Koe uusi yle.fi

Kahdeksan tunnin työpäivä saavutettiin sata vuotta sitten yhdessä päivässä – aseella uhaten

Sarja Suomen itsenäistymisen dramaattisista vuosista on edennyt vappuun 1917. Järjestyvalta järkkyy. Kun Suomesta tuli Suomi -sarjan viides osa.

Kun Suomesta tuli Suomi
Högforsin takomo ja sen työntekijöitä vuonna 1905.

Eräs tärkeimmistä syistä vuoden 1918 sisällissotaan oli kamppailu järjestysvallasta vuoden 1917 Suomessa. Se kamppailu alkoi maaliskuun vallankumouksen jälkeen vallankumouksellisella tavalla. Poliisit saivat potkut.

”Mieheni tuli kotiin ilmoituksella, että heidät poliisit oli kaikki erotettu ja toisia miehiä tullut tilalle, joita kutsuttiin miliisiksi”.

Näin kuvasi tämän sarjan aiemmista osista tuttu Aino Toivonen perheen kohtaloa keisarin kaataneen vallankumouksen jälkeen. Aino Toivosen mies Kaarlo Toivonen oli työskennellyt Rovaniemellä poliisina.

Poliisihallinto oli keisarillisen ajan lopussa keskittynyt erityisesti levottomuuksien estämiseen. Monet näkivät poliisin vanhan keisarivallan edustajana. Kumouksen jälkeen valtiollinen poliisilaitos korvattiin suurimmissa kaupungeissa kunnallisilla miliiseillä. Toivosen poliisiperhe oli kovilla:

”Mieheni aprikoi, mitä nyt ensinnä alkaisi hommaamaan. Hän oli kuullut, että Ivaloon pitäisi saada miehiä hevosineen elintarvikkeita viemään. Se oli huhtikuun loppupuolta ja sillä reissulla hän viipyi kaksi viikkoa. Sillä aikaa olivat toiset poliisit hakeutuneet mikä minnekin – useimmat pois Rovaniemeltä. Minä aloin tingata, että mekin lähtisimme – ja aina Tampereelle saakka. Siellähän mieheni oli aikanaan aloittanut poliisitoimensa ja niillä tienoilla oli kotikin. Nyt myytiin kaikki huonekalut, samoin elukat ja summassa mitään tulevaisuudesta tietämättä lähdimme matkaan”, Aino Toivonen kuvasi.

Aino ja Kaarlo Oskari Toivosen perhe vuonna 1917.
Aino ja Kaarlo Oskari Toivosen perhe vuonna 1917.Jouko Toivosen perhealbumi

Miliisit koostettiin eri kaupungeissa eri tavoin. Useimmiten miliisiin otettiin miehistöä sekä vanhoista poliiseista että työväenjärjestöistä. Vielä keväällä järjestysvaltakysymyksessä porvarit ja sosialistit yrittivät toimia ainakin paikoin yhteistyössä. Punakaartien ja suojeluskuntien varsinainen kokoaminen ja aseistautuminen ei ollut vielä päässyt vauhtiin.

Helsinkiläinen miliisi ateljeekuvassa.
Helsinkiläinen miliisi. Käsivarsinauhan H-merkki tarkoittaa Helsinkiä.Kansan Arkisto

Esimerkiksi Helsingissä miliisiin otettiin jäseniä sekä työväenjärjestöistä että ylioppilaista.

Uudella miliisillä riitti haasteita, sillä järjestysvallan järkkyminen näkyi vaarallisesti Suomessa. Tokoin senaatti vetosi kansaan julkilausumalla:

”Suomen kansalaisille! Viime päivinä on erinäisillä seuduilla järjestystä rikottu. Kansanjoukot ovat omavaltaisesti erottaneet virkamiehiä, loukanneet henkilökohtaista vapautta sekä harjoittaneet muuta oman käden oikeutta. Tämmöinen asiantila, jos se jatkua on maalle ja kansalle vaarallista. Äsken voitettu vapaus saatetaan täten vakavan vaaran alaiseksi.”

Helsingin poliisiasemalla toiminut järjestyskunnan naisvaliokunta
Helsingin poliisiasemalla toiminut järjestyskunnan naisvaliokunta.Kansan Arkisto

Erityisen ongelman muodostivat venäläiset sotilaat. Suomessa oli kymmeniä tuhansia venäläisiä sotilaita, ja maaliskuun vallankumouksessa sotilaat ja matruusit olivat surmanneet upseereitaan ja valinneet tilalle mielestään parempia. Kuri oli heikko eikä suomalaisilla juuri ollut keinoja sotilaiden öykkäröinnin estämiseen.

