Tallinnaa rakennetaan kiivaasti – Suomalaiset ostavat sata asuntoa vuodessa

Tallinnassa rakennetaan asuinkäyttöön nyt merenrantoja ja entisiä teollisuusalueita. Suomalaisten ostointo on pysynyt vakaana.

Yle maailmalla: Tallinna
Tallinnan uusia rakennuksia
AOP

Nostokurjet ilmaantuivat Tallinnan horisonttiin muutama vuosi sitten, eivätkä ole sen jälkeen kadonneet. Vuonna 2008 alkanut talouden taantuma lamaannutti Viron pääkaupungin rakennusprojektit, mutta nyt uusia taloja nousee kiivasta tahtia.

– Tällä hetkellä markkinoilla on yli kaksi tuhatta uutta asuntoa, mikä on noin vuoden asuntokanta, kertoo Uus Maa kiinteistöyhtiön osakas Mika Sucksdorff.

Mika Sucksdorff
Mika Sucksdorff kertoo suomalaisten kiinnostuksen Tallinnaan säilyneen vahvana.Marjo Näkki / Yle

Asiantuntijoiden mukaan markkinoiden ylikuumeneminen on vaarana, jos myynnissä oleva asuntokanta tuplaantuu. Tällä hetkellä kauppa kuitenkin käy.

– Kauppoja tehdään hyvässä tahdissa, ja koko ajan on ollut kasvua viime vuoteen verrattuna. Esimerkiksi helmikuun tilastot näyttävät 7,5 prosentin myynnin kasvua, Sucksdorff kuvaa.

Grafiikka suomalaisten tekemistä kiinteistökaupoista Tallinnassa.
Yle Uutisgrafiikka

Tallinna kasvaa noin viiden tuhannen ihmisen vuosivauhtia. Uusia asukkaita saapuu maakunnista, mutta myös paluumuuttajina ulkomailta.

Keskustan keskineliöhinta noin 2 100 euroa

Suomalaiset ovat edelleen ulkomaalaisista suurin asunnonostajaryhmä Tallinnassa. Viime vuosina ostointo on vakiintunut noin sataan asuntoon vuodessa. Saman verran myydään myös pois.

– Hintapohjathan saavutettiin vuonna 2009 näillä markkinoilla. Seuraavina vuosina suomalaisia ostajia oli yli 200 vuodessa, Sucksdorff kertoo.

Usein asunto ostetaan investoinniksi ja laitetaan samantien vuokralle. Yhä useampi suomalainen ostaa asunnon kuitenkin omaan käyttöönsä, joko kakkosasunnoksi tai pysyväksi kodiksi. Tallinnaan muutetaan eläkepäiviksi tai työn perässä.

Uusi asuinkerrostalo Tallinnassa.
Uusia kerrostaloja on noussut laivaterminaalien läheisyyteen.Marjo Näkki / Yle

Suuri rakennustyömaa on matkustajalaivaterminaalien välisellä alueella Vanhan kaupungin tuntumassa. Sucksdorff esittelee runsaan sadan neliön asuntoa talossa, joka on noussut matkustajaterminaalien väliselle alueella keskustaan.

– Tässä talossa keskineliöhinta on yli 3 000 euroa. Käytettyjen asuntojen hinnat ovat noin 1 600 euroa neliöltä, hän kertoo.

Viron tilastokeskuksen mukaan keskustan keskineliöhinta on nyt runsaat 2 100 euroa.

Virolaisilla on säästöjä

Tallinnassa muutetaan asuinkäyttöön nyt merenrantoja sekä vanhoja teollisuusalueita. Kehitys on samansuuntainen kuin Helsingissä.

Neuvostoaikana kaupunki oli suljettu merelle, ja erityisesti kaupungin pohjoisosaa leimasivat sotilas-, telakka- ja teollisuusalueet.

Tallinna rannoille rakennetaan asuinkerrostaloja.
Noblessnerin alue on entinen sukellusvenetelakka.Marjo Näkki / Yle

Yksi muodonmuutoksen kokevista alueista on Noblessner Kalamajan kaupunginosassa. Tsaarinaikana se oli sukellusvenetelakka. Nyt alueelle nousee kerrostaloja ja niiden kupeessa on venesatama. Rakennuttaja on virolaisyhtiö Merko.

– Alueen ensimmäistä vaihetta rakennetaan parhaillaan. Tänne tulee 200 asuntoa ja parikymmentä liiketilaa, kertoo yhtiön asuntotuotannosta vastaava johtaja Tiit Kuusik.

Tiit Kuusik
Tiit Kuusik uskoo asuntokaupan sujuvan edelleen hyvin.Marjo Näkki / Yle

Asuntokauppaa Tallinnassa vauhdittavat nyt talouden parin prosentin kasvu ja alhaiset korot. Kuusik kuitenkin muistuttaa, että virolaisilla on myös paljon säästöjä.

– Noin kolmannes asunnoista ostetaan omin varoin, ilman apua pankilta, hän sanoo.