Uupumusta, lihassärkyä, muistikatkoksia... Kätilöopiston sisäilmasta oireilevat myös Metropolian opiskelijat

Metropolian kampus sijaitsee samassa rakennuskokonaisuudessa kuin Kätilöopisto, jota ollaan nyt sulkemassa sisäilmaongelmien vuoksi.

sisäilmaongelmat
Ammattikorkeakoulu Metropolian opiskelijoita.
Metropolian uuden Myllypuron kampuksen ensimmäinen vaihe valmistuu ensi vuonna. Opiskelijat toivovat, että ongelmia ei ole heti alusta asti.Ronnie Holmberg / Yle

Suomen suurimman synnytyssairaalan Helsingin Kätilöopiston sisäilmaongelmat eivät kosketa pelkästään sairaalan omaa henkilökuntaa. Oireilua on ilmennyt myös saman rakennuskokonaisuuden eri osassa opiskelevilla Metropolia-ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan opiskelijoilla.

Oireiden laajuudesta ei ole tarkkaa tietoa, mutta Metropolian mukaan kyse on yksittäistapauksista.

– Muutamia tapauksia on ollut, maksimissaan viisi, sanoo ammattikorkeakoulun talous- ja hallintojohtaja Jorma Uusitalo. Hänen mukaansa Metropolian Sofianlehdonkadun kampuksella opiskelee noin tuhat korkeakouluopiskelijaa.

Yle on haastatellut tätä juttua varten kolmea opiskelijaa, jotka kertovat saaneensa oireita rakennuksen sisäilmasta. He haluavat puhua asiasta nimettöminä, koska pelkäävät, että leimautuvat sairaiksi ja että se vaikeuttaisi heidän työmahdollisuuksiaan.

Heidän mukaansa kyse ei ole yksittäistapauksista, vaan oireilu on laajempaa. Kahdessa ryhmässä oireilua olisi esiintynyt jopa noin kymmenellä opiskelijalla, he sanovat.

Ammattikorkeakoulu Helsinki Metropolia.
Metropolian Sofianlehdonkadun kampus on kuvassa vasemmalla, Kätilöopisto oikealla.Ronnie Holmberg / Yle

Sofianlehdonkadun kampus sijaitsee samassa rakennuskokonaisuudessa kuin Kätilöopistokin.

Eilen keskiviikkona kerrottiin, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus luopuu Kätilöopiston tiloista seuraavan puolen vuoden aikana. Syynä ovat sairaalan rakenteista löytyneet sädesieni ja laho- ja mikrobivauriot.

Rakennuskokonaisuuden omistaa Helsingin kaupunki, ja sekä Hus että Metropolia ovat siinä vuokralla.

"En enää ymmärtänyt opetuksesta juuri mitään"

Opiskelijat kertovat, että oireita alkoi ilmetä pari kuukautta sen jälkeen kun he olivat aloittaneet koulunkäynnin Sofianlehdonkadulla.

Oireet olivat hyvin monenlaisia, yksi haastateltavista kuvailee.

– Suurta uupumusta, lihassärkyjä, muistikatkoksia, erilaisia hengitysteihin ja havainnointikykyyn liittyviä oireita. Ne olivat täysin lamaannuttavia.

Loppupäivästä olo oli pökerryttävä, hän sanoo.

– En enää ymmärtänyt opetuksesta juuri mitään. Oli tosi huono happi ja pyörryttävä olo.

– Koulupäivän jälkeen en pystynyt muuta kuin makaamaan.

Kun opiskelija ei ollut koulussa, oireet olivat lievempiä. Sen takia hän yhdisti ne juuri koulurakennukseen.

– Olen altistunut sisäilmaongelmille ennenkin, lähinnä oppilaitoksissa ja muissa rakennuksissa. Siksi osasin yhdistää oireet.

Haastateltava sanoo, että hänellä on todettu nyt home- ja kemikaalisairaus.

– Tämä on tilanne, josta ei enää palaudu normaaliksi.

– Olen huolissani siitä, kuinka pystyn työskentelemään sosiaali- ja terveysalalla, kun tietää, millainen tilanne rakennuksissa tänä päivänä on.

Tiloissa on tehty suppea kiinteistökartoitus

Metropolia-ammattikorkeakoulu on ottanut opiskelijoiden kertomukset tosissaan, vakuuttaa Jorma Uusitalo. Opiskelijat ovat voineet suorittaa opintojaan etäopintoina ja he ovat voineet opiskella myös muissa Metropolian kiinteistöissä.

Jorma Uusitalo, talous- ja hallintojohtaja, Metropolian Ammattikorkeakoulu
Metropolian talous- ja hallintojohtaja Jorma Uusitalo.Ronnie Holmberg / Yle

Sofianlehdonkadun kampuksella on Uusitalon mukaan tehty viime vuonna suppea kiinteistökartoitus.

– Sen perusteella esimerkiksi ilmastoinnissa ja katoissa on havaittu jotain, joka vaatii korjaustoimenpiteitä. Niistä on pyydetty tarjoukset, ja ne on tarkoitus laittaa korjattavaksi ensi kesän aikana.

Hän huomauttaa kuitenkin, että korjaus kuuluu kiinteistön omistajalle, Helsingin kaupungille.

Kätilöopiston tapausta on seurattu huolestuneena Metropoliassakin.

– Varmasti olemme vuokranantajaan yhteydessä sen suhteen, olisiko [koulutiloissa] syytä tehdä vielä laajempi tutkimus.

Helsinki: "Tavanomainen rakennus"

Helsingin kiinteistöviraston tilakeskuksen tekninen päällikkö Pasi Lönnberg sanoo, että Sofianlehdonkadun kampus on tavanomainen rakennus eikä viimevuotisessa tutkimuksessa ilmennyt viitteitä siitä, että rakennuksessa olisi laajamittaista sisäilmaongelmaa.

Hänen mukaansa Kätilöopiston ongelmat eivät vaikuta kampustiloihin millään tavalla, vaikka ne samaa rakennuskokonaisuutta ovatkin.

Metropolian Myllypuron kampus.
Myllypuron kampusta rakennetaan paraikaa.Ronnie Holmberg / Yle

Metropolian Sofianlehdonkadun toiminnot ovat siirtymässä vuoden kuluttua syksyllä Helsingin Myllypuroon, kun ammattikorkeakoulun uuden kampusrakennuksen ensimmäinen vaihe valmistuu.

Ylen haastattelemat opiskelijat sanovat toivovansa parasta:

– Toivottavasti rakennusvaiheet on tehty niin, että siellä ei ole ongelmia jo heti alusta asti.