Huhtikuussa venäläiset sotilaat puuttuivat aseella uhaten myös suomalaisten keskinäisiin riitoihin.

Naamioitunut mies matkustaa Suomen halki

Vladimir Lenin palaamaasa Sveitsistä.
Lenin paluumatkalla Sveitsistä. Leninin seurue ylittää Tornionjokea.Yle Arkisto

Eräs maailman ja Suomen historiaan valtavasti vaikuttanut hahmo kulki huhtikuussa 1917 Suomen läpi naamioituneena. Venäjän bolševikkipuolueen pääideologi ja johtaja V.I Lenin matkusti sinetöidyssä junavaunussa Sveitsistä Suomen kautta Pietariin.

Venäjällä käytävässä valtataistelussa bolševikit olivat vielä maaliskuun vallankumouksen jälkeen alakynnessä. Bolševikit yrittivät peräänantamattomalla poliittisella urakoinnilla saavuttaa vahvemmat asemat.

Täynnä venäläisiä sotilaita oleva Suomi näytti houkuttelevalta kohteelta. Bolševikit lähettivät Helsinkiin suomenkielentaitoisen pietarilaisen metallityöläisen Adolf Taimin, joka otti yhteyksiä Suomen sosialidemokraatteihin. Ohjeensa Taimi sai bolshevikkien nousevalta kyvyltä, Vladislav Molotovilta.

Suomessa olevat venäläiset matruusit suhtautuivat aluksi bolševikkiagitaattoreihin hyvin nuivasti. Sotalaivojen kokouksissa puhuneita bolševikkeja heitettiin jopa yli laidan.

Pikkuhiljaa hyvin organisoidut bolševikit saivat kuitenkin kannatusta ja pian heille tuli sopiva iskun paikka.

Högforsin konepaja 1922
Högforsin konepaja 1922.Karkkilan valimomuseo

Työpaikoilla kuohuu

Vallankumous aiheutti lukuisilla teollisuustyöpaikoilla kuohuntaa. Epäsuosittuja työnjohtajia herjattiin tai kannettiin ulos koko työpaikalta. Työnantajat olivat uudesta tilanteesta kauhuissaan.

Högforsin tehtaat Karkkilassa omisti Suomen rikkaimmaksi ihmiseksi sanottu kamariherra Hjalmar Linder. Tehtaan johtaja Joel Ström tuli työläisten kanssa huonosti toimeen.

”Sehän oli melkoista liikehdintää silloin maalis-huhtikuussa. Ja sitä semmoista levottomuutta lisäsi vielä se tapahtuma, kun kamariherra Linder kirjaimellisesti potkaisi Enkvistin Aku vainaan ulos, kun se meni Linderiltä vaatimaan Strömin erottamista”, tehtaan työntekijä Viljam Laaksonen muisteli 1917 kevään tapahtumia.

Työantajat olivat kuitenkin hyvin levottomia työntekijöiden reaktioista.

Kamariherra Hjalmar Linder
Kamariherra Hjalmar Linder.Karkkilan valimomuseo

”Seuraavana päivänä Linder kulki tehtaalla ja ilmoitti korottaneensa palkkoja (se korotus oli melko huomattava). Ja että jos työläisillä on vielä hänelle asiaa, niin hän keskustelee mielellään, mutta on työläisten valittava sellainen edustaja, jonka kanssa voi keskustella, hän ei tyhmien kanssa neuvottele eikä ota määräyksiä vastaan viisaaltakaan, vaan hän on se, joka täällä määrää”, Laaksonen kuvaa.

Taistelua kahdeksan tunnin työpäivästä aseella uhaten

Työväenliikkeen oli pitkään tavoitellut kahdeksan tunnin työpäivään siirtymistä. Maaliskuun vallankumous avasi vaatimuksen toteuttamiselle aivan uudenlaisen tilaisuuden. Pietarissa 8-tunnin työpäivä oli jo monilla aloilla toteuttu, ja vaatimus levisi heti myös Suomeen. Ensimmäisenä tavoitteen saavuttivat rautateiden konepajojen työläiset.

Seuraavaksi Helsingissä neuvoteltiin kaupungin työntekijöiden työajan lyhentämisestä. Kaupunginvaltuuston käsitellessä asiaa eduskunnan puhemies Kullervo Manner soitti kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle ja kertoi, että hänen luonaan oli käynyt 4000–5000 sotilaan lähetystö, joka oli ilmoittanut ottavansa kaupungin laitokset haltuunsa, jollei työntekijöiden vaatimuksiin suostuta. Kiristyksestä järkyttyneet kaupunginvaltuutetut eivät uskaltaneet vastustaa vaatimuksia.

