Olvin vuosi alkoi vahvasti: myynti kasvoi erityisesti Suomessa ja Valko-Venäjällä

Myynti ja liikevaihto kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yli kymmenen prosenttia ja liikevoitto parani jopa yli 40 prosenttia.

oluenvalmistus
Oluttölkkejä linjastolla.
Toni Pitkänen / Yle

Iisalmelaisen panimokonserni Olvin liiketoiminta on kehittynyt suotuisasti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Liiketoiminnan kehitys on ollut hyvää kaikilla tärkeimmillä taloudellisilla tunnusluvuilla tarkasteltuna ja kaikissa yksiköissä, toteaa yhtiön toimitusjohtaja Lasse Aho tiedotteessa

Konsernin myynti, liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat edellisvuoteen verrattuna. Olvin myynti kasvoi tammi–maaliskuussa edellisvuodesta lähes 12 prosenttia noin 117 miljoonasta runsaaseen 130 miljoonaan litraan. Myynti kasvoi erityisesti Suomessa ja Valko-Venäjällä.

Konsernin liikevaihto kasvoi 14,5 prosenttia runsaaseen 71 miljoonaan euroon. Liikevoitto kasvoi liki 41 prosentilla ja oli 6,2 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Ahon mukaan liiketoiminta on kehittynyt erityisen hyvin Valko-Venäjällä. Suomessa myynti kasvoi 19 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Myös Olvin markkinaosuus vahvistui edelleen ja kannattavuus parani.

Olvi arvioi konsernin vuoden 2017 myynnin ja liikevaihdon kasvavan hieman edellisvuoteen verrattuna. Kuluvan vuoden liikevoiton arvioidaan olevan edellisvuoden tasolla.