Amerplastin tehdas suljetaan Ikaalisissa – valtaosa jää ilman töitä

Ikaalisissa Amerplast Ikamerin tehtaan tuotanto päättyy kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Lomautukset ja irtisanomiset

Amerplast Ikamer Oy:n tehtaalla maaliskuussa alkaneet yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Tehdas suljetaan vuoden 2017 loppuun mennessä.

Valtaosa tehtaan 29 työntekijästä jää työttömäksi. Yksi työntekijöistä jää eläkkeelle ja yhden määräaikainen työsuhde päättyy.

– Kaikille ei ole valitettavasti työtä. Pystymme tarjoamaan töitä 8–9 työntekijälle Tampereen tehtaalta, toimitusjohtaja Reima Kerttula sanoo.

Pääluottamusmies Keijo Poikkeus toteaa, että työttömäksi jääneiden on hankala saada töitä ainakaan Ikaalisista.

– Tunnelmat ovat olleet todella synkät. Kyllä siellä on ollut tippaa silmässä, Poikkeus toteaa.

Kannattavuuden kanssa ongelmia pitkään

Amerplastin toimitusjohtaja perustelee Ikaalisten tehtaan sulkemista tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä. Esimerkiksi kannattavuuden kanssa on ollut haasteita.

– Kehitys on ollut huolestuttava. Tämä on monien asioiden summa. Esimerkiksi Venäjän-kauppa on tyrehtynyt Ikaalisissa. Meidän olisi myös pitänyt tehdä sinne valtavan isoja investointeja. Yhtiön kannalta on järkevämpää investoida isoon tehtaaseen Tampereelle, toimitusjohtaja Reima Kerttula toteaa.

Ikaalisten tehtaalla on valmistettu uudelleensuljettavia ja erikokoisia pusseja. Suurin osa tuotannosta siirretään Tampereen tehtaalle, pieni osa Puolan tehtaalle.

Aiheesta kertoi ensimmäisenä OivaSeutu (siirryt toiseen palveluun).