Työväen mielenosoitus Senaatintorilla .
Metallityöväen mielenosoitus kahdeksan tunnin työpäivän puolesta senaatintorilla 18.4.1917.Museovirasto https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK10000_6750

Venäläiset sotilaat olivat astuneet keskiöön suomalaisessa työtaistelussa. Seuraavaksi Metallityöväen liitto päätti alkaa ajaa kahdeksan tunnin työpäivää maan laajuisella lakolla ja mielenosoituksilla.

”Mielenosoituskulkueita täällä Högforsissa oli kahtena päivänä silloin maalis-huhtikuussa sen 8 tuntisen työpäivän vaatimuksen vuoksi. Se oli semmoista aikaa, että meillä oli varaa härnäämiseenkin, kun meillä työläisilläkin oli tarkasti tiedossa ne suuret kranaatti- ja miinatoimitukset, ja tiesimme, että niillä oli kiire. Ei tehtailla ollut varaa miesten vähentämiseen”, Viljam Laaksonen kuvasi.

Högforsin työntekijöitä.
Högforsin työntekijöitä.Karkkilan valimomuseo

Koska metalliteollisuus valmisti ennen kaikkea sotatarvikkeita, liitto otti venäläisiin sotilaisiin etukäteen yhteyttä. Liitto yritti vakuuttaa, että työtaistelun tarkoitus ei suinkaan ollut sabotoida Venäjän sotaponnistuksia.

Suomalaisten hämmästykseksi venäläiset sotilaat eivät suinkaan olleet hermostuneita sotateollisuuden lakosta, vaan päinvastoin alkoivat aktiivisesti tukea lakkolaisia.

Bolševikit olivat huomanneet tilaisuutensa tulleen, ja yllyttäneet matruuseja ja sotilaita tukemaan suomalaisia ”tovereita”.

Kun suomalaiset metallimiehet järjestivät 18. huhtikuuta 1917 Helsingin senaatintorilla suuren mielenosoituksen kahdeksan tunnin työpäivän puolesta, paikalle saapui tuhansia venäläisiä matruuseja ja sotilaita.

KESKEN
Kone- ja Siltatehtaan työntekijöitä lähdössä osoittamaan mieltään kahdeksan tunnin työpäivän puolesta. Museovirasto / Ylen arkisto

”Kaikkein valtavimman vaikutuksen minun mieleeni teki Metallityöväen liiton järjestämä mielenosoitusmarssi 8 tunnin työpäivän puolesta Helsingissä. Metallimiehet marssivat senaikaisissa työpuvuissa ja puukengissä suoraan työpaikoilta senaatin torille, jossa suomalaiset ja venäläiset puhujat pitivät puheita silloisen Nikolainkirkon, nykyisen Suurkirkon portailla”, muisteli Kone- ja Siltatehtaassa työskennellyt Viljo Tuomainen tapahtumaa.

Kiihtyneet venäläismatruusit erosivat näkyvästi rauhallisemmista suomalaisista, ja joistakin silminnäkijöistä vaikutti siltä, että taistelua kävivätkin venäläiset matruusit eivätkä suomalaiset metallimiehet.

Kun mielenosoitusta jatkettiin kokouksella Työväentalon pihalla, matruusit alkoivat hermostua.

Kahdenksantuntisen työpäivän puolesta järjestetty mielenosoitus Helsigissä.
Venäläiset sotilaat marssivat Helsingin unioninkatua mielenosoitukseen 18.4.1917.Museovirasto https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK10000_2551

Kokouksesta lähetettiin lähetystö ottamaan selvää työnantajien aikomuksista. Lähetystössä johdon ottivat bolševikkeihin kuuluneet matruusit.

Ryhmä tunkeutui senaatissa senaattori Leo Ehrnroothin johdolla käytyihin neuvotteluihin ja revolvereita heilutellen vaati kahdeksan tunnin työpäivän viipymätöntä toteuttamista.

Tosin itse kahdeksan tunnin työpäivästä oli ilmeisesti jo ehditty sopia, ja senaattori Ehrnrooth ja metallityöväen liiton edustajat saivat yhdessä sotilaat rauhoittumaan.

”Kyllähän se oli sitten se huhtikuun 18. päivä 1917 sellainen päivä, että sitä ei unohda koskaan. Ei tarvinnut enää tehdä kuin 8 tuntia päivässä töitä", Viljam Laaksonen muisteli.

