Tivolit pärjäävät taantumassa

Tivolit näyttäisivät selviävän talouden takapakista odotettua pienemmin kolhuin.

huvipuistot
Ville Sariola.
Tuore toimitusjohtaja Ville Sariola .Tero Valtanen / Yle

Tivoli Sariolan maailmanpyörä on vieraileva maamerkki useilla paikkakunnilla tänäkin kesänä. Turkulaisille Kalle Tähkäaholle ja Artem Kansinille tivolissa käynnnistä on tullut vappuperinne.

– Lapset tykkää kovasti. Saisi vaan olla vähän lämpimämpi keli, Kalle Tähkäoja nauhrahtaa.

Tivoli Sariola aloittaa kesäkiertueensa vappuna Turussa. Sariolan tivolisuvussa kiertäminen on vahvasti verissä ja rekan kyydissä on vuosikymmenien ajan vietetty myös vauva-arkea. Tapio Sariola muistaa hyvin, miten hän otti oman poikansa, nykyisin tivolin toimitusjohtajana työskentelevän Villen mukaan kiertueelle kolmen kuukauden ikäisenä.

– Siskonsa Hanna otettiin mukaan jo kolmen viikon ikäisenä, Tapio Sariola sanoo.

Tivolia johdetaan jo viidennessä polvessa

Tivoli Sariolaa johdetaan jo viidennessä polvessa. Toimitusjohtaja Ville Sariola muistuttaa, että huvipuiston elämykset ovat olleet tarpeen myös vaikeina sota-aikoina.

– Suvun pyörittämä tivoli toimi rintamativolina sota-aikana noin kolmekymmentä kilometriä rintamalinjasta. Se tuo hienosti esille sitä tivolihuvien tarvetta, mikä ihmisillä tänäkin päivänä on.

Tapio Sariola sanoo alan selvinneen talouden takapakista odotettua pienemmin kolhuin.

– Mä uskon, että ollaan selvitty aika hyvin.

– Taantuman aikana kotimaassa ja lähistöllä tapahtuva huvittelu pääsee arvoonsa, Tapio Sariola sanoo.

Sariolan mukaan 1990-luvun lama sen sijaan oli paha.

– Silloin käytiin syvällä.

Tivolimiehet kolmessa polvessa, Tapio, Ville ja Oiva sylissä.
Tivolimiehet kolmessa polvessa, Tapio, Ville ja Oiva sylissä.Tero Valtanen / Yle

Puolet vuodesta asutaan rekka-autoissa

Vaikka alan yleisen vireen kerrotaan olevan hyvä, Ville Sariola on saanut heti alkajaisiksi maistaa nurjan puolen. Tivolit ovat perinteisesti panostaneet paljon vappuun.

– Kevät on ollut kylmä, mutta ilmoille me ei mahdeta mitään.

– Kädet ristiin ja toivotaan, että kelit eivät tuo suurta lovea kävijämääriin, Tapio Sariola sanoo.

Tivolissa työskentelevät ovat tien päällä noin puolet vuodesta. Vaikka koti kulkee renkaiden päällä, rekkojen sisältä löytyvät lähes kaikki nykyajan mukavuudet saunasta ja kylpyammeesta lähtien.

– Meillä on kaksitoistametrisiä asuntokäyttöön sisustettuja rekkoja. Niihin tulee vesi ja meillä on myös keittiöt erikseen ja saunat erikseen, Tapio Sariola kertoo.

– Tää on pieni kylä, joka liikkuu, Tapio Sariola virnistää.

Tivolin asuntorekassa on kaikki mukavuudet.
Tivolin asuntorekassa on kaikki mukavuudet.Tero Valtanen / Yle

Lue myös: Rintamativoli viihdytti jatkosodassa lähellä etulinjaa – "Oli jotain muutakin kuin pelkää pelkäämistä"