Helsingin postikeskuksen työntekijät marssivat ulos – noin 800 000 kirjettä myöhästyy

Työntekijöiden mielenilmaus viivästyttää postinkulkua.

postin toiminta
Jari Pellikka
Pääluottamusmies Jari Pellikan mukaan mielenilmauksella vastustetaan postilakiuudistusta. Dan Granqvist / Yle

Noin 800 000 ykkösluokan kirjettä jää torstaina jakamatta Helsingin postikeskuksessa keskiviikkoiltana tapahtuneen ulosmarssin seurauksena. Postin lajittelusta vastaava johtaja Jani Häsä kertoi Ylelle, että määrä on noin kolmasosa keskuksen päivittäin käsittelmästä määrästä.

Myöhään keskiviikkona Häsä arvioi, että kirjeet myöhästyvät noin vuorokaudella.

Valtaosa postikeskuksen iltavuorolaisista marssi puoli kahdeksan aikaan ulos työpaikalta. Pääluottamusmies Jari Pellikka kertoi, että mielenilmauksella vastustetaan hallituksen kaavailemaa postilakiuudistusta.

Postin mukaan kyseessä on laiton lakko.

Vaikutukset postinkulkuun kasvoivat, kun enemmistö yövuorolaisista otti osaa ulosmarssiin. Häsä kertoi, että yövuoroon tuli viitisenkymmentä työntekijää, kun normaalivahvuus on noin 200.