Väkivalta parisuhteessa ei tule yllätyksenä – se on jotain muuta kuin nyrkki nakkikiskan jonossa

Kulttuurivieras Emilia Lahti tutkii sisua ja kannustaa juoksutempauksellaan lähisuhdeväkivallan uhreja karistamaan häpeän kannoiltaan.

Kulttuurivieras
Emilia Lahti tutkii sisua itsensä ylittämisen välineenä.
Emilia Lahti tutkii sisua itsensä ylittämisen välineenä.Yle / Joni Tammela

Emilia Lahti pomppaa ylös kahvilan pöydästä ja kapsahtaa kaulaan. Punainen suu nauraa, vaalea poninhäntä heilahtaa ja silmistä vilkkuu aurinko. Lahden olemus uhkuu voimaa ja päättäväisyyttä, mutta myös lämpöä ja empatiaa. Mietin, miksi kukaan voi haluta satuttaa tällaista ihmistä. Joku kuitenkin halusi. Joku, joka oli hänelle kaikkein läheisin, oma poikaystävä.

– Lähisuhdeväkivalta ei koskaan tule täysin puun takaa. Se ei ole mikään yllättävä nyrkinisku nakkikiskan jonossa, selittää tutkija ja aktivisti Emilia Lahti.

Ensimmäistä lyöntiä edeltää yleensä pitkä prosessi, jonka aikana väkivaltainen osapuoli hiljalleen nakertaa toisen osapuolen itsetuntoa. Nakertaminen alkoi Lahdenkin tapauksessa moitteilla ja mitätöinnillä. Hän alkoi ajatella, ettei ehkä sittenkään ole itse toiminut oikein, tehnyt suhteen eteen kaikkea, mitä pitää.

– Väkivaltainen avopuolisoni antoi ymmärtää, etten rakasta häntä tarpeeksi. Sanotaan, että jos hullu kertoo sinulle saman valheen sata kertaa, lopulta uskot siihen. Minulle kävi juuri niin.

Kukaan ei usko, vaikka kertoisitkin

Mielikuvissamme mies hakkaa naisen sotkuisessa ja ahtaassa lähiöasunnossa. Mies ajaa perheen lumihankeen syrjäkylillä. Nainen mätkii miestä huumeluukussa. Todellisuudessa väkivaltaan ja alistamiseen syyllistyvät yhtälailla varakkaat ja hyvin koulutetut, rikkaat ja yhteiskunnan huipulla olevat.

Tutkija Emilia Lahti toivoo ihmisten luovan turvapaikkoja toisilleen.
Tutkija Emilia Lahti toivoo ihmisten luovan turvapaikkoja toisilleen.Yle / Joni Tammela

Emilia Lahti oli hyvässä työssä Suomen pääkonsulaatissa New Yorkissa. Miesystävä oli juuri saanut opiskelupaikan unelmakaupungissa. Pian tuli ensimmäinen isku. Pitkään kyteneet vähättely, syyttely ja henkinen alistaminen johtivat fyysiseen väkivaltaan.

– Mies sanoi monta kertaa minulle, ettei kukaan kuitenkaan uskoisi vaikka kertoisitkin tästä, joten ei kannata.

Viimeisellä kerralla poliisi tuli paikalle ja vei mennessään Lahden miesystävän. Vaikka Emilia Lahti ei itse uskaltanut nostaa syytettä miestä vastaan, New Yorkin yleinen syyttäjä päätti toisin.

Lähdön hetki on pelottavin

Emilia Lahti on vahvan eteläpohjalaisen naisen tytär. Hän oli jo nuorena päättänyt, ettei kukaan tulisi alistamaan häntä. Jos mies löisi, hän pamauttaisi samalla mitalla takaisin ja pakkaisi laukkunsa. Välittömästi.

Toisin kuitenkin kävi. Ensimmäinen lyönti ei jäänyt viimeiseksi, eikä ollut pahin kaikista. Lahti puri hampaat yhteen ja yritti sinnitellä.

– Lähteminen alistavasta suhteesta on monella tapaa vaikeaa. Häpeä on koko ajan läsnä. Pariskunnan elämät ovat monella tapaa yhteenkietoutuneita. Yhteiskuntakaan ei tunnu tukevan väkivallan julkituloa, Lahti analysoi.

Emilia Lahti toipui väkivaltaisesta suhteesta juoksun ja tutkijan työn avulla.
Emilia Lahti toipui väkivaltaisesta suhteesta juoksun ja tutkijan työn avulla.

Lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden kokemuksia vähätellään. Kehotetaan yrittämään kaikesta huolimatta, pyydetään pohtimaan, onko tilanne sittenkään niin paha. Usein ajatellaan myös, että suhteessa pitäisi jaksaa, jos on lapsia.

– Myös pelko on läsnä. Lähdön hetki on kaikkein pelottavin ja tutkitustikin vaarallisin. Jos väkivaltaa kokenut osapuoli surmataan, se tapahtuu juuri silloin, kun hän jättää häntä kaltoinkohdelleen puolisonsa.

Uhrin leima otsassa

Kun väkivalta suhteessa tuli lopulta julki, Emilia Lahti koki ihmisten asenteen häntä kohtaan muuttuneen.

– Vei aikansa, että lähdin tervehtymään ja pääsin takaisin kotiin, omaan itseeni. Kun aloin toipua, havahduin tarkastelemaan yhteiskuntaa aivan uusin silmin. Minulla ei ollut enää välitöntä vaaraa. Minua uhannut ihminen oli pois elämästäni. Silti tuntui, että yhteiskunta määritteli minut tämän suhteen kautta. Tunsin olevani houkka ja pysyvästi leimaantunut.

Silloin peliin astui sisu. Lahti sisuuntui niin paljon, että ryhtyi tutkimaan sitä, miten häpeän ja kivun kokemuksista voi selvitä. Hän ryhtyi käsitteellistämään itsensä ylittämistä toisten ihmisten selviytymistarinoiden kautta.

Tällä hetkellä Lahti valmistelee väitöskirjaa sisusta itsensä ylittämiseen liittyvänä voimavarana Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitokselle. Väitöskirjan valvojana on filosofi Esa Saarinen.

Sisu on uusi hygge

Unohda tanskalainen hygge! Nyt tulee sisu! Sitä löytyy Suomesta. Kuvissa ja videoissa näkyy suojuoksijoita, akankantoa, saunomista ja nauravia ihmisiä avannossa. Kansainvälinen media nostaa kilpaa Suomea ja sisu-ilmiötä huomion kohteeksi.

– Hyvä sisu on itsensä ylittämistä. Se hetki, kun ei enää usko jaksavansa, mutta jaksaa silti. Tällaisia hetkiä voi olla missä tahansa päin maailmaa. Suomi ei ole ainoa sisumaa, vaan aito sisu asuu yksilöissä ja heitä tukevassa yhteisössä.

Tutkija Emilia lahden mukaan sisukokemuksia voi olla missä päin maailmaa tahansa.
Tutkija Emilia lahden mukaan sisukokemuksia voi olla missä päin maailmaa tahansa.Yle / Joni Tammela

Suomalaiset itse kytkevät sisun usein hampaat irvessä puurtamiseen. Kuvaan istuvat suo, kuokka ja Jussi. Kuvasta välittyy yksinäisyys. Yksin pärjääminen on lahden mielestä oireellista juuri Suomessa. Ei haluta, eikä kehdata pyytää apua, vaikka sitä tarvittaisiinkin. Kukaan ei kuitenkaan pärjää yksin. Suolla huhkivalla Jussillakin on tukijoukkonsa. Joku keittää mökissä Jussille ruokaa ja pitää huolta hänen lapsistaan.

– Kun aloitin tutkimustani, kyselytutkimukseeni tuli 1 200 vastausta! Niistä nousi huoli siitä, että sisua pidetään pelkästään hyvänsä asiana. Itse ajattelen, että sisu on työkalu ja riippuu siitä mihin sitä käyttää, johtaako se hyviin vai huonoihin asioihin.

– Yhdysvaltain presidentti, jonka nimeä en edes halua sanoa ääneen, voi olla pahuksen sisukas. Hän tekee sisunsa avulla päätöksiä, jotka johtavat todennäköisesti huonoihin lopputuloksiin.

Tavoitteena kaunis, sisukas yhteiskunta

Lahti palaa jälleen keskusteluun lähisuhdeväkivallasta. Hän uskoo, että sisu lisääntyy, kun ihmisille luodaan henkisiä tiloja, joissa he voivat olla turvassa. Sellaisia syntyy, kun aletaan rohkeasti puhua häpeää tuottavista asioista.

– Ajatellaan vaikkapa syöpää. Se on edelleen hirveä sairaus. Kuitenkin avoin keskustelu aiheen ympärillä on vapauttanut siitä kärsivät häpeästä ja salailusta. Vielä 10–15 vuotta sitten syöpä oli Yhdysvalloissa C-word. Ei uskallettu ääneen edes sanoa sanaa cancer, syöpä.

