Enää ei riitä, että ei lyö tai juo – parisuhteelta halutaan enemmän seksiä ja keskustelua

Ennen riitti, että mies ei juonut liikaa ja nainen piti kodin siistinä. Nykyään parisuhde on valinta ja vierelle ei oteta ketä tahansa. Nyt haetaan sielunkumppania.

parisuhde
Naisen käsi sängyllä.
Yksi parisuhteen kulmakivistä on seksi.AOP

"Etsitään tositarkoituksella seuraa. Olen raitis ja kunnollinen, työssäkäyvä nuorimies. Olethan sopusuhteinen ja perheestä haaveileva nuori nainen."

Entisajan tyyliin laadittu treffi-ilmoitus ei sykähdytä tänä päivänä. Nuo netin ja somen myötä hiipuneet perinteiset treffi-ilmoitukset eivät toimisi sisällöllisestikään.

2010-luvulla unelmakumppanille asetetaan moninaisempia vaatimuksia: halutaan, että kumppani auttaa kotitöissä, kykenee keskusteluihin, on kiinnostunut kumppaninsa asioista ja on intohimoinen. Tärkeintä kuitenkin on, että valitun kanssa on henkinen yhteys, sielunkumppanuus.

– Siitä on aikaa, kun riitti, että oli pelkästään se mies tai nainen. Tänä päivänä etsimme pikemminkin kumppania, kokonaisvaltaista ihmistä järjen, emootioiden ja fyysisyyden tasoilla. Toivomme rinnalle jonkun, joka jakaa kanssamme elämäämme, kiteyttää psykoterapeutti, pari- ja perheterapeutti Kirsi Heikinheimo, joka toimii Suomen Uusperheiden Liiton toiminnanjohtajana.

Deitti-ilmoituksia lehdessä
Deitti-ilmoituksia lehdessä.Meeri Niinistö / Yle

Kumppanin valintaan vaikuttaa vahvasti se, että nykyään kyseessä on nimenomaan vapaaehtoinen valinta. Ennen parisuhde oli toimeentulon tai suvun jatkamisen takia välttämättömyys.

– Evoluutiopsykologiassa on tutkittu tätä ja havaittu, että perinteisesti nainen on etsinyt suojelijaa, turvaa ja ehkä sosiaalisen nousun mahdollisuutta sekä omille jälkeläisilleen tiettyä turvallisuutta tuovaa ihmistä kumppanikseen, kertoo Väestöliiton parisuhdetutkija Heli Vaaranen.

Miehet puolestaan halusivat äidilliset ominaisuudet omaavan kodinhengettären.

Yksin eläminen ei ole enää häpeä tai epäkelpoa, kuten ennen ajateltiin etenkin naisten kohdalla. Naiset kouluttautuvat entistä korkeammin, ja on hyväksyttävää, että nainen on perheenpää ja ruokkija.

Nainen ja mies halaavat lumisateessa.
Parisuhteelta halutaan tänä päivänä enemmän kuin aikoinaan.Roman Pilipey / EPA

Koska nykyisin yksinkin pärjää, ollaan tarkkoja sen suhteen, millainen ihminen otetaan oman elämään mukaan. Elämä halutaan jakaa sellaisen ihmisen kanssa, että oman elämän balanssi säilyy.

– Ja siihen jakamiseen toisaalta tarvitaan sitä, että löytyy yhteisiä intressejä ja mielenkiinnon kohteita. Puolisolta odotetaan keskustelua paljon enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin, Heikinheimo huomauttaa.

Kajaanin seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Aune Hiltunen komppaa Heikinheimoa. Jos ennen avioliitto solmittiin turvallisuuden tunteen takia, nykyaikana painavat henkiset arvot enemmän.

– Hyväksytyksi tuleminen puolison taholta, omana itsenä oleminen ja kumppanuus, näitä korostetaan enemmän tänä päivänä, Hiltunen listaa.

