Oulun klooritehtaalla vetyräjähdys – ei henkilövahinkoja

Räjähdyksessä vapautui tehdasalueelle klooria. Tilanne on alueella nyt ohi.

räjähdykset
poliisiauto oulun nuottasaaressa
Poliisi on eristänyt räjähdysalueen Oulun Nuottasaaressa.Marko Siekkinen / Yle
Oulun kartta.
Yle Uutisgrafiikka

Tilanne Oulun Nuottasaaressa sijaitsevalla Akzo Nobel Finland Oy:n klooritehtaalla on ohi ja pelastuslaitoksen yksiköt ovat poistuneet paikalta.

Tehtaalla tapahtui perjantaina klo 12 maissa vetyräjähdys yhdessä reaktoritorneista. Räjähdyksen seurauksena tehdasalueelle valui niin kutsuttua prosessinestettä, josta vapautui alueelle klooria.

– Saimme ohjattua prosessinesteen säiliöihin ja altaaseen. Sen verran neste höyrysi, että joudumme laimentamaan sitä vedellä. Klooripitoisuuksia ei enää ole tehdasalueen ulkopuolella. Halliin, johon nestettä valui, puhdistus jää tehtaan vastuulle. He itse omilla välineillään neutralisoivat jäljelle jääneen nesteen, Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen palomestari Arssi Heiskanen kertoo ja jatkaa,

– Onnettomuuden syystä ei ole vielä tietoa. Tehtaan johto tutkii ja raportoi Tukesin kanssa mahdollisesta syystä myöhemmin.

Räjähdys ei aiheuttanut vaaraa tehdasalueen ulkopuolelle. Onnettomuudessa ei ole loukkaantunut ihmisiä.

Klo 15:49 lisätty palomestarin kommentit tapahtuneesta.