Nainen masentui muiden odotuksista, kunnes löysi metsästä rauhan – kohtaaminen lammella muutti koko elämän

Saara Kuurne oli onneton. Luontokokemus sai aikaan oivalluksen, että hän pystyisi elämään toisenlaista elämää.

Luonto ja ympäristö
Saara Kuurne koivun luona
Saara Kuurne viettää edelleen aikaa Sorvasen lammella, joka sijaitsee Lahdessa Kunnaksen metsässä. Käänteentekevä hetki siellä tapahtui vuonna 2014. Tanja Kröger / Yle

Metsän keskellä Lahden Kunnaksessa, tutulla lenkkipolulla Sorvasen lammen ympärillä, seisoo vino koivu.

Saara Kuurne on lammen rannalla ja muistelee kolmen vuoden takaista kohtaamistaan koivun kanssa. Tuolloin hän ehti olla koivun luona viisitoista minuuttia, kun puun runkoon tikapuiksi naulatut laudat saivat hänessä aikaan yhtäkkiä kipureaktion.

– Koivun tuska oli minun tuskani. Jaoin hetken ja tuskan nauloista koivun kanssa. Se tuntui pahalta kivulta selkärangassa. Olin niin auki luontoon, että se hetki oli pysäyttävä, Saara sanoo nyt katsoen samaan aikaan koivua.

Muisto on keväältä 2014 ja se oli käänteentekevä hetki. Silloin Saara Kuurne, 37, oivalsi, että ympäristöstä tulevat odotukset olivat hänelle liikaa. Kuurne tiesi, että hänen pitää toteuttaa itseään. Muutaman kuukauden pituiseksi venynyt sairausloma kypsytti päätöksen, ettei vanhaan työhön ollut enää paluuta.

Melkeinpä kaikki odotukset tai edes ajatus, että joku odottaa minulta jotain, olivat liikaa

Saara Kuurne

Tämän tapahtuman jälkeen Kuurne pohti, että ihmiset, eläimet ja kasvit ovat oikeastaan samanlaisia. Hän mietti, mitä elämältä oikeasti haluaa, eikä sitä, mitä muut ihmiset häneltä odottavat.

– Metsässä käynti antoi puitteita alan vaihdokselle. Minulla ei ollut silloin ylimääräistä hälyä ympärilläni. Oli vain rauha. Aloin tehdä valintoja, jotka kunnioittavat luontoa.

Koivu Sorvaisten lammella
Sorvasen lampi Lahden Kunnaksessa. Siellä on vino koivu, johon on naulattu tikapuut. Tanja Kröger / Yle

Väärällä alalla

Kuurne kertoo tehneensä pitkään töitä velvollisuudesta. Hän työskenteli sisustusalalla ja viimeiseksi myymäläpäällikkönä sekä myyjänä. Alalle hän oli hakeutunut muiden ihmisten vaikutuksesta kuuntelematta itseään. Masennus ja burn out veivät hänet lopulta sairauslomalle.

– Melkeinpä kaikki odotukset tai edes ajatus, että joku odottaa minulta jotain, olivat liikaa. Voin huonosti. En nauttinut siitä. Hain itsestäni rohkeutta tehdä juuri sitä, mitä itse haluan, vaikka en tienaisi niin paljon.

Kuurne suhtautui vielä vuosia sitten asioihin siten, että hänen täytyi täyttää muiden odotukset ennen kuin omansa. Hän asetti perheen itsensä edelle, eikä nauttinut työstään.

– Sain itseäni kasaan ja ajattelin, että nyt lähden kokeilemaan ja suuntautumaan siihen, mitä oikeasti haluan tehdä.

Kuurne uskoo, että ihmiselle sopii paremmin työ, joka on fyysistä. Hän puhuu 50–60-luvuista, jolloin ulkotöitä tehtiin enemmän. Sellaisella alalla hän halusi itsekin olla ja päätti opiskella kevään 2014 jälkeen puutarhuriksi. Tänä keväänä hän perusti yrityksen.

Alkukantaiset heimot murehtivat päivän aikana eniten sitä, mistä he saavat ruokaa. He ovat perustarpeiden tyydyttämisen äärellä ja usein paljon tyytyväisempiä

Saara Kuurne

– Fyysiset tarpeet nykyisissä istumatöissä eivät tule millään tavalla tyydytettyä. Sellaisen päivän jälkeen, kun on lapioinut maata, on vain väsynyt ja tyytyväinen, eikä välitä pikkujutuista, Kuurne kertoo.

Kuurneen työ puutarhurina on kausiluonteista, eikä palkka ole hyvä, mutta se ei häntä haittaa. Hän toivoo, että ihmiset olisivat tyytyväisiä siihen, mitä heillä on.

– Alkukantaiset heimot murehtivat päivän aikana eniten sitä, mistä he saavat ruokaa. He ovat perustarpeiden tyydyttämisen äärellä ja usein paljon tyytyväisempiä kuin me tässä yltäkylläisyydessä. Siihenkin uskallus on kasvanut metsän siimeksessä.

Saara Kuurne
Saara Kuurne sanoo, että kaupungissa hän on levoton ja ahdistunut, kun taas luonnossa hän löytää rauhan. Tanja Kröger / Yle

Osa luontoa

Kuurneen ajattelussa on piirteitä ekopsykologiasta. Siinä uskotaan, että ihminen on vastavuoroisessa suhteessa luontoon.

– Koen olevani enemmän osa luontoa kuin yhteiskuntaa. Tunnen, että siellä on mutkatonta olla. Luonnolliset rytmit hengittämiseen palautuvat luonnossa. Kaupungin hulinassa tilanne on toinen.

