Kansainvälinen apuraha Lapin keskussairaalaan: Sähkötupakkatutkimukseen myönnettiin noin 180 000 euroa

Vastaava apuraha on myönnetty Pohjoismaihin vain kerran aiemmin.

Säätiöt ja apurahat
Nainen polttaa sähkötupakkaa
Tutkimuksessa verrataan sähkötupakan avulla tehtävää tupakoinnin lopetusta tavanomaisilla vieroituslääkkeillä lopettamiseen.AOP

Lapin keskussairaalan tupakkatutkimukselle on myönnetty mittava kansainvälinen apuraha.

Lapin keskussairaalan keuhkosairauksien ylilääkäri, Oulun yliopiston keuhkosairausopin dosentti Tuula Toljamo on saanut amerikkalaisen apurahan, jonka arvo on 185 000 dollaria eli noin 178 000 euroa.

Vastaava apuraha on myönnetty Pohjoismaihin vain kerran aiemmin. Toljamon lisäksi apurahan sai kaksi kanadalaista, amerikkalainen, kreikkalainen ja turkkilainen tutkija.

Tutkimuksessa verrataan sähkötupakan avulla tehtävää tupakoinnin lopetusta tavanomaisilla vieroituslääkkeillä lopettamiseen. Tutkimus keskittyy keski-ikäisiin ihmisiin, jotka ovat tupakoineet pitkään.

Ylilääkäri Tuula Toljamon mukaan apurahan saaminen on yksi osoitus pitkäjänteisestä tupakkatutkimustyöstä, jota on tehty yhdessä lappilaisten kanssa.

– Apuraha on huomionosoitus ja arvostus siitä, että kaukana kasvukeskuksista, keskisuuressa sairaalassa voidaan toteuttaa hyvää ja tuloksellista tutkimustyötä. Suurin kiitos kuuluu liki tuhannelle lappilaiselle tupakkatutkimukseen osallistuvalle. Ilman heitä ei olisi onnistunutta tutkimustakaan, Toljamo toteaa tiedotteessa.

Tutkijat voivat hakea Global Research Award on Nicotine Dependence eli GRAND-apurahaa vuosittain. Apurahan saajat valitsee itsenäinen alan tutkijoista koostuva asiantuntijaryhmä ja sen rahoittaa lääketehdas Pfizer.

Tutkimukseen pääsee vielä mukaan

Tutkimuksen painopiste on ollut epidemiologiassa nikotiiniriippuvuutta ja tupakoinnin lopetusta selvittelevässä seurantahankkeissa keski-ikäisillä pitkään tupakoinneilla henkilöillä ja nuorilla aikuisilla.

Tupakkatutkimuksessa on tehty yhteistyötä alan perustutkijoiden kanssa Lapin keskussairaalan patologian yksikön ja Helsingin yliopiston Biomedicumin ja Oulun yliopiston kanssa.

Ylilääkäri Toljamon työryhmään kuuluu Lapin keskussairaalassa kaksi tutkimushoitajaa Marjo Sotkasiira ja Merita Kouri, tutkimussihteeri Maija-Liisa Tarkiainen sekä Satakunnan keskussairaalasta lääkäritutkija Anna Tuisku ja Oulun yliopistosta professori Pentti Nieminen.

Tutkijaryhmässä on tehty väitöskirjoja ja lääketieteellisiä artikkeleita on julkaistu kansainvälisissä lääketieteellisissä lehdissä.

Vuoden kestävään seurantatutkimukseen ehtii vielä mukaan. Tupakoitsijat voivat ilmoittaa halukkuutensa ottamalla yhteyttä tutkimushoitaja Marjo Sotkasiiraan numeroon 040 826 3515 tai sähköpostilla osoitteeseen marjo.sotkasiira@lshp.fi (siirryt toiseen palveluun) tai tutkimushoitaja Merita Kouriin numeroon 040 669 2754 tai sähköpostilla osoitteeseen merita.kouri@lshp.fi (siirryt toiseen palveluun).