Tamperelaisten kulttuuritalojen yhteisponnistus: teokset 1918-tapahtumista voivat repiä haavoja auki

Ooppera, musikaali, näytelmä ja uusittu näyttely – 1918 sisällissodan tapahtumat ovat tulossa laajasti esille Tampereella.

Suomen sisällissota
Red Guard prisoners in the Tampere Market Square
Punavankeja Tampereen Keskustorilla 6.4.1918. Oikealla olevan Selinin talon katolla liehuu Italian lippu ja taustalla Sumeliuksen talossa Ruotsin lippu. E. A. Bergius / Vapriikin kuva-arkisto

Sisällissodan tapahtumat ovat merkittävästi esillä Tampereella ensi vuonna, kun draamaattisista vaiheista tulee kuluneeksi sata vuotta. Kaupungin kulttuuritalojen ensi vuoden suurtuotannot voivat repiä auki vanhoja haavoja, tekijät arvioivat.

Tampereen neljä suurta kulttuuritaloa – Tampereen Teatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Tampere-talo ja museokeskus Vapriikki ovat ensimmäistä kertaa lähdössä tekemään laajaa yhteistyötä, jonka tuloksena on muistovuonna mm. kolme kotimaista kantaesitystä ja aiheeseen perehdyttävä näyttely.

Jo tammi-helmikuussa on luvassa näytelmä, oopperaa, musikaali, sotatematiikkaa käsittelevä seminaari sekä näyttämöteosten harjoitussuunnistus.

Anna-Elina Lyytikäinen, Tampereen Teatterin pääohjaaja
1918 Teatteri taisteluissa käsikirjoittaja Anna-Elina LyytikäinenSanna Pekkonen / Yle

1918 Teatteri taistelussa

Tampereen Teatterin näytelmä 1918 Teatteri taistelussa pohjautuu historiallisiin faktoihin, kirjeisiin ja muistelmiin. Sen keskiössä on Tampereen Teatteri, joka toimi Tampereen taisteluiden strategisesti merkittävänä näyttämönä.

Näytelmässä seurataan ihmiskohtaloita, jotka liittyivät Tampereen Teatteriin sisällissodan aikana. Kohtaukset levittäytyvät ympäri teatteritaloa, sen käytäville, auloihin ja kellareihin, kertoo näytelmän käsikirjoittaja-ohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen.

– Tarkoituksena on, että osa katsojista kiertää ympäri taloa näyttelijäryhmän mukana seuraamassa näitä kohtauksia autenttisissa tapahtumapaikoissa.

Lyytikäiselle monet tapahtumapaikat ja kummitusjutut olivat entuudestaan tuttuja, mutta historiantutkija Tuomas Hopun tutkimukset toivat esiin myös paljon uutta.

– Alhaalla kellarikerroksessa oli vankityrmiä. Yläkerrassa naisten pukuhuoneisiin majoitettiin esimerkiksi ensiapuhenkilökuntaa ja kaartilaisia näyttämölle ja katsomoon.

– Joku herätys minulle tapahtui, kun näin juuri sodan jälkeen otetun valokuvan meidän teatterin yleisöaulasta, missä kaksi punakaartilaista makaa sotkussa kuolleina.

Tampereen Teatterin väen lisäksi mukana on Tampereen yhteiskoulun lukion oppilaita.

Näytelmä saa kantaesityksen 27.1.2018, jolloin sisällissodan alkamisesta tulee kuluneeksi 100 vuotta. Viimeinen esitys nähdään Tampereen antautumisen vuosipäivänä 6.4.2018.

Sirkku Peltola
Naiskaartin tytöistä kertovan musikaalin käsikirjoittaja Sirkku PeltolaJussi Mansikka / Yle

Tytöt 1918

Tampereen Työväen Teatterin musikaali Tytöt 1918 kertoo vuonna 1918 Tampereella toimineen naiskaartin tyttöjen tarinan. Se pohjautuu Anneli Kannon romaaniin Veriruusut (2008) ja tutkimuslähteisiin.

Musikaalin käsikirjoittaja-ohjaaja Sirkku Peltola on jo pitkään halunnut tarttua aiheeseen. Mm. vuonna 2009 Tampereella oli paljon 1918-aiheisia tapahtumia.

– Silloin minulle alkoi kirkastua se, miten erikoislaatuinen asia historiassa on Tampereen osuus sisällissodan vaiheissa. Sitä myöten myös se, että Tampereella on ollut ihan merkittävä naiskaarti ja myös heidän osuutensa tapahtumiin on omalla laillaan kiinnostava.