Koko maailma deittailtavana

Vielä vuosikymmen taaksepäin baarit, kuppilat ja tanssipaikat olivat yleisimpiä paikkoja etsiä potentiaalista kumppania. Sitä, joka esimerkiksi ei juo liikaa tai omaa äidilliset ominaisuudet. Nyt netti, some ja erilaiset sovellukset mahdollistavat deittailun, jossa pelikenttänä on vaikka koko maailma.

– Yhteiskunnassamme on nykyisin hyväksytympää ja vähän jopa cool olla sitoutumatta, kulkea paikasta toiseen ja kokeilla montaa. Se hyväksyminen tekee siitä tavallaan myös luvallista, Kirsi Heikinheimo pohtii.

Erilainen seurustelukulttuuri voi äärimmillään johtaa siihen, että nautintojen hakemiseen on helppo jäädä koukkuun. Ennen jännittävästä osasta tulee normaali osa elämää ja sitoutuminen on hankalaa.

– Voi olla haasteena luopua niistä muista ja olla vain yhden ihmisen kansa. Varsinkin jos deittailua tekee pitkään, siihen voi tottua. Siitä tulee kenties sitä arkea ja normaalia omassa elämässä, Heikinheimo pohtii.

Tinder käyttäjä
Tinder on yksi deittisovelluksista.Julia Sieppi / Yle

Kajaanilainen pari-, perhe- ja seksuaaliterapeutti Pauliina Hälinen on huolissaan siitä, että kumppania etsiessään ihmiset hyppäävät heti sänkyyn tuntematta ihmistä ja pohtimatta, onko ihminen itselle sopiva.

– Haluamme merkityksellisiä ihmissuhteita, mutta aika harvoin niitä löytyy sängyn kautta, Hälinen huomauttaa.

Väestöliiton Heli Vaaranen ei puolestaan näe, että ihmiset olisivat parinmuodostuksessa sen kevytkenkäisempiä tai pinnallisempia kuin aiemminkaan. Vaarasen mukaan nyt vain puhutaan aiempaa enemmän ensivaikutelmista, valikoimisesta ja torjunnoista.

– Aina on tehty pikaratkaisuja vaikkapa asun tai liikkumisen perusteella, että pidänkö sinusta vai en. Ennen yksi tällainen parinvalinnan foorumi oli tanssilava. On tutkittu myös sitä, että ruumiinkieli ja motoriikka ovat hyvin tärkeitä tekijöitä ihastumissa, rakastumisissa ja kiinnostumisessa. Kun tällaisia foorumeita ei ole, voi mielenkiinto kiinnittyä muihin pinnallisempiin asioihin.

Halutaan, mutta ei jakseta toimia

Seksin merkitys on suuri deittailussa, mutta varsinkin parisuhteessa se on yksi suhteen kulmakivistä. Jos suhteessa on ongelmia, heijastuvat ne ensin sänkyyn, josta tulee vain paikka nukkumiselle. Vaikka nyt on lupa olla avoimesti seksuaalinen, ei asia näy ainakaan naimisissa olevien elämässä. Väestöliiton perhebarometrin (siirryt toiseen palveluun)mukaan suomalainen aviopari harrasti vuonna 2016 seksiä kaksi kertaa vähemmän kuin vuonna 1971.

– Puhutaan siitä, että rakastelun määrällä on selvä yhteys ihmisen hyvinvointiin, mutta miksi niitä yhdyntöjä on niin vähän? Se on ristiriidassa sen kanssa, että ihmiset toivovat paljon enemmän rakastelumääriä, huomauttaa pari-, perhe- ja seksuaaliterapeutti Pauliina Hälinen.

Syitä toiveiden ja todellisuuden kohtaamattomuuteen Hälinen löytää kiireisestä arjesta, puhumattomuudesta ja somesta.

– Ihmiset kaipaavat seksiä ja seksielämää. Parisuhteissa yhdyntöjä on vähemmän kuin aiemmin ja ihmiset harrastavat sooloseksiä. Mistä se kertoo? Se kertoo tästä maailmasta, jossa me elämme.

