Kokoomuksen Antti Häkkänen, 32, on ministereistä nuorin ja hallituksen ainoa juristi

Kokoomuksen Antti Häkkänen perii oikeusministerin tehtävät oikeus- ja työministeri Jari Lindströmiltä (ps.).

Ministerit, ministeriöt ja valtioneuvosto
Antti Häkkänen
Antti HäkkänenMikko Stig / Lehtikuva

32-vuotiaasta Antti Häkkäsestä tulee Juha Sipilän (kesk.) hallituksen nuorin ministeri.

Mäntyharjulta kotoisin oleva Häkkänen on koulutukseltaan oikeustieteen maisteri. Hän on hallituksen ainoa juristi.

Häkkänen pääsi eduskuntaan vuoden 2015 vaaleissa. Mäntyharjun kunnanvaltuustossa Häkkänen on ollut valtuutettuna vuodesta 2009 ja pitää valtuuston varapuheenjohtajan paikkaa.

Eduskunnassa Häkkänen on muun muassa perustuslakivaliokunnan, hallintovaliokunnan jäsen ja sivistysvaliokunnan varajäsen.

Häkkänen toimi Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtajana 2012 – 2013. Hän erosi tehtävästä kesken kauden ja siirtyi pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) erityisvavustajaksi. Häkkänen on työskennellyt myös liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon erityisavustajana.

Häkkänen valittiin kokoomuksen varapuheenjohtajaksi viime kesän puoluekokouksessa, jossa puolueen nykyinen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Petteri Orpo syrjäytti Alexander Stubbin puheenjohtajan paikalta.