Kaartilaisten keski-ikä oli Peltolan mukaan 18 vuotta.

– Joukkoon mahtui paljon jopa 15-vuotiaita. Mutta sitähän tapahtuu paljon maailmassa nykyäänkin. Näen, että historiaa on syytä muistaa, jotta tapahtumat eivät uusiutuisi.

Peltolan mielestä Eeva Konnun modernilla musiikilla on tärkeä osuus kokonaisuudessa.

– Että on mahdollista tarttua historialliseen aiheeseen täysin modernin musiikin kautta. Sitä kautta voidaan saavuttaa tämän päivän nuoret tytöt katsojiksi.

Näyttämöllä on kaikkiaan liki viisikymmentä henkilöä, rooleissa TTT:n musikaalinäyttelijät vahvistettuna mm. Tanssiteatteri Tsuumin tanssijoilla ja Pirkanmaan musiikkiopiston Nuorisokuoro Sympaatilla.

Musikaali nuoruudesta, raivosta ja rakkaudesta saa kantaesityksensä 25.1.2018.

Tuomas Parkkinen
Veljeni vartija-oopperan libretisti Tuomas ParkkinenJussi Mansikka / Yle

Veljeni vartija

Tampereen Oopperan 70-vuotisen historian merkittävin tilausteos, Veljeni vartija, kuvaa vuoden 1918 Suomea ja sisällissodan dramaattisia tapahtumia Tampereella. Ooppera kertoo kahden eri puolille ajautuvan sisaruksen, Eemil ja Amanda Rossin tarinan.

Teos sai alkusysäyksen jo vuonna 2009, kun sävellys tilattiin Olli Kortekankaalta. Libretistiksi kiinnitettiin tällöin Tuomas Parkkinen, jonka mukaan maailma oli silloin hyvin erilainen.

– Sauli Niinistö oli juuri valittu presidentiksi iskulauseella: vastakkainasettelun aika on ohi. Tämän 10 vuoden aikana on tapahtunut ihan valtavasti, mm Krimin valtaus, Venäjän uhittelu Itämerellä, pakolaiskriisi ja siitä seurannut valtava vihapuhe Suomessa. Puhumattakaan taloudellisesta kahtiajaosta. Vastakkainasettelun aika on nyt.

Tampere on oopperassa yksi päähenkilöistä, kertoo Parkkinen, jonka mukaan tarinaa kerrotaan yhden perheen kautta. Miten on mahdollista, että veli alkoi vihata veljeään.

– Meidän oopperamme kertoo perheestä, jossa sisarukset ajautuvat eri puolille. Isä sanoo, kun toteaa tilanteen: Menköön perhe kahtia, menköön koko maa.

Veljeni vartija-oopperan ensi-ilta Tampere-talossa on 16.2.2018. Päärooleissa ovat sopraano Tuuli Takala ja baritoni Ville Rusanen. Tampere Filharmoniaa johtaa orkesterin ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali.

Mari Lind
Vapriikin tutkija Mari LindJussi Mansikka / Yle

Tampere 1918 –näyttely

Museokeskus Vapriikin Tampere 1918-näyttely kertoo, mitä Tampereella tapahtui keväällä 1918. Näkökulmia tarjoavat kummankin osapuolen taistelijat, mutta myös siviilit ja sivustakatsojat.

Esillä on Tampereen museoiden omiin kokoelmiin kuuluva kokonaisuus keväällä 1918 taistelupaikoilta ja kaupungin kaduilta kerättyä esineistöä. Tutkija Mari Lindin mukaan vastaavia kokoelmia ei muualta löydy.

– Meillähän on tosi erityinen tämä meidän 1918 kokoelma, joka on kerätty heti sodan lakattua, kohta sata vuotta sitten.

Näyttely on laadittu yhteistyössä Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksen kanssa.

Pian 10 vuotta täyttävä näyttely suljetaan ensi syksynä ja avataan uudistettuna 26.1.2018, kertoo Lind. Mm. tekniikkaa päivitetään 2010-luvulle.

– Ajatuksissa on tuoda vähän laajemmin kansainvälistä kontekstia näyttelylle. Tämä ei tapahtunut missään tyhjiössä, vaan oli osa 1900-luvun alun konfliktien sarjaa Euroopassa.