1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Stockmann

Helsingin taivaalle avautuu uusi terassi – Stockmann hyödyntää kattonsa

Helsingin keskustan näköalaravintolat saavat uuden kilpailijan. Stockmann avaa ensi kuussa 190-paikkaisen kesäterassin tavaratalonsa katolle.

Stockmann
Stockmannin kesäterassi
Stockmannin kattoterassilta näkyy myös Esplanadin puistoon. Etualalla vasemmalla on Kirjatalo, jossa toimii Akateeminen kirjakauppa, ja oikealla Svenska Teatern.Antti Kolppo / Yle

Pörssiyhtiö Stockmann kertoi tänään perjantaina tammi-maaliskuun osavuosikatsauksensa julkistamisen yhteydessä, että se avaa kesäterassin Helsingin ydinkeskustan tavaratalonsa katolla.

Terassi avautuu ensi kuussa Keskuskadun ja Pohjoisesplanadin kulmassa eli Argos-kulman kahdeksannen ja osittain yhdeksännen kerroksen katolla. Kattoalue ei ole aikaisemmin ollut asiakaskäytössä ja nyt sitä remontoidaan kiireen vilkkaa.

Katujen kulmasta näkee kohti Esplanadin puistoa ja Helsinki SkyWheel -maailmanpyörää sekä Erottajan suuntaan, mutta näkymää kohti Tuomiokirkkoa haittaavat Keskuskadun muiden rakennusten katot, koska ne ovat samalla tasolla terassin kanssa.

Stockmannin terassi
Näkymät kohti Erottajaa.Antti Kolppo / Yle

Helsingin keskustassa on varaa valita kahviloiden ja terassien välillä, mutta näköaloja korkealta tarjoavat vain ruokaravintolat Loiste ja Savoy, hotelli Tornin Ateljee-baari sekä yökerho Maxine. Vähän kauempana keskustasta uuden Clarion-hotellin baarista näkee keskustan suunnan lisäksi rakentuvaa Jätkäsaarta ja merelle. Niistä kaikista on avarammat näkymät kuin Stockmannin katolta.

Näköalan lisäksi sushia ja musiikkia

Stockmann luottaa keskeiseen sijaintiinsa ja kanta-asiakkaisiinsa.

– Olemme miettineet tätä pitkään. Asiakkaita kyllä riittää kaikille. Meillä on loistava sijainti keskellä pääkaupunkia ja vahva kanta-asiakaskunta, jotka pitävät siitä, että heille tarjotaan uusia elämyksiä keskellä tavarataloa, sanoo kaupallinen johtaja Seppo Oksanen Stockmannin kiinteistöpuolelta.

Stockmannin terassi
Stockmannin katon remontointi kesäterassiksi on vasta alkanut.Antti Kolppo / Yle

Näköalan ja juomien lisäksi Stockmann Roofiksi nimetty 190-paikkainen kesäterassi tarjoaa sushia sekä musiikkia. Ravintolatoimintaa pyörittää Royal Ravintolat Oy, joka omistaa seinän takana Stockmannin ravintolamaailmassa olevan Hanko Sushin. Terassille ei rakenneta omaa keittiötä.

Huhtikuun tuuli tuntuu katolla raa'alta, mutta kesäksi sitä taitetaan lasiseinillä ja tarpeen vaatiessa lämpölampuilla.

Pääkaupungin muita näköalapaikkoja ja -ravintoloita ovat listanneet esimerkiksi Rantapallo (siirryt toiseen palveluun) ja Tripadvisor (siirryt toiseen palveluun).

Stockmannin kattoterassi avautuu ensi kuussa punaisella ympyröidyllä alueella.
Stockmannin kattoterassi avautuu ensi kuussa punaisella ympyröidyllä alueella.Stockmann

Juttua on muokattu 28.4. kello 9.38. Terassille tulee 190 paikkaa. Aiemmin jutussa sanottiin, että paikkoja tulee 300.

Lue seuraavaksi