Pornolaulut saavat esittäjätkin punastumaan – Pahojen poikien lauluissa roiskitaan kunnolla

Jazzorkesteri UMO on herättänyt Juha "Watt" Vainion ronskit kappaleet henkiin vapun kunniaksi.

musiikki
Näyttelija harjoittelee pornolauluja Umo orkesterin kanssa
Jaani Lampinen / YLE

”Vaikka elämäni olis kuinka pielessä, niin yhä vittu säilyy mielessä.”

Tuure Kilpeläinen laulaa Aina mielessä -kappaletta UMO-orkesterin swingaavan sovituksen päälle. Ryhmä harjoittelee lauantaina Finlandia-talossa pidettävää Pahojen poikien lauluja -konserttia varten. Jazzorkesteri versioi Juha "Watt" Vainion ronskeja kappaleita uuteen uskoon. Solisteina konsertissa ovat Kilpeläisen lisäksi Samuli Edelmann, Antti Reini ja Irina Björklund.

Pornolaulun nuotti
Pohjolan pidot -kappale on monelle muusikolle tuttu, paljastaa Tuure Kilpeläinen.Jaani Lampinen / YLE

Tuure Kilpeläinen oli aikaisemmin kuullut joitakin Vainion pornolauluja. Kulttikappaleita on joskus soitettu vitsillä bileissä. Laulujen rivot sanoitukset ovat avautuneet kunnolla vasta nyt, kun niitä on harjoiteltu esitystä varten.

– Olen viikon ajan tankannut tätä tuhmaa sanastoa päähäni. Yöllä on tullut kylmä hiki, että en mä voi vetää tämmöistä. Ajatusmaailmani ei puolla tällaistä äijäläppää. Se on erittäin arveluttavaa, Kilpeläinen nauraa.

"Ei niin haudanvakavaa"

Juha "Watt" Vainio teki Pahojen poikien lauluja 1970-luvun lopussa. Monessa kappaleessa melodia on tuttu, mutta sanat ovat erittäin härskit. Lauluja esittävät artistit esiintyivät salanimillä. Vainio itse käytti nimeä Junnu Kaihomieli.

Pornolaulut ovat eläneet omaa elämäänsä, vaikka ne eivät radiossa ole soineetkaan.

– Se kertoo jotain siitä ajasta. Meininki ei ollut niin haudanvakavaa. Tässä ajassa se tuntuu todella räikeältä, sovinistiselta, eikä millään tavalla korrektilta enää. Toisaalta se on ehkä se hauska juttu, sanoo Tuure Kilpeläinen.

Näytteljä harjoittelee pornolaulua OMO orkesterin kanssa
- Ei tällaista musiikkia ajanvietteeksi kuuntelisi. Härskit kappaleet sopivat vappuun, sanoo UMOn kapellimestari Mikko Hassinen.Jaani Lampinen / YLE

Aikaisemmin Vainion pornolauluja ovat versioineet Suomen eturivin miesnäyttelijät 1990-luvulla. He esiintyivät arvokkaasti frakeissa ja smokeissa Tampereen teatterissa, joka toi kontrastia laulujen rivoon sisältöön.

Jazzorkesteri UMO on pehmentänyt rajua sisältöä tekemällä kappaleista swing-versioita. Konsertti on kuitenkin K-18 ja myös soittajat ovat punastelleet kappaleita harjoitellessaan.

– Tämä musiikki ei ole edes konserttilavoille tarkoitettu. Kappaleet ovat juomalaulujen tai arkkiveisujen kaltaisia, joilla on viihdytetty koti- ja pihapiirin ihmisiä. Nyt kun tämä tehdään konsertissa, niin luonne muuttuu ratkaisevasti, sanoo orkesterin kapellimestari Mikko Hassinen.

"Hulvattoman kamalia ja ihania"

Vainion pornolaulut voisivat olla tänä päivänä myös pahojen tyttöjen lauluja. Tätä mieltä on konsertin ainoa naissolisti Irina Björklund. Alkuperäisiä kappaleita esittävät myös naiset omasta näkökulmastaan, joten myös UMOn konserttiin haluttiin naisesiintyjä.

Björklund ei uskalla esittää pornolauluja tv-kameralle ja piilottelee laulujen sanoja nauraen.

– Ne ovat tosi ronskeja ja siinä se hurmaavuuskin on, että miten näin voi sanoa. Kappaleet ovat aivan hulvattoman kamalia ja ihania.

Irina Björklund harjoittelee pornolauluja umo orkesterin kanssa
UMOn muusikko Teemu Salminen (vas) ja laulaja Irina Björklund naureskelevat Vainion pornokappaleiden sanoituksille.Jaani Lampinen / YLE

Björklund esittää vuoden sisällä Juha "Watt" Vainion tuotantoa kahdessa tribuuttikonsertissa. Ensimmäisellä kerralla ohjelmassa oli vakavia kappaleita, nyt pornoa.

– Olen vaikuttunut Juha Vainion biiseistä. Miten sama mies voi kirjoittaa ensiksi, että mitä elämä on ja sitten on tämmöistä. En mä voi sanoa edes ääneen.

Björklund tulkitsee konsertissa muun muassa kappaleen Oi Jussi. Jokainen voi päätellä, mikä sen kanssa rimmaa.