1. yle.fi
  2. Uutiset

Trump juhlapuheessaan: "Olen valmis suuriin taisteluihin"

Tasan 58 minuuttia kestäneessä juhlapuheessaan presidentti Donald Trump otti esille värikkäin sanakääntein tuttuja teemoja, kuten muurin, tiedotusvälineet sekä Pariisin ilmastosopimuksen.

Donald Trump
Kuvassa Trump puhujalavalla taustallaan hurraavia kannattajia kylttiensä kanssa.
Pennsylvanian Harrisburgissa pitämässään juhlapuheessa presidentti Donald Trump kehui virkakautensa alkua "hyvin jännittäväksi ja hyvin tuottoisaksi". 29.4. 2017Epa/Tracie Van Auken

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump piti varhain sunnuntaina Suomen aikaa puheen 100:nnen presidenttipäivänsä kunniaksi.

Pennsylvanian Harrisburgissa pitämässään juhlapuheessa Trump kehui virkakautensa alkua "hyvin jännittäväksi ja hyvin tuottoisaksi". Hän kehotti yleisöä valmistautumaan suuriin taisteluihin.

– Olen valmis tuleviin suuriin, suuriin taisteluihin ja siihen, että voitamme jokaisen taistelun, presidentti vannoi.

Pariisin ilmastosopimuksesta pian ”suuria päätöksiä”

Trump kertoi tekevänsä pian "suuria päätöksiä" Pariisin ilmastosopimuksen suhteen. Sopimukseen liittyviä päätöksiä hän sanoo tekevänsä kahden seuraavan viikon aikana.

Trump uhkasi jo vaalikampanjassaan, että Yhdysvallat vetäytyy pois Pariisin ilmastosopimuksesta. Virkavalan vannottuaan Trump ei ole kuitenkaan ottanut suoraa kantaa siihen, aikooko Yhdysvallat tehdä niin.

Rajamuuri yhä suunnitelmissa

Presidentti vakuutti myös jälleen, että Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle rakennetaan muuri.

Meksiko ei ole suostunut muurin maksajaksi, joten Trumpin hallinto on yrittänyt saada rahoja muuriin kongressilta.

– Me rakennamme muurin, älä huoli siitä. Mene kotiin, mene nukkumaan, presidentti sanoi kansalle.

Naftasta neuvoteltava

Sanomalehti Washington Postin mukaan Trump oli aikeissa allekirjoittaa eroilmoituksen Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksesta Naftasta lauantaina.

Naapurimaat Kanada ja Meksiko sekä Yhdysvaltain liike-elämä kuitenkin käänsivät hänen päänsä viime tipassa. Trump uhkasi jo vaalikampanjansa aikana mitätöidä sopimuksen.

Harrisburgin puheessaan Trump totesi, että Yhdysvaltain hallinto neuvottelee sopimuksen uudelleen tai eroaa siitä.

– Irtisanoudun Naftasta ellemme neuvottele siitä uudelleen.

Medialle taas kylmää kyytiä

Pennsylvanian tilaisuuden takia Trump jätti väliin Valkoisen talon toimittajien ja viihdemaailman tähtien juhlaillallisen, joka pidettiin samaan aikaan Washingtonissa.

Tästäkin presidentillä oli sanansa sanottavana.

– En voisi ehkä olla enempää innoissani ollessani sadan mailin päässä Washingtonin suosta…parempien ihmisten kanssa, hän sanaili. – Ehkäpä ensi vuonna voisin yllättää heidät ja ilmaantua paikalle.

Puheessaan Trump sanoi median toimineen sadan presidenttipäivän aikana häpeällisesti ja nosti rappiosta esimerkeiksi jälleen sanomalehti New York Timesin sekä uutiskanava CNN:n.

Trumpin 58 minuuttia kestänyt puhe päättyi kuuluisaan iskulauseeseen.

– Vaikka olisimme mustia, ruskeita tai valkoisia meissä kaikissa virtaa sama punainen patrioottien veri, presidentti julisti. – Tehdään Amerikasta jälleen suuri.

Trumpin puheen sisällöstä on kertonut laajemmin uutiskanava CNN (siirryt toiseen palveluun).

Lähteet: AFP, STT

Lue seuraavaksi