Moni asia tässä ajassa tuntuu turhuuden sirkukselta

Saara Kuurne

Helsingin yliopiston arvotutkija Klaus Helkama kertoo kirjassaan _Suomalaisten arvot _(2015), että suomalaiset ovat tunnetusti luonnonläheisiä ihmisiä, joille luonnossa liikkuminen ja luonnosta nauttiminen on tärkeää. Tutkimuksesta ilmenee se, että ympäristön tilaa ei pidetä enää niin hälyttävänä kuin 90-luvulla, mutta yhteys luontoon on edelleen merkityksellistä.

– Koska tuo yhteys luontoon on kaiketi juuri kansalliseen identiteettiimme liittyvä arvo, voi sanoa, että se on edelleen korkealla, Klaus Helkama sanoo.

Ainainen kiire ihmetyttää

Saara Kuurne on jo lapsena viihtynyt luontoympäristössä, mutta asui pienenä ensin Vantaalla, sitten Helsingissä, Vihdissä ja Karkkilassa.

Virikemäärä ja jatkuva kiirehtiminen olivat lopulta Kuurneelle liikaa, ja hän päätti miehensä kanssa muuttaa Lahden Ahtialaan vuonna 2011. Se on kaupungissa, mutta Kuurne kokee nyt olevansa paremmin lähellä luontoa. Pääkaupunkiseudulla asuessaan Kuurne muistaa soitelleensa ihmisille, jotka asuivat syrjemmässä, voiko hän tulla heidän luokseen viikonlopuksi rauhoittumaan.

– En ymmärrä, minkä perässä ihmiset kiirehtivät. Moni asia tässä ajassa tuntuu turhuuden sirkukselta, johon en halua ottaa osaa. Yksi niistä on kiireellä mässäily, tärkeily ja voivottelu siitä, kuinka paljon tekemistä on. Välillä minusta tuntuu kuin olisin vanhus, joka ei ymmärrä nykyajan hömpötyksiä.

Kuurne kokee, että yhteiskunnassa on valtavasti pahoinvointia. Kuurne on myös huomannut, että monella muilla on samanlaisia oireita kuin hänellä itsellään.

Jos ihminen eläisi luonnossa, olisi hän henkisesti hyvinvoiva

Saara Kuurne

– Tuntuu kuin monet kompensoisivat henkistä tyhjyyttä materialla. Sitä olen tehnyt itsekin: kun jotain ikävää tapahtuu, tai on muuten vaan paha olla, lohdutetaan itseä vaikka uusilla kivoilla kengillä tai jollain muulla tavaralla. Näin ei ole luonnon rauhassa, sillä siellä ei merkitse se, mitä omistaa.

– Jos ihminen eläisi luonnossa, olisi hän henkisesti hyvinvoiva.

Kun Kuurne menee metsään, hänen stressin ja kiireen tunteensa katoavat. Se johtuu hitaammasta rytmistä kuin arkiympäristössä. Pitkään metsän terveyshyötyjä tutkinut Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen on kertonut, että metsän terveysvaikutukset näkyvät jo viidessätoista minuutissa. Kuurne viettää metsässä tyypillisesti pari tuntia ihastellen luontoa ja kävellen rauhalliseen tahtiin.

Saara Kuurne
Saara Kuurne uskoo, että ihmiset, eläimet ja luonto ovat samanarvoisia. Tämän koivun äärellä hän koki oivalluksen, joka johdatti elämänmuutokseen. Tanja Kröger / Yle

Metsä kannattelee

Ruuhkavuodet ja aikuisuus veivät Saara Kuurneen eri suuntaan. Hän kokee nyt palanneensa juurilleen metsässä. Vanhemmat ovat kertoneet Kuurneelle, että hän saattoi lapsena karkailla pihasta, jutella madoille ja tuijotella tunnin muurahaispolkua.

Kuurne on luonnossa tapahtuneen oivalluksensa jälkeen miettinyt sitä, kuinka hän voi kunnioittaa luontoa paremmin.

– En halua kuormittaa turhaan luontoa. Lisäksi olen luomua syövä kasvissyöjä, talomme sähkö on tuulisähköä ja pyrin minimoinaan ruokahävikin. En kerää turhaan kukkia, koska haluan kunnioittaa niitä yhtäläisenä luontokappaleena.

Kaikki tämä on johtanut siihen, että Kuurne kokee nyt olevansa henkisesti vahva ja sisäisesti onnellinen. Se on luontokokemuksen ansiota. Elämänmuutos, jonka Saara Kuurne teki, ei ollut tiedostettu prosessi, vaan se on tapahtunut pitkällisen asennemuutoksen kautta.

– Minussa on tapahtunut valtava henkinen kasvu ja sisäinen muutos. Ei pelkkä ammatinvaihdos tee mitään, jos ei itse pysty muuttamaan omia asenteitaan. Se, mikä on minulle hyväksi, on minun oma kokemukseni.

Olen mitä olen, ja se on ihan ok

Saara Kuurne

Metsässä Kuurneella on tunne, että metsä kannattelisi häntä.

– Siitä tunteesta saan voimaa ja uskallusta jatkaa itsenäni olemista ihmistenkin keskellä heidän odotuksistaan tai kuvitelluista odotuksistaan huolimatta.

Sorvasen lammella on hiljaista. Hiljaisuudessa Saara Kuurne kertoo, että siinä hänen on hyvä olla.

– En kuule tänne auton ääniä, eikä minun tarvitse olla ihmisten ympäröimänä. Nytkin kuulen vain linnut ja veden liplatuksen. Olen mitä olen, ja se on ihan ok. Sitä ei tarvitse perustella tai argumentoida, vaan se on täysin luonnollista.