Daniel Barenboimin maailmankuulu Lähi-idän orkesteri muistuttaa, ettei elämä perustu aseisiin, pommeihin ja tankkeihin

West-Eastern Divan -orkesteri on paikka, jossa Lähi-idän eri alueilta tulevat muusikot työskentelevät yhdessä politiikasta välittämättä.

Daniel Barenboim
Daniel Barenboim.
Daniel Barenboim.Kai Foersterling / EPA

Silmäys Ylen tuoreimpiin uutisiin Lähi-idästä riittää. Israel teki ohjusiskuja Damaskoksen lentokentälle. Syyrian evakuointi pysähtyi – tuhansia jumissa busseissa. Presidentti Erdoǧan aikoo jatkaa Turkin iskuja Syyriaan ja Irakiin. Sadat palestiinalaisvangit aloittivat syömälakon.

Helvetti on irti monin paikoin Lähi-itää.

Jatketaan siitä myöhemmin. Kerrotaan ensin, että maailmankuulu West-Eastern Divan -orkesteri vieraili torstaina ensimmäistä kertaa Suomessa.

– Siihen ei ole loogista syytä, mutta olen aina tuntenut yhteenkuuluvuutta Suomeen. Tykkäsin soittaa jopa Finlandia-talossa, joka ei ollut hyvä sali. Nykyinen Musiikkitalo on yksi parhaista moderneista konserttisaleista Euroopassa, sanoo Daniel Barenboim.

Supertähti, pianisti-kapellimestari Barenboim vaikuttaa vilpittömältä. Tasan vuosi sitten hän konsertoi pianistina Helsingin Musiikkitalossa, nyt kapellimestari toi vierailulle maailmankuulun nuoriso-orkesterinsa.

– On hienoa tulla esittelemään tätä orkesteria suomalaisyleisölle.

West-Eastern Divan -orkesterissa on, mistä puhua. Soittajat ovat pääosin kotoisin Lähi-idästä, alueilta, joiden välillä on jännitteitä ja konflikteja. Sieltä, jossa helvetti on irti. Vierekkäin samassa pultissa saattaa soittaa israelilainen ja palestiinalainen muusikko.

Sitten hän sanoi, että anna anteeksi, mutta en enää voi soittaa orkesterissa.

Daniel Barenboim

Tärkeintä on puhaltaminen yhteen hiileen. Orkesterilla ei ole poliittista agendaa, mutta mahdollista vastapuoltakin on ymmärrettävä.

– Jos ei ole kykyä tuntea myötätuntoa toisten kärsimyksistä, sinulla ei ole paikkaa tässä orkesterissa.

Barenboim ryhtyy analysoimaan myötätunnon ja empatian (engl. compassion ja sympathy) eroa, sillä tässä yhteydessä sanalla on väliä.

– Empatia on subjektiivinen, emotionaalinen tunne. Ketään ei voi käskeä kokemaan empatiaa, kuten ketään ei voi käskeä rakastamaan. Myötätunto on sen sijaan moraalinen ominaisuus, Barenboim pohtii.

Ristiriidat kärjistyvät kaikesta huolimatta joskus myös orkesterin sisällä.

– Eräs palestiinalaismuusikko oli orkesterissa neljä vuotta. Sitten hän sanoi, että anna anteeksi, mutta en enää voi soittaa orkesterissa, koska israelilaismuusikot eivät ymmärrä, miltä minusta tuntuu.

Barenboim oli muistuttanut, ettei orkesteri ole projekti, jossa olisi oltava samaa mieltä poliittisesti.

– Hän muistutti elävänsä tarkastuspisteiden keskellä ja kaipasi siksi empatiaa israelilaisilta. Sitten hän jätti orkesterin. Kunnioitin päätöstä.

Kerran orkesteri lopetti yhteistyön israelilaismuusikon kanssa, koska tämä oli vastustanut orkesterin ideologiaa. Barenboimin mukaan soittaja oli mukana vain tavoitellakseen omaa etuaan.

– Muuten olemme toimineet 18 vuotta hyvin rauhallisissa merkeissä, Barenboim hymyilee.

Matka Länsirannalle on pitkä

Orkesteri ei lähtökohdistaan huolimatta perustu haaveiluun rauhasta. Konflikteja ei ratkota viulua soittamalla. Sen ymmärtävät sekä Barenboim että muusikot.

– Maailmalle orkesteri tarjoaa näkökulman, ettei elämä perustu pommeihin, aseisiin ja tankkeihin, mutta olisi naivia ajatella, että soitamme rauhan vuoksi, sanoo kapellimestarin poika, konserttimestari Michael Barenboim.

Iranilaistaustainen sellisti Kian Soltani, joka voitti Paulon sellokilpailun 2013, on samaa mieltä.

– Keskityn lähinnä musiikkiin, ja siksi olen täällä, mutta totta kai orkesterin viesti on myös tärkeä, hän sanoo.

Länsirannalla toiset valvovat, toiset ovat miehitettyinä.

Daniel Barenboim

Saksassa syntynyt klarinetisti Jussef Eisa, palestiinalaisen isän poika, silti myöntää, että jännitteitäkin orkesterin sisällä on.

– Totta kai, koska emme kaikki ajattele samalla tavalla, mutta tämä on hyvä paikka tava erilaisia ihmisiä ja keskustella asioista, Eisa toteaa.

– Toisaalta kaikissa sadan hengen yhteisöissä on erimielisyyksiä. Kyse ei aina ole politiikasta tai syntyperästä, Michael Barenboim täydentää.

Vaikka orkesteri yhdistää Lähi-idän soittajat Iranista ja Turkista Egyptiin ja Syyriaan, argentiinalais-israelilaisen Barenboimin kanssa keskustelu kääntyy yhä uudestaan Israelin ja Palestiinan konfliktiin.

– Meidän konfliktissamme rauha tarkoittaa oikeutta palestiinalaisille ja turvaa Israelille. Sitä orkesteri ei voi saavuttaa, mutta voimme antaa esimerkin. Voimme soittaa upeasti Helsingissä, mutta emme voi tehdä samaa Israelissa tai Palestiinassa. Täällä Helsingissä orkesterin jäsenet ovat tasa-arvoisia. Länsirannalla toiset valvovat, toiset ovat miehitettyinä.

Orkesteri on esiintynyt kerran palestiinalaisessa kaupungissa Ramallahissa. Tällä hetkellä matka Länsirannalle tai Jerusalemiin vaikuttaa taas mahdottoman pitkältä.

– Olemme saavuttaneet päämäärämme, kun voimme soittaa kaikissa maissa, joita edustamme.

Unelmakiertueella pysähdyttäisiin ainakin Istanbulissa, Beirutissa, Damaskoksessa, Ammanissa, Jerusalemissa, Ramallahissa, Kairossa ja Teheranissa.

Syyriasta vaikea saada soittajia

Maailma on muuttunut sitten vuodesta 1999 eli West-Eastern Divan -orkesterin perustamisesta. Terrorismi, populismi ja syrjintä puhuttavat ja ovat 2010-lukua. Barenboimin mukaan ajan henki huolettaa myös soittajia.

Orkesteri kouluttaa uusia jäseniä omassa akatemiassa Berliinissä, kuten huippuorkesterit Berliinin filharmonikot ja Staatskapelle Berlin. Maailman tapahtumat vaikuttavat suoraan siihen, mistä maista kouluun tai orkesteriin riittää hakijoita.

– Sodan vuoksi on ollut vaikeampaa saada soittajia Syyriasta. Ennen heitä oli enemmän. Siellä on paljon musiikillista lahjakkuutta, Barenboim toteaa.