin se työttömien ja pienipalkkaisten joukko, joka kasvaa koko ajan, hän sanoo:

– Kun leipä loppuu, lähdetään marssille. Niin toivon. Kun nähdään, ettei tämä "kukin vastaa itsestään" -ajattelu toimi, nousee taas yhteisvoima.

Välissä mentiin hänen mukaansa kyllä liiankin kovaa hyvään suuntaan. Työväenluokkaan iski vauhtisokeus ja ulosmitattiin liikaakin.

– Kun mopattiin työnantajaa, nyt on taas työnantajan vuoro mopata työväenluokkaa. Hitaampana nousu olisi voinut jatkua pidempäänkin, pohtii Ahonen.

Esa Ahonen.
Esa Ahonen.Sari Vähäsarja / Yle

Hän on marssinut monenlaisten iskulauseiden voimalla, vastustanut Vietnamin sotaa ja neutronipommia, vaatinut lisää palkkaa ja muita parannuksia työväen asemaan. Punaiselle pohjalle kirjoitetut vaatimukset ovat tulleet tutuiksi: niitä on tehty ennen vappua, vaikka edellisetkin on säästetty käyttöä varten.

Tänään Ahonen lähtee taas yhdelle marssille. Hänelle maailma ei ole valmis: kaikkien palkka ei riitä elämiseen ja moni kärvistelee pienellä eläkkeellä. Ahonen toistaa, että vuorotöistä kolme vuotta sitten eläköityneenä hän pärjää kyllä.

– On monia, jotka vuokramaksun jälkeen ja lääkkeiden oston jälkeen syövät hyvin pienellä budjetilla. Koetan heidän puolestaan puhua ja marssia.

– Aatteen vuoksi. Maailma saisi olla vähän punaisempi.