Työttömyys sulaa nyt nopeasti Pirkanmaalla - 6 000 työtöntä vähemmän kuin viime keväänä

Työttömyyden lasku on Pirkanmaalla valtakunnan kärkitasoa.

Kotimaa
Ratinan kauppakeskuksen rakennustyömaata
Ratinan kauppakeskusta rakennetaan täyttä vauhtia. Työmaalle tuodaan päivittäin paljon tavaraa.Antti Eintola / Yle

Työttömien työnhakijoiden määrä sulaa nyt nopeasti Pirkanmaalla. Työttömiä työnhakijoita oli maaliskuussa lähes 6 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Vuositasolla tilanne on parantunut huomattavasti. Pirkanmaalla työllisyyttä vetää nousuun teollisuus ja rakentaminen.

Pirkanmaan Ely-keskuksen ennakointiasiantuntija Juha Salminen pitää erityisenä hyvänä pitkäaikaistyöttömyyden sulamista.

– Ensimmäinen valon pilkku on se, että heidän määränsä on tullut alaspäin.

Myös miesten työttömyyden vähentyminen ja uusien työpaikkojen avautuminen antavat aiheitta iloon.

– Miesten työttömyys on vähentynyt ja siinä samalla naisten työttömyys tulee laskemaan, koska teollisuuden ja rakentamisen elpyminen nostattaa miesten työllisyysastetta ja sitä kautta myös palvelusektorille eli naisvaltaisille aloille tulee lisää työpaikkoja, Salminen ennakoi.

– Todellisten uusien työpaikkojen määrä on kasvanut hurjasti ja nämä eivät enää ole kesätyöpaikkoja vaan pysyviä työpaikkoja.

Työllisyysaste edelleen korkea

Pirkanmaalla työttömyysaste on 12,9 prosenttia, joka on edelleen korkeampi kuin valtakunnallisesti. Koko maassa työttömyysaste on keskimäärin 12,1 prosenttia.

Salmisen mukaan työttömyyden lasku kestää ainakin syksyyn.

– Ainakin siihen on potentiaalia, että valopilkku pitäisi kestää pitkälle syksyyn. Maailman poliittiset tilanteet tietysti vaikuttavat siihen mitä tapahtuu.