Henkilö pitelee käsissään Durex kondomipakettia.
Seksin määrä on vähentynyt suomalaisissa avioliitoissa.Alanah M. Torralba / EPA

Ehkä hieman yllättäen miehet ovat Hälisen mukaan valmiimpia keskustelemaan vastaanotolla pariskunnan seksielämästä.

– Tiedän pariterapiaan tulleista, että vaimo on sanonut kotona lähtiessä, että seksistä ei sitten puhuta siellä, Hälinen kertoo.

Hälisen mukaan juuri puhuminen on ainut keino ratkaista seksielämään liittyvät ongelmat, jotka ovat heijastus suhteen muista ongelmista. Toisaalta seksistä puhuminen on hankalaa, sillä asiasta pitäisi osata keskustella niin, että ei loukkaa toista.

– Jos ajattelee, että puolisossa ei ole kipinää, voi itse katsoa peiliin, että onko minussa kipinää. Toista ei voi muuttaa, itseään voi, Hälinen huomauttaa.

Älä laita parisuhdetta hyllylle

Henkinen yhteys ja keskustelu ovat tämän päivän parisuhteen peruskallio. Yhteys ei muodostu muutoin kuin puhumalla. Sitä tehdään pari- ja perheterapeutti Kirsi Heikinheimon mukaan suomalaisten parisuhteissa edelleenkin liian vähän ja liian myöhään. Kun rakkauden huuma vie ihmisiä eteenpäin, unohdetaan puhua siitä, mitä kumpikin toivoo suhteelta.

– Kun rakkauden huuma katoaa eikä ole puhuttu esimerkiksi siitä, millaiset asiat ovat itselle tärkeitä, miten itselle on kasvanut ajatus hoitaa taloutta, kotia tai sosiaalisia suhteita tai mitkä ovat minulle tärkeitä asioita, niistä tulee peikkoja suhteeseen, Heikinheimo huomauttaa.

Toinen elämänvaihe, jossa puhuminen yleensä unohdetaan, on lapsiperhevaihe. Lasten tultua perheessä saattaa olla olemassa vain isä ja äiti, ei toisiaan rakastavat puolisot.

– Yhä useasti puhutaan, että meillä parisuhde hyllyllä, kun meillä on pienet lapset. Minusta mitään niin arvokasta kuin parisuhde ei voi laittaa hyllylle pölyttämään. Kiire toki tekee sen, että ihmiset eivät omistaudu toisilleen. Mutta miten parisuhde aiotaan ottaa hyllyltä pois, kun siihen ollaan valmiita jonain päivänä, kysyy Heli Vaaranen.

kakunkoriste aviopari särkyy
Parisuhteen hyllylle laittaminen ei kannata.AOP

Vaaranen huomauttaa, että kun suomalaisten nuorten ihanteena on yhä pitkä pysyvä parisuhde, pitää sen eteen olla valmis tekemään töitä niin itse kuin ammattiauttajien avustuksella.

– Meistä kukaan ei varmaan ostaisi hienoa, kallista kukkaa ja jättäisi sitä parvekkeelle kuivumaan, mutta parisuhteelle tehdään sitä. Kun se on kerran solmittu, se oli sitten siinä ja sitten keskitytään muuhun. Parisuhde ei vaan elä, jos sitä ei vaali. Ja meillä kaikillahan on tästä lukuisia esimerkkejä ympärillämme.

Lue lisää:

Terve itsekkyys puuttuu monesta parisuhteesta: "Näitä asioita täytyy harjoitella"

Kun asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä – Suomi-seksi on muuttunut sadassa vuodessa avoimeksi ja rohkeammaksi

Miksi sinkku saalistaa toistuvasti varattua? "Varattu ihminen on kauhean turvallinen"

Tutkimus: Jopa viidennes suomalaisista harrastaa seksiä korkeintaan joka toinen kuukausi

Riitaa seksistä, murjottamista ja mustasukkaisuutta – Lue, mitkä ovat suomalaisten parisuhteiden 6 ongelmaa