Irakin joukot valtasivat yli 2 000 vuotta vanhan muinaiskaupungin takaisin Isisiltä

Unesco on listannut Hatran muinaiskaupungin rauniot maailmanperintökohteeksi.

Ulkomaat
Hatran kaupungin jäänteitä kuvattuna vuonna 2004.
Hatran kaupungin jäänteitä kuvattuna vuonna 2004.Shawn Baldwin / EPA

Irakin hallintoa tukevat joukot ovat vallanneet Hatran muinaiskaupungin takaisin äärijärjestö Isisiltä. Shiiataistelijoista koostuvat Hashed al-Shaabi -joukot kertoivat häätäneensä Isisin kaupungista kiivaiden taistelujen päätteeksi.

Hatra sijaitsee noin 120 kilometriä Mosulista lounaaseen. Muinaiskaupunki perustettiin joko kolmannella tai toisella vuosisadalla ennen Kristusta. Siitä tuli pian tärkeä uskonnollinen ja kaupankäynnin keskus.

YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on listannut Hatran muinaiskaupungin rauniot maailmanperintökohteeksi. Muinaiskaupungin nykyisestä kunnosta ei ole tietoa. Isisin taistelijat tuhosivat sitä jo maaliskuussa 2015.

Isis on tehnyt tuhoa myös muissa muinaiskaupungeissa Irakissa ja Syyriassa, muun muassa Nimridissä ja Palmyrassa. Ne on molemmat vapautettu Isisin vallasta viime kuukausina.

Lähteet: AFP, STT, Yle Uutiset