Sähköpostien siirtyminen Anvialta Elisalle ei sujunut ongelmitta

Anvian ja Elisan palveluiden yhdistyminen on muuttanut jo sähköpostipalveluita. Kaapeli-tv-kanavat on haettava uudelleen kesäkuussa Seinäjoella, Vaasassa ja Kokkolassa.

kaapelitelevisio
Kaukosäädin kädessä osoittaa televisioon
Kati Turtola / Yle

Elisan ja Anvian kaapeli-tv-verkko yhtenäistyy kesäkuun alussa, kun käyttöön otetaan Elisan signaali (siirryt toiseen palveluun). Muutos näkyy kaapeli-tv-kanavien uusina kanavapaikkoina sekä maksu-tv-asiakkailla uusina kanavapaketteina. Muutos koskee noin 85 000 asiakasta Seinäjoella, Vaasassa ja Kokkolassa.

Yhtenäistämistyö käynnistyy alueittain kesäkuun alussa. Muutokset tehdään Kokkolassa 6.6., Seinäjoella 13.6. ja Vaasassa 14.6.

Sadoilla asiakkailla sähköpostiongelmia

Ensimmäiset yhdistymiset jo aloitettu, sillä esimerkiksi anvia.fi, netikka.fi ja watson.fi -päätteiset sähköpostilaatikot siirtyivät huhtikuun lopulla (siirryt toiseen palveluun) Elisan sähköpostijärjestelmään.

Siirto ei kuitenkaan sujunut täysin ongelmitta ja asia on ollut esillä muun muassa yleisönosastoilla ja sosiaalisessa mediassa.

– Olemme varautuneet siihen, että tällaisissa teknisissä vaihdoissa jonkun osalta epäonnistutaan. Tämän hetken näkymä on se, että meillä on ollut alle 500 [asiakasta], joilla on ollut ongelmia sähköpostin vaihdosta johtuen. Niitä me on sitten yksi kerrallaan korjattu, kun olemme saaneet viasta tiedon, kertoo Elisan Pohjanmaan aluejohtaja, Anvia Telecomin toimitusjohtaja Harri Suokko.

Ongelma ruuhkautti asiantuntijalinjat hetkellisesti ja myös Suokko sai asiakkailta puheluita ongelman johdosta.

"Kannustan myös naapuri- ja sukulaisapuun"

Kaapelikanavien yhdistämistä ei Suokon mukaan Anvialla ole toteutettu koskaan tässä laajuudessa.

– Elisan signaali on lähettäjäkoodeiltaan erilainen. Koitimme löytää keinoja, joilla päästäisiin mahdollisimman vähillä muutoksilla. Turvallisinta on, että muutostyöt toteutetaan eri päivinä eri paikkakunnilla, Harri Suokko sanoo.

Kanavamuutosten vuoksi asiakkaiden tulee muutospäivänä palauttaa digilaitteen tehdasasetukset ja hakea kanavat uudelleen. Suokon mukaan muutostöihin on varattu mahdollisimman paljon henkilökuntaa.

– Mahdollisimman paljon on varattu puhelin- ja online-tukea. Pääsääntöisesti asiakkaat saavat avun puhelintuella, ei se kauhean vaikeaa ole. Ymmärrämme kyllä, että joukossa voi olla iäkkäitä henkilöitä, joilla alkuperäisen virityksen on voinut tehdä joku omista lapsista tai naapureista. Silloin saatetaan kaivata paikalle tulevaa tukea – olemme yrittäneet sitäkin järjestää. Tässä kohtaa kannustan myös naapuri- ja sukulaisapuun, Suokko kertoo.

Suokon mukaan tällä hetkellä kerätään ennakkotilauksia paikanpäälle tulevasta avusta. Suokko uskoo, että Anvian ja Elisan erilaiset yhdistymiset ja muutokset kestävät vähintäänkin vuoden.

– Arviolta kesällä 2018 viimeisetkin muutokset alkaa olla toteutettu. Nämä ovat pitkiä projekteja. Siinä mielessä pyritään tekemään yksi asia kerrallaan, että asiakaspalvelu ei ruuhkaudu. Koska tuotteita on kuitenkin satoja, tähän kuluu aikaa, Suokko kertoo.