Sarkahousuja, savupirttejä ja Suomi-seksiä – näin suomalaisten arki on muuttunut sadassa vuodessa

Ylen juttusarjassa on perehdytty suomalaisten arkeen Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi.

Suomi 100
isä, äiti ja lapsi 1961
Suomalaista pukeutumista 1960-luvulta.Esko Manninen

Yle on sukeltanut juttusarjassaan suomalaisten arkeen seitsemän eri teeman kautta Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Tässä katsaus sarjan kaikkiin juttuihin.

KOTI: Sarjan ensimmäisessä osassa kurkistettiin suomalaisten koteihin. Suomalaiset ovat kulkeneet savupirtistä saarekkeen ääreen. Tästä pääset lukemaan, millainen on suomalaisen kodin hurja muodonmuutos sadan vuoden aikana.

*RUOKA: *Toisessa osassa tehtiin katsaus suomalaisten ruokapöytiin. Jutussa "Karjalanpiirakoita, roiskeläppiä ja karppausta – maailma on tullut suomalaisten ruokapöytiin sadassa vuodessa" selviää, miten ruokakulttuuri on kehittynyt niukkuuden ajoista tähän päivään.

*HARRASTUKSET: *Kolmanneksi hyppäsimme suomalaisen harrastamisen vaiheisiin. Tästä jutusta selviää, että meille maistuvat liikunta ja kädentaidot: suomalaiset juoksevat kuin hirvet ja neulovat sukat vaikka pataljoonalle.

TEKNOLOGIA: Teknologiaa käsittelevästä artikkelista puolestaan ilmenee, että suomalaiset ovat aina olleet halukkaita ottamaan vastaan uusia teknologisia innovaatioita. Jutusta selviää muun muassa, miten teknologia vyöryi helpottamaan suomalaisten arkea esimerkiksi pesukoneiden, jääkaappien ja sähköliesien muodossa.

Suomalaiset oppivat matkailun salat

*MATKAILU: *Seuraavaksi otimme selvää, miten suomalaisten matkailukulttuuri on vuosikymmenten varrella muuttunut. Sata vuotta sitten tavallisilla kansalaisilla ei ollut aikaa eikä rahaa lähteä reissaamaan. Massaturismi käynnistyi toden teolla 1960-luvulla ja suomalaiset ovatkin oppineet vuosien saatossa matkailun salat.

Keihäsmatkat Oy:n toimitusjohtaja Kalevi Keihänen Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Keihäsmatkat lennätti 1960- ja 1970-luvuilla suomalaisia manner-Espanjaan ja Kanariansaarille.
Keihäsmatkat Oy:n toimitusjohtaja Kalevi Keihänen Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Keihäsmatkat lennätti 1960- ja 1970-luvuilla suomalaisia manner-Espanjaan ja Kanariansaarille. Kalle Kultala

*MUOTI: *Seuraavaksi perehdyimme suomalaisten ajatuksiin muodista ja pukeutumisesta. Suomalainen on aina tiennyt, mikä on muotia, muttei ole välttämättä välittänyt siitä. Lue juttu tästä.

*SEKSI: *Viimeisenä perehdyimme siihen, miten Suomessa on suhtauduttu seksiin. Suomi-seksi on muuttunut sadassa vuodessa avoimeksi ja rohkeammaksi.

Lue kaikki jutut:

Savupirtistä saarekkeen ääreen – suomalaisen kodin hurja muodonmuutos sadan vuoden aikana

Karjalanpiirakoita, roiskeläppiä ja karppausta – maailma on tullut suomalaisten ruokapöytiin sadassa vuodessa

Juostaan kuin hirvet ja neulotaan sukat vaikka pataljoonalle – suomalainen harrastaa liikuntaa ja kädentaitoja

Pimeys ja pitkät välimatkat selittävät 100-vuotiaan Suomen teknologiainnostusta

Kun lomamatkalle lähdettiin vielä pyhävaatteissa – ujot suomalaiset ovat sadassa vuodessa oppineet matkailun salat

Sarkahousut, sukkahousut, salihousut – suomalainen on aina tiennyt, mikä on muotia, muttei ole välttämättä välittänyt siitä

Kun asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä – Suomi-seksi on muuttunut sadassa vuodessa avoimeksi ja rohkeammaksi