12-vuotiaasta pojasta tuli kansallispuiston kummi: "Nukun kotonakin usein teltassa pihalla"

12-vuotias Niko Mäkeläinen on Repoveden kansallispuiston kummi. Tottunut retkeilijä harrastaa myös kalastusta ja sitoo jopa omat perhot.

Suomen kansallispuistot
Repoveden kummi Niko Mäkeläinen.
Minna Heikura / Yle

12-vuotias Niko Mäkeläinen kantaa kasan pienehköjä polttopuita nuotiopaikalle. Hän asettelee puita ja tuohta ja sytyttää tulen. Makkarat ja kahvipannu odottavat valmiina.

– Olen katsonut, kun muut ovat sytyttäneet tulen ja saanut sitten itse kokeilla. Sillä tavalla olen oppinut.

Kouvolassa sijaitsevassa Repoveden kansallispuistossa, Lapinsalmen sisäänkäynnillä, on vilkas aurinkoinen aamu. Joukko retkeilijöitä on uhmannut kylmää kevättä ja nukkunut pakkasyön teltassa.

Repoveden kummi Niko Mäkeläinen.
Minna Heikura / Yle

Mäkeläisen mukana on parivuotias tanskalais-ruotsalainen pihakoira Martti, joka saa paljon rapsutteluja telttailijoilta. Mäkeläinen harrastaa Martin kanssa agilitya ja koira on usein mukana myös metsäretkillä. Repoveden kenties tunnetuinta nähtävyyttä, riippusiltaa Martti tosin tuntuu pelkäävän ja Mäkeläinen joutuu kantamaan koiran sylissään sen yli.

Repoveden kansallispuisto on Kouvolan Korialta lähtöisin olevalle Mäkeläiselle hyvin tuttu.

– Olen käynyt täällä ensimmäisen kerran varmaan 5-vuotiaana. Käyn täällä kolmisen kertaa vuodessa päivän vaelluksilla, hän kertoo.

Tykkään katsoa eläinten tekemiä jälkiä esimerkiksi puista.

Niko Mäkeläinen

Viime vuoden lopulla Mäkeläinen valittiin Repoveden nuoreksi kummiksi. Mäkeläinen löysi nettihaun yhdessä äitinsä kanssa.

– Laitoimme menemään kirjallisen hakemuksen, jossa kerroin, miksi haluan kummiksi. Pääsin jatkoon, minkä jälkeen piti tehdä videohaastattelu. Sen jälkeen minut valittiin kummiksi. On kiva päästä tekemään jotain tällaista varsinkin, kun Suomi täyttää sata vuotta.

Teltassa nukkuu paremmin kuin omassa sängyssä

Myös Suomen muut 39 kansallispuistoa saavat oman, 12–18-vuotiaan kumminsa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. Kummit tutustuvat omiin kansallispuistoihinsa ja raportoivat kokemuksistaan muun muassa sosiaalisessa mediassa.

Kummien tehtävänä on viedä nuoria luontoon, mielellään erityisesti sellaisia, jotka ovat käyneet vähän tai eivät lainkaan kansallispuistossa. Niko Mäkeläinen teki ensimmäisen reissunsa Repovedelle yhdessä kavereiden kanssa pääsiäisenä.

Puukko ja halko käsissä.
Minna Heikura / Yle

– Tulimme sisään Lapinsalmelta ja menimme Tervajärvelle, mistä tuli sellainen viiden kilometrin mittainen kävelymatka. Meillä oli ruokatauko ja sen lisäksi pieniä juomataukoja. Yksi kavereista ei ollut koskaan käynyt kansallispuistossa. Hänkin tykkäsi retkestä, Mäkeläinen kertoo.

Seuraavan kerran porukka aikoo suunnata Repovedelle kesällä. Silloin olisi tarkoitus tehdä pidempi reissu, nukkua teltassa ja kokeilla kenties melontaa.

– Repovedellä olen ollut aiemmin yhden kerran telttailemassa yön yli äidin kanssa. Kesällä meillä on pihalla teltta, missä nukun aika usein. Teltassa tulee paremmin uni kuin omassa sängyssä.

Kalamies sitoo omat perhot

Luonnossa on aina jotain uutta, eikä koskaan ole samanlaista. Lisäksi saa liikuntaa ja olla ulkona. Tämä on Niko Mäkeläisen mielestä hienointa luonnossa liikkumisessa. Metsässä on myös hiljaista ja rauhallista.

– Tarkkailen säätä ja onko metsässä liikkunut eläimiä. Tykkään katsoa eläinten tekemiä jälkiä esimerkiksi puista.

Repoveden kansallispuisto ei ole ainut kansallispuisto, missä Mäkeläinen on vieraillut. Hän on käynyt Urho Kekkosen kansallispuistossa ja kiertänyt Kuusamossa pienen Karhunkierroksen. Myös ensi kesänä hän pääsee Lappiin. Mäkeläinen haaveilee kiertävänsä aikanaan kaikki Suomen kansallispuistot.

Kesällä meillä on pihalla teltta, missä nukun aika usein. Teltassa tulee paremmin uni kuin omassa sängyssä.

Niko Mäkeläinen

Retkeilyn lisäksi Mäkeläinen harrastaa kalastusta. Hän taitaa virvelin lisäksi perhokalastuksen ja tekee itse jopa perhoja. Sitä varten on kotona penkki ja sidontatarvikkeet.

– Meillä oli koulussa perhopaja ja olen ollut myös perhonsidontakurssilla. Käyn monta kertaa kesässä Kymijoella kalastamassa sekä mökillä joka kerta, kun olemme siellä.

– Suurin saalis on tullut verkoilla, se oli noin kaksikiloinen hauki. Virvelillä suurin kala on ollut myös hauki, se oli reilun kilon kokoinen.

Nuorten retket näyttelyksi

Suomen kansallispuistojen nuorten kummien retkikokemuksista kootaan syksyllä juhlanäyttely Suomen Luontokeskus Haltiaan.

– Meillä on ollut pitkään ajatus, että pitäisi tehdä luontoaiheinen näyttely, joka on suunnattu nuorille. Toinen ajatus oli, että juhlavuoden näyttelyn pitää olla jotain erityistä. Linjasimme Haltiassa, ettemme tee historiakatsausta vaan katsomme tulevaisuuteen, taustoittaa näyttelypäällikkö Petri Ryöppy.

Repoveden kummi Niko Mäkeläinen.
Minna Heikura / Yle

Hän korostaa, että näyttelyssä ovat pääosassa nuorten omat kokemukset, eivätkä niinkään kansallispuistojen nähtävyydet. Niko Mäkeläisen mielestä omien retkikokemusten tallentaminen kuviksi ja videoiksi on ollut mukavaa. Hän pitää aiheesta myös blogia.

– Aion kyllä mennä syksyllä katsomaan näyttelyn, Mäkeläinen päättää.