Tehovalvonta paljasti: Monen työpaikan radonpitoisuudet hämärän peitossa – "Oletimme, että mittaukset olisi tehty paremmin"

Radioaktiivista radonkaasua pitäisi mitata työpaikoilla kymmenissä kunnissa. Pahimmillaan työntekijät voivat altistua liikaa radonille sekä töissä että kotona.

Radonmittauspurkki. Kuva: STUK

Harva työnantaja on mittauttanut työpaikan radonpitoisuudet. Etelä-Suomen aluehallintovirasto tarkasti vappua edeltävällä viikolla 308 työpaikkaa, joilla radonarvot tulee olla mitattuina. Kahden päivän tehoiskussa tiedot saatiin 264 kohteesta.

Tehovalvonnassa selvisi, että mittaukset oli tehty 22 prosentissa kohteina olleista työpaikoista. Radonmittaukset pitäisi tehdä työpaikoilla, jotka sijaitsevat riskialueilla ja joilla henkilöstö työskentelee katutasossa tai kellarikerroksissa. Heikko tulos yllätti viranomaiset.

– Oletimme, että mittaukset olisi tehty paremmin nimenomaan radonpaikkakunnilla, ihmettelee ylitarkastaja Tuula Uurala Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Osa ei tiennyt mittausvelvoitteesta

Säteilyturvakeskuksen mukaan Suomessa on noin 60 kuntaa, joilla työpaikkojen radonmittaus on pakollinen. Etelä-Suomen tehovalvonta kohdistui 13 kuntaan.

Valvottujen työpaikkojen määrä vaihteli ja niiden toimialat oli valittu laidasta laitaan. Esimerkiksi Lahdessa viranomaiset vierailivat 37 kohteessa. Kymmeneksessä niistä mittaukset oli tehty.

– Osa oli epätietoisia ja osa ei ollut ehtinyt tehdä mittauksia lämmityskauden aikana, kertoo ylitarkastaja Tuula Uurala.

Mittauksissa menee kaksi kuukautta, ja ne pitäisi ajoittaa marraskuun ja maaliskuun välille.

Myös kotiolot syytä selvittää

AVIn tarkastajat muistuttavat, että radonmittaukset ovat kaikkien etu, sillä pitkä altistuminen korkealle radonpitoisuudelle lisää riskiä sairastua keuhkosyöpään.

Uurala kantaa huolta myös kotitalouksien radonaltistuksesta, ja hänen mukaansa työntekijöiden pitäisi selvittää myös kodin radonpitoisuudet.

– Jos on radonia töissä ja kotona, ja sille altistuu jatkuvasti, riski kasvaa. Mittaaminen ei ole kallis eikä vaivalloinen toimenpide, ylitarkastaja rohkaisee.

Juttua korjattu 3.5.2017 klo 12:24: Mistä on kyse -kohdassa luki, että mittaukset tulee tehdä joka talvi. Näin ei ole, vaan mittaukset tulee uusia silloin, jos tilojen ilmanvaihtoa on muutettu oleellisesti tai lattiarakenteita on jouduttu avaamaan.  Peruste mittauksen uusimiselle on myös se, että edellisestä mittauksesta on kulunut yli kymmenen vuotta ja tulos oli yli 300 Bq/m3 .