Högforsin konepajaa 1922
Högforsin konepajaa 1922.Karkkilan valimomuseo

”Taistelu 8 tunnin työpäivästä oli Suomen työväenliikkeen suurimpia voittoja. Se saatiin yhden päivän työtaistelulla”, Viljon Tuomainen puolestaan huomautti. Molemmat muistelut löytyvät Työväen muistitietokokoelmasta.

On hyvä muistaa, että tuolloin työviikko oli kuitenkin vielä kuusipäiväinen. Metallityöväen liitto sai sovittua 47-tuntisen työviikon. Ja kahdeksan tunnin työaika ei vielä suinkaan ollut lakiin sidottu tai kaikilla aloilla voimassa.

Venäläisten sotilaiden sekaantuminen Suomen sisäisiin työehtokysymyksiin tuomittiin jyrkästi porvaripuolella, mutta myös monien sosialistien taholta. Seuraavana päivänä senaatin johtaja, sosialidemokraattien Oskari Tokoi kävi kenraalikuvernööri Mihail Stahovitšin puheilla pyytämässä, ettei venäläinen sotaväki sekaantuisi enää Suomen sisäisiin asioihin.

Kahdenksantuntisen työpäivän puolesta järjestetty mielenosoitus Helsigissä.
Venäläismatruuseja kahdeksantuntisen työpäivän puolesta järjestetyssä mielenosoituksessa.Museovirasto https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19840312_117

Kuvaavaa on, että kenraalikuvernööri vastasi olevansa samaa mieltä, mutta olevansa voimaton niitä vaikutteita vastaan, jotka sotaväen keskuudessa olivat päässeet vallalle.

Venäläinen sotaväki ei siis todellisuudessa ollut sen enempää venäläisten kuin suomalaistenkaan kontrollissa. Sotilaiden öykkäröinti herätti pelkoa ympäri Suomen.

Suomen rikkaimman miehen perintö

Onneksi tuli sentään vappu. Vallankumouskevään mielenosoitukset huipentuivat valtaviin vappukulkueisiin. Kymmenettuhannet ihmiset marssivat eri puolilla Suomea, niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Riemu uudesta vapaudesta yhdisti vielä kerran, mutta tunnelma alkoi jo kiristyä.

Högforsin työntekijöitä vappumarssilla Karkkilan keskustassa 1917
Högforsin työntekijöitä vappumarssilla Karkkilan keskustassa 1917.Karkkilan valimomuseo

Högforsissa työläiset marssivat juuri voitetun työtaistelun innoittamina. Työläiset tuskin osasivat aavistaa, että tehtaan omistaja, kamariherra Hjalmar Linder jäi pysyvästi Suomen historiaan vuotta myöhemmin, aivan toisenlaisesta syystä.

Linder nimittäin kirjoitti toukokuussa 1918, pian Suomen sisällissodan päättymisen jälkeen Hufvustadsbladetiin artikkelin Jo riittää verilöyly. Siinä Suomen rikkain mies paljasti näkemänsä punavankileirien kauhut ja vaati punaisten summittaisten teloitusten lopettamista.

Lehtirevinnäinen Hufvudstadsbladetista
Yle Uutisgrafiikka

”Hirmuteot jatkuvat maassamme. Ylipäällikön nimenomaisesta kiellosta huolimatta valkoiset ovat jatkaneet punaisten täysin mielivaltaiselta tuntuvaa murhaamista. Punaista hulluutta on maassamme totisesti seurannut valkoinen terrori. Leireillä kuolee vankeja kuin kärpäsiä ”, Linder kirjoitti.

Kirjoituksen jälkeen Linder leimattiin isänmaan viholliseksi, hän sai jopa tappouhkauksia. Linder päätti myydä koko omaisuuteensa ja muuttaa pysyvästi koko maasta.

Kamariherra Hjalmar Linder
Kamariherra Hjalmar Linder.Museovirasto https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19581210_6

Palataan kuitenkin vielä kevääseen 1917. Levottomuutta Suomessa kiihdytti lakkoilun ja venäläissotilaiden lisäksi yhä paheneva elintarvikepula.

”Nälkää organiseeraamaan”

Huhtikuussa nähtiin ensimmäiset elintarvikemellakat. Helsingin kauppatorilla väkijoukko otti yhteen torikauppiaiden kanssa.

”Joukko työpukuisia miehiä ilmestyi kalakauppiaiden luo, pakottaen heidät uhkauksin myymään tavaransa erotuksetta 1 markasta kilolta, vaikka kalakauppiaat olivat itse saaneet maksaa siitä paljon korkeamman hinnan. Hälinän ja epäjärjestyksen aikana sattui, läsnäolijoiden kertomusten mukaan, myös varkauksia”, Helsingin Sanomat kirjoitti 20.4.1917.

