Aistimusten ylitulvaan ei kieltäminen auta – levoton lapsi tarvitsee liikettä

Erityisesti tarkkaavaisuushäiriöiset lapset tarvitsevat usein enemmän motorista toimintaa, jotta pystyisivät keskittymään ja työskentelemään tehokkaasti.

apuvälineet
Koululuokka.
Jumppapallot tuovat liikkumisen mahdollisuuksia koulupäivään. Niistä voi olla apua myös keskittymishankaluuksissa.Sakari Partanen / Yle

Ainakin joillain lapsilla näyttää olevan niin vahva tarve ylimääräiseen toimintaan, että sen sammuttaminen ei ole kovin helppoa. Aliaktivaatioteorian mukaan tarkkaavuushäiriöisen lapsen oma keskushermosto ei aktivoi hänen aivokuortaan yhtä vahvasti kuin muiden lasten.

Tällöin aivokuoren aktivaatiotaso laskee helposti liian alhaiseksi suhteessa siihen, mikä on tehtävän kannalta optimaalista. Levottomuus selittyy itsesäätelynä, eli lapsi pyrkii omalla toiminnallaan kohottamaan aivokuoren aktivaatiotasoa.

Neuropsykologian erikoispsykologi, psykologian tohtori Vesa Närhi Jyväskylän yliopistosta on toiminut muun muassa ADHD:n Käypä hoito -työryhmän jäsenenä ja hänellä on parinkymmenen vuoden kokemus koulun tukitoimien kehittämisestä tarkkaavaisuushäiriöisille lapsille.

Närhi sanoo, että me kaikki tarvitsemme erilaista motorista aktiviteettia erilaisissa tilanteissa. Moni aikuinen tuo vaikkapa kutimen mukaan kokouksiin ja luennoille voidakseen keskittyä kuuntelemiseen. Erilaisten apuvälineiden käyttö onkin yleistynyt.

Tuoli, jossa on keinuttelujalat
Keinuttelu auttaa keskittymään.Nina Keski-Korpela / Yle

– Kokemukseni mukaan käytetään paljon ja erilaisia. Tasapainotyynyt tuoleilla tuovat liikettä, se on aika paljon käytetty. Ei ole tavatonta istua jumppapallolla, tai käsissä on erilaisia luvallisia näprättäviä.

– Ihan selkeästi ne ovat yleistyneet ja se on hyvä asia, yksilöllisyyden huomioimista. Mielestäni ehdottomasti kannattaa mennä siihen: olennaista on, että ne ovat renkejä eivätkä isäntiä.

Kieltäminen ei auta

Motorista levottomuutta ovat esimerkiksi jos lapsi nousee paikaltaan ja lähtee kuljeskelemaan, tuolilla kiemurtelu ja keikkuminen ja jalkojen heiluttelu. Paikallaan istuessa monille tuttuja ovat myös kynien napsuttelu, rummuttelu ja kynsien pureskelu.

Apuvälineet vastaavat tarpeeseen, että lapsi hakee tilanteeseen lisää motorista aktiviteettia.

Koulun ruokalan tuolit pöydän ääressä
Hämeenlinnassa Tuomelan koulun ruokalassa on keinutuoleja käytössä lisäämässä liikettä koulupäivään.Nina Keski-Korpela / Yle

– Olennaista ei ole apuväline vaan se, miten sitä käytetään. Lähtökohtana on aina se, että käyttö on yhteinen sopimus. Se voi olla vaikka sinitarraa käteen muovailtavaksi sitä varten, että lapsi pystyy keskittymään tehtävään paremmin.

Kieltäminen ei sen sijaan yleensä kannata, pohtii Närhi.

– Yleensä pienimmän riesan tie on miettiä, miten lapsi voisi olla motorisesti levoton siten, että se haittaa vähemmän, kuin saada hänet pysymään paikoillaan.

Aistimusten ylitulva hämmentää lasta

Kanta-Hämeen Asperger-, Autismi-, Dysfasia- ja ADHD-yhdistys HYMY ry:n varapuheenjohtaja Paula Kauhanen Hämeenlinnasta kertoo, että perheen 8-vuotias poika on kärsinyt kielellisestä erityisvaikeudesta, lähinnä verbaalisesta dyspraksiasta, jossa puheen tuotto on hankalaa.

– Nuorempana se, että äänteet tulivat oikein, oli tosi haasteellista. Alkujaan puhe oli viiveistä ja kun sitä tuli, kyseessä oli ihan oma kieli.

Tähän liittyvät usein sensorisen integraation haasteet: vaikeudet liikkeiden hallinnassa, aistimusten säätelyssä ja käyttäytymisen hallinnassa. Ongelma saattaa ilmetä niin, että lapsi on keskittymätön ja tarkkaamaton tilanteissa.

– On paljon ylimääräistä liikettä, yli- ja alireagointia eri ärsykkeisiin eri aistien välityksellä. Lapsi voi olla aika lailla aistimusten ylitulvassa, mikä näkyy päällepäin tarkkaamattomuutena ja levottomuutena. Lapsi ei pysty keskittymään pitkäkestoisesti.

matematiikkaa koulussa.
Henrietta Hassinen / Yle

Apuvälineinä pojan käytössä on nyt aktiivityyny ja tarvittaessa kauratyyny hartioilla. Nuorempana painotuotteet auttoivat rentouttamaan kehoa, kun ulkoapäin tuleva aistivirta ei ollut liian voimakas, kertoo Kauhanen.

