Etelä-Korea: Yhdysvallat maksamassa sittenkin Pohjois-Korealta suojaavan ohjuspuolustusjärjestelmän

Presidentti Donald Trump sanoi aiemmin tällä viikolla, että Etelä-Korean pitäisi maksaa järjestelmästä itse. Nyt hänen neuvonantajansa vetää Etelä-Korean mukaan puheita takaisin.

Ulkomaat
Thaad-kuljetus ja mielenosoitus
Eteläkorealaiset osoittivat mieltään, kun Thaad-ohjuspuolustusjärjestelmän osia kuljetettiin Seongjun kaupungissa keskiviikkona. EPA

Yhdysvallat on vakuutellut, että se maksaa sittenkin Etelä-Koreaan rakennettavasta Thaad-ohjuspuolustusjärjestelmästä, kertoo uutistoimisto Reuters. Miljardin dollarin hankkeen tarkoitus on suojella Etelä-Koreaa sen vihollisen Pohjois-Korean ohjuksilta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi aiemmin tällä viikolla, että Etelä-Korean pitäisi maksaa hanke itse.

– Olen ilmoittanut Etelä-Korealle, että olisi sopivaa, jos he maksaisivat. Se on miljardin dollarin järjestelmä, Trump sanoi Reutersille (siirryt toiseen palveluun).

Etelä-Korean presidentinkanslian mukaan Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja H.R. McMaster oli vakuuttanut nyt puhelimitse, että Yhdysvallat maksaa hankkeen.

McMasterin mukaan Trump oli kommentoinut asiaa yleisellä tasolla ja kommentit olivat liittyneet siihen, että Yhdysvallat haluaa liittolaistensa jakavan isomman vastuun puolustuksestaan, Etelä-Korean lausunnossa sanottiin.

Yhdysvallat ja Etelä-Korea ovat pitkäaikaisia ja läheisiä liittolaisia. Maat sopivat jo viime vuonna (siirryt toiseen palveluun), että Yhdysvallat rakentaa ohjuspuolustusjärjestelmän Etelä-Koreaan.

Pohjois-Korean julkaisema kuva ohjuskokeesta keväällä 2016.
Pohjois-Korean julkaisema kuva ohjuskokeesta keväällä 2016.EPA

Yhdysvaltain vastausta Pohjois-Korean uusimpaan ohjuskokeeseen odotetaan

Koreoiden niemimaan tilanne on ollut viime viikkoina tavallistakin jännittyneempi. Maailman sulkeutuneimpiin valtioihin lukeutuva Pohjois-Korea on tehnyt kevään aikana useita ohjuskokeita kansainvälisestä arvostelusta huolimatta.

Viimeisimmän ohjuskokeensa Pohjois-Korea teki lauantaina, mutta koe epäonnistui. Kokeiden tarkoitus on kehittää Pohjois-Korean ohjusohjelmaa, mikä hermostuttaa sen naapureita Etelä-Koreaa ja Japania.

Trump ei ole vielä kertonut, miten Yhdysvallat aikoo vastata Pohjois-Korean uusimpaan kokeeseen.

– Se selviää teille pian, Trump oli sanonut, kun häneltä oli kysytty Yhdysvaltain vastauksesta.

Yhdysvallat on vaatinut jo ennen uusinta ohjuskoetta Pohjois-Korealle kovempia pakotteita. Se on myös lähettänyt lentotukilaluksen alueelle. Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean merivoimat aloittivat lauantaina yhteisen sotaharjoituksen.

Trumpin hallinto on myös väläyttänyt sotilaallisten toimien mahdollisuutta Pohjois-Koreaa vastaan. Tätä ei kuitenkaan ole pidetty todennäköisenä. Yhdysvallat on vakuuttanut, että se yrittää löytää diplomaattisen ratkaisun Pohjois-Korean tilanteeseen.

Uusi ohjuspuolustus hermostuttaa Kiinaa

Thaad-järjestelmän osia on viety Etelä-Koreaan tällä viikolla.

Järjestelmä on hermostuttanut Pohjois-Korean lisäksi myös Kiinaa. Yhdysvallat ja Etelä-Korea ovat vakuuttaneet, että järjestelmä on suunnattu Pohjois-Korean uhkaa vastaan. Kiina on epäillut, että Thaadin tutka ulottuu myös sen maaperälle.

Yhdysvallat on vedonnut monta kertaa Kiinaan, jotta se painostaisi Pohjois-Koreaa voimakkaammin luopumaan kiistellyistä ohjus- ja ydinohjelmistaan.

Lähteet: Reuters, Yle

Lue lisää:

10 kysymystä Korean niemimaan tilanteesta – Miten lähellä sota on?

Harvinainen video: Tältä näyttää ajomatka maailman suljetuimmassa pääkaupungissa Pjongjangissa

Pohjois-Korea on valmis puhumaan 40 vuotta vanhasta velasta Suomelle – Ylen erikoishaastattelu Pjongjangissa

Yle Pohjois-Koreassa: Paikalliset uskovat Yhdysvaltain hyökkäävän, mutta eivät ole siitä huolissaan