Satoja mielenosoitusmarsseja Trumpin ilmastopolitiikkaa vastaan

Vuosittain järjestettävä maailman suurin ilmastokulkue People´s Climate March osui sattumalta juuri samaksi päiväksi, kuin presidentti Donald Trumpin 100. presidenttipäivä.

Donald Trump
Kuvassa ihmiset katsovat parvekkeelta, kun kadulla mielenosoittajat marssivat.
Washingtonin ilmastomarssiin osallistui arviolta 15 000 ihmistä, arvioi uutistoimisto Reuters.Epa/ tasos Katopodis

Tuhannet ihmiset eri puolilta Yhdysvaltoja osallistuivat lauantaina osaa mielenosoituksiin, joissa vastustettiin presidentti Donald Trumpin hallinnon asennetta ilmastonmuutokseen.

Maailmanlaajuinen, vuosittain järjestettävä ilmastokulkue osui sopivasti samalle päivälle presidentti Trumpin merkkipaalun kanssa. Trump vietti lauantaina 100. päiväänsä Yhdysvaltain presidenttinä.

Uutistoimisto Reutersin arvion mukaan pelkästään Washingtonissa päämarssiin osallistui noin 15 000 ihmistä. Järjestäjien mukaan samanlaisia marsseja järjestettiin noin 300 eri puolilla maata, esimerkiksi Seattlessa, Bostonissa, Denverissä, Chicagossa, Tampassa ja San Franciscossa.

– Olemme täällä, koska planeetta B:tä ei ole olemassa, sanoi yksi mielenosoitusmarssille osallistuneista Bostonissa uutistoimisto AP:lle.

Trump on ilmoittanut pitävänsä ilmastonmuutosta huijauksena ja uhannut vetää Yhdysvallat pois Pariisin ilmastosopimuksesta.

Trump allekirjoitti maaliskuun lopussa määräyksen, jolla hän muuttaa ilmastopolitiikkaa ja purkaa useita edeltäjänsä Barack Obaman kauden ilmastonmuutoksen vastaisia toimia.

– Olen nähnyt omakohtaisesti ilmastonmuutoksen vaikutukset niin Mainenlahdella, kalavesillä kuin kalastuksesta riippuvaisissa rannikon yhteisöissä, kertoi huolestunut hummerinpyytäjä Mainen osavaltiossa.

Trumpin määräyksellä uudelleen arvioitaviksi joutuvat muun muassa päästörajoitukset, joita Obama määräsi hiileen, kaasuun ja öljyyn perustuvalle energiantuotannolle.

– Olemme väsyneitä näkemään lastemme kuolevan astmaan. Olemme väsyneitä katsomaan, kun ihmiset kuolevat syöpään kivihiilen ja tuhkan takia. Olemme väsyneitä katsomaan, kun merenpinta nousee, totesi Etelä-Carolinesta kotoisin oleva marssija BBC:n mukaan.

Ilmastonmuutosta vastaan on marssittu myös Euroopassa, esimerkiksi Portugalissa, Sveitsissä ja Hollannissa.

Lähteet: AP