– Pysyy kosketuksissa omaan itseensä ja sitä kautta pystyy keskittymään paremmin tekemiseen. Hänellä on ollut ihan pienenä aina rauta-auto kädessä, ihan aina. Se tajuttiin valokuvien kautta, ikinä kädet eivät olleet tyhjinä.

– Ja venyteltäviä leluja, joita pystyi nypläämään tai venyttelemään. Hän myös piirtää paljon, jos haluaa keskittyä, eli nykyään siis käyttää enemmän toiminnallisia rauhoittumisen keinoja.

Tukitoimien kolme keskeistä lähtökohtaa

Markkinoilla onkin kosolti erilaisia apuvälineitä motorisen levottomuuden vähentämiseen tai kanavoimiseen. Yksinkertaisimmillaan käytössä voi olla palanen sinitarraa tai muovailuvahaa näpelöitäväksi.

Neuropsykologian erikoispsykologi Vesa Närhi kertoo, että keskeiset tukitoimet lähtevät kuitenkin siitä, että jollain tavalla tehdään lapselle selkeämmäksi se, millaista käyttäytymistä häneltä odotetaan.

– Toinen lähtökohta on kiinnittää huomiota siihen, miten ja millaista palautetta lapselle annetaan hänen käyttäytymisestään. Palaute pyritään antamaan mahdollisimman välittömästi.

– Kolmas käytännössä toimivaksi havaittu tukimuoto on miettiä, miten motorisesti levoton lapsi voisi olla motorisesti levoton sillä tavalla, että se haittaa vähemmän kuin lapsen tavanomainen tapa.

Aikuiselle tämä tarkoittaa, että aikuisen pitää hyväksyä, että lapset ovat erilaisia siinä, kuinka paljon he tarvitsevat ja haluavat tehtävään liittymätöntä motorista puuhastelua. Perusperiaatteena lähdetään liikkeelle siitä, millä tavalla kukin lapsi on luontaisesti levoton. Sitten pyritään löytämään keino, joka on mahdollisimman lähellä lapsen tavanomaista tapaa olla motorisesti levoton.

Esimerkiksi koulutustilaisuuksissa opettajat ovat erittäin kiinnostuneita apuvälineistä, kertoo Närhi. Mutta entä jos levottomuutta ja keskittymisvaikeuksia korjataan vain härvelein? Perustuki heikkenee, kun ajatellaan, että sinitarranpala korjaa ongelmat?

– Eihän ongelma sillä poistu tai vaikeat tilanteet. Mutta tämä on yksi mahdollisuus ja tapa helpottaa lasten opiskelua ja koulussa olemista.

"Vaatii opettajalta rohkeutta toimia toisin"

Suomen Erityiskasvatuksen liiton puheenjohtaja Päivi Juntti sanoo, että apuvälineisiin suhtautuminen on opettajakohtaista.

– Lähinnä koulupsykologin kanssa pohditaan keinoja rauhoittaa lasta, ja siinä voivat olla myös koulun lääkäri ja terveydenhoitaja mukana.

Vaikka apuvälineitä on ollut pitkään tarjolla, ja niistä puhutaan ja niitä käytetään enemmän kuin ennen, silti läheskään joka luokassa ei ole vaihtoehtoja – aika moni istuu vielä pulpetissa, sanoo Juntti.

Ehkä on totuttu vain sanomaan "ole hiljaa ja tee".

Päivi Juntti

– Osaksi se on ehkä hankinnan ongelmakin: on tarkkaan mietittävä, mihin koulun materiaalirahat käytetään. Hyöty pitäisi näkyä ennen kuin tehdään isompia hankintapäätöksiä.

– Ehkä on totuttu vain sanomaan "ole hiljaa ja tee". On aika iso ratkaisu, jos on totuttu olemaan perinteisessä luokassa, jos annettaisiinkin lapsen esimerkiksi siirtyä seisomatyöhön. Vaatii opettajalta rohkeutta toimia toisin.

Apuvälineen käyttöön ei tarvita diagnoosia, Juntti muistuttaa.

– Liikkuva koulu on merkittävä vaikuttaja keskittymisen ja motivaation parantajana liikunnan avulla, eli haetaan toiminnallista oppimista. Apuvälineiden terapeuttinen käyttö taas tulee lähinnä oppilashuollon kautta moniammatillisesti. Mutta myös lapset itse ovat aika hyviä arvioimaan itse auttaako apuväline. He osaavat sanoa, jos eivät tykkää nystyrätyynystä tai jumppapallosta.

Apuvälineiden hankinta edellyttää aktiivisuutta

Moni lapsi pääsee kuntoutuksessa tai toimintaterapiassa kokeilemaan apuvälineitä ja sitä kautta ne tulevat käyttöön koulussakin.

– Pitää taata muillekin työskentelyrauha, niin kyllä nämä ovat hyviä keinoja siihen. On tosi hyvä, että keinoja on koko ajan enemmän, niitä käytetään ja tullaan tietoisiksi niistä, Paula Kauhanen sanoo.

Apuvälineiden hankkiminen edellyttääkin vanhemmilta usein omaa aktiivisuutta, kertoo HYMY ry:n sihteeri Annina Junikka Hattulasta. Hänen pojallaan on todettu ADHD.

– Valitettavasti hirveän vähän tulee ulkopuolelta tarjottuja vaihtoehtoja. Meillä on ollut tosi hyvä yksityinen neuropsykologi, joka on kysynyt oletteko kokeilleet tällaista. Aika vähän tulee kuitenkaan ohjausta hoitotaholta.

– Jos on kontakti toimintaterapeuttiin tai fysioterapeuttiin, niin niiltä varmaan tulee enemmän, mutta meillä ei tällaista ole. Itse olen googlaillut ja netistä hakenut.