– Syövästä puhutaan nyt paljon ja keskustelu luo turvapaikkoja syöpään sairastuneille. Samaan suuntaan toivon keskustelun lähisuhdeväkivaltaa ja henkistä alistamista kokeneiden ympärillä kehittyvän. Toivon ja uskon, että he vapautuvat uhrin leimasta ja huomio kiinnittyy väkivallan harjoittajiin, Emilia Lahti toteaa.

Lahden mukaan yhteiskunnassa on jotain pielessä, kun se hiljaisuudellaan hyväksyy väkivallan, jopa ruokkii sitä. Lahti unelmoi yhteiskunnasta, jossa rohkaisemme toinen toisiamme.

– En näe, että sisu on mikään, mitä annetaan ylhäältä. Että vaikkapa valtion johto kehottaisi ihmisiä olemaan sisukkaita ja selviämään

Emilia Lahti osallistui Iron man -kilpailuun Uudessa Seelannissa. Pian hän juoksee mantereen halki.
Emilia Lahti osallistui Iron man -kilpailuun Uudessa Seelannissa. Pian hän juoksee mantereen halki.Yle / Joni Tammela

koettelemuksista. Sisu on jokaiselle erilainen.

Emilia Lahdelle sisuuntumisen hetki voi olla 50 kilometrin juoksulenkki. Jollekulle toiselle kilometrikin on suuri voitto. Masentuneelle itsensä ylittämisen hetki voi olla se, että saa noustua sängystä ja käytyä suihkussa.

– Olisi ihanne, että auttaisimme toisiamme ja itseämme rohkeuteen. Rohkeutta voi olla vaikka se, että uskaltaa kertoa kohtaamastaan parisuhdeväkivallasta. Sellainen olisi kaunis, sisukas yhteiskunta, Lahti haaveilee.

50 ultramaratonia 50 päivässä

Toipuakseen kokemastaan väkivallasta Emilia Lahti otti käyttöön vanhan harrastuksensa, juoksun. Hän alkoi treenata ja nostaa kuntoa. Nyt hän on valjastanut juoksun kertomukseensa sisusta. Hän kampanjoi juoksun avulla ihmisiä puhumaan kokemastaan lähisuhdeväkivallasta. Sisu not Silence -projekti on hänen omaa aktivismiaan.

– En osaa vain odottaa, että joku tekee jotain asialle, joka on itselleni niin tärkeä. On pakko tehdä itse!

Lahden mukaan väkivallanteot saavat voimansa hiljaisuudesta. Siksi tärkeintä on rikkoa hiljaisuus ja kerätä avuksi ihmisiä, jotka ovat valmiita kuuntelemaan.

– Olen ottanut juoksun tähän mukaan, sillä sen avulla saan myönteistä huomiota. Haluan osoittaa, että on olemassa ihmisiä, joille voi kertoa.

Ensi marraskuussa Lahti lähtee elämänsä pisimmälle juoksulenkille. Hän aikoo juosta Uuden Seelannin halki kaikkiaan 2 400 kilometriä. Matka taittuu 50 päivän aikana ja vastaa 50 ultramaratonia. Taustalla on tuhansia kilometrejä lenkkejä, muutama maraton ja Teräsmies-kisa Australiassa.

– En ole juoksun ammattilainen, enkä ultrajuoksija. Tämä on positiivista hulluutta. Otan juoksun askel kerrallaan, kilometri kerrallaan, nielaistavina suupaloina. En mieti, mitä matkalla voi sattua tai missä määränpää häämöttää.

Lahden mukaan kestävyysurheilijat neuvovat toisiaan odottamaan, jos uuvuttaa ja voimat loppuvat. Kulman takaa saattaa aueta uusi tie ja happi alkaa jälleen virrata. Samaa hän haluaa toteuttaa elämässä.

– Kokemani väkivalta linkosi minut lentoon. Törmäsin paitsi juoksuun myös nykyiseen aviomieheeni. Hän on nähnyt minussa potentiaalia, joka on ollut itseltäni täysin piilossa. Olen rohkaistunut tekemään isoja asioita.

Emilia Lahti hörppää viimeiset tilkat vihermehustaan. Juoksija ei saa nyt sortua munkkikahviin. Edessä on sadan päivän juoksutreenit. Lahden mukaan pisin ja vaikein matka on edelleen työpöydän äärestä ovelle. Mutta hän aikoo kuitenkin joka päivä nousta, mennä ovesta ulos ja juosta. Sisulla.

Emilia Lahden kulttuurivinkit
Yle Uuutisgrafiikka