Kauppatori vuonna 1919.
Helsingin kauppatori.Yle Arkisto

Elintarvikepulasta tuli vastanimitetyn Tokoin senaatin kiireellisin ongelma. Suomi oli ollut täysin riippuvainen leipäviljantuonnista Venäjältä, ja nyt vilja uhkasi loppua ennen uutta satoa. Elintarvikeasiat tulivat senaatissa aluksi Väinö Tannerin hoidettavaksi.

”Kun hankin jonkinlaisen inventaarioluettelon maassa olevista varastoista, säikähdin pahanpäiväisesti. Varastot olivat melkein olemattomat, elimme toisin sanoen melkein kädestä suuhun. Hätä oli suuri”, Tanner kuvasi myöhemmin.

Hallitus haki laajoja valtuuksia ruuan säännöstelyn toteuttamiseksi.

”Esitellessäni eduskunnalla tätä lakiehdotusta käytin sanontaa, että meidän oli nyt pakko ryhtyä ‘organisoimaan nälkää’, mistä tuli lentävä iskulause”, Tanner muisteli.

Leipäjono Helsingissä kevään 1917 mielenosoitusten aikaan.
Leivän jonotusta Helsingissä keväällä 1917.Museovirasto https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK10000_2552

Tannerin mukaan jo säännöstelylain eduskuntakäsittelyssä alkoi näkyä syvenevä vastakkainasettelu tuottajien ja kuluttajien välillä.

Leivän säännöstely aloitettiin Helsingissä, Viipurissa ja Tampereella huhtikuussa. Helsingissä leipäkorttiin oli oikeutettu yli 200 000 ihmistä ja koneiston käynnistäminen oli työlästä. Lisäksi järjestelmä aiheutti vastustusta ja senaatintorille kokoonnuttiin suurin joukoin vastustamaan sitäkin.

Ensimmäisen maailmansodan aikainen säännöstelykorttikanslia Vanhalla Seurahuoneella Helsingissä marraskuussa 1917.
Säännöstelykorttikanslia Vanhalla Seurahuoneella Helsingissä marraskuussa 1917. Eric Sundström / Museovirasto https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19481212_5

Tilanne oli kuitenkin vaikea, sillä elintarviketilanne paheni koko ajan. Suomi osti sekä Venäjältä että Yhdysvalloista viljaa ja maksoi miljoonalaskut etukäteen, mutta todellisuudessa viljaa ei juuri saatu. Amerikkalaiset alkoivat epäillä viljan päätyvän vihollismaa Saksaan ja Venäjällä viljan tuontiyritykset pysähtyivät viimeistään nälkää näkevään Pietariin.

Kylvökausi oli alkamassa, mutta myös maaseudulla kuohui. Maanomistajat ja maatyöläiset olivat ajautumassa yhteenottoon.

Sarjan seuraavassa osassa ollaan alkukesässä 1917. Lakkoilu kuumentaa tunteita myös maaseudulla, mutta Turussa lakkolaiset ottavat koko kaupunginvaltuuston panttivangiksi.

Lue sarjan edellinen osa: Kun Suomesta tuli Suomi – kevät 1917: Tulevat presidentit juhlivat Pietarin yössä Otto Wille Kuusisen kanssa

Jutussa on käytetty lähteenä lukuisia historiateoksia, mm.Tuomo Polvisen, Pertti Haapalan, Tuomas Hopun, Samu Nyströmin, Vilho Rasilan, Pertti Luntisen ja Maiju Wuokon tutkimuksia. Lähteenä on käytetty myös ajan lehtiä. Väinö Tanner lainaus on Tannerin kirjasta “Kuinka se oikein tapahtui”. Muut muistelut ovat pääosin peräisin Työväen arkiston kokoelmista.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Hiihtolajit

Krista Pärmäkoski vai Marit Björgen? Pärmäkoskella takana kotiedulla yllätysmomentti

Hiihto

Taistelupari: Iivo Niskanen vastaan Martin Johnsrud Sundby – maailman huippujen taistelu

Politiikka

Henriksson: Sairaalahoidon keskittämissuunnitelmat pitäisi panna jäihin – "On syntymässä suurempi kaaos kuin kukaan ansaitsee"

Seksuaalirikokset

Mummon miesystävä käytti Helenaa hyväkseen kuusivuotiaaksi saakka

180 astetta: “Tanakat miehet oikeudessa vaativat, että 10-vuotiaan olisi pitänyt osata vastustella hyväksikäyttäjäänsä”