Antennikoteja voi odottaa ikävä yllätys – MM-kiekon ja formuloiden maksukanava pimenee kesken kisojen?

Jääkiekon laajempaa MM-tarjontaa ja formulakilpailuja lähettävät kanavat siirtyvät antenniverkossa sellaiseen kanavanippun, jonka peitto on selvästi aiempaa pienempi. Muutos tapahtuu 17.5.

maksu-tv
Nykyinen D-, tuleva F-kanavanippu kattaa 85 prosenttia suomalaisista.
Nykyinen D- eli tuleva F-kanavanippu näkyy sinisellä alueella.Yle

Taustalla on antennitelevisioverkon uusi kymmenvuotinen toimilupakausi, jonka ohjelmistotoimiluvista Viestintävirasto ja valtioneuvosto päättivät tammikuussa (siirryt toiseen palveluun). Kanavatarjonta muuttuu 17.5. toukokuuta. Osa kanavista siirtyy uusille lähetyspaikoille, osan peittoalue muuttuu ja supistuu.

Jääkiekon MM-kisoista MTV3 näyttää kaikki Suomen ottelut. Laajempi kisatarjonta on uudistuneessa C More -paketissa. Kisat näkyvät entisellä paikallaan toukokuun puoliväliin asti.

Sen jälkeen antennitaloudet joutuvat hakemaan kanavat vastaanottimissa uudelleen. Tiheään asuttujen kaupunkiseutujen ulkopuolella tietyt maksukanavat pimenevät antenniverkosta kokonaan. Näin käy erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Esimerkiksi Oulun yläpuolisessa Suomessa kiekko- ja formulakanavat näkyvät ainoastaan laajakaistan, satelliitin tai kaapelin kautta.

– Sport1- ja max-kanavat siirtyvät toiseen kanavanippuun, mikä kattaa vain 85 prosenttia suomalaista, DNA:n viihdeliiketoiminnan johtaja Mikko Saarentaus kertoo.

Antennitalous voi nähdä maksulliset kiekko- ja formulakanavat Digitan d-kanavanipust (siirryt toiseen palveluun)a (jatkossa F) tai teräväpiirtoversioina DNA:n antenniverkossa (siirryt toiseen palveluun). Lähes kuudennes suomalaistalouksista jää antennijakelun ulkopuolelle.

Ne joutuvat etsimään formula- ja kiekkokanavat netin tai satelliitin kautta. Mikko Saarentaus muistuttaa, että vastaavasti netin kautta tuleva palvelutarjonta paranee koko ajan.

– Tämä mahdollistaa sen, että antenniverkon tarjonta yhtenäistyy. Toisaalta netin kautta nämä 15 prosenttiakin voivat saada entistä paremmat palvelut suoratoiston kautta.

Nettikatselu vaatii päätelaitteeksi älypuhelimen tai tabletin tai esimerkiksi wifi-verkon ja älytelevision.

Peittovelvoiteesta tingitty

Viestintäviraston taajuushallinnon kiinteiden radioverkkojen päällikkö Suvi Juurakko-Lehikoinen kertoo, että voimaan tulevissa toimiluvissa on tarkoituksella haluttu keventää kaupallisten tv-kanavien velvoitteita.

– Haluttiin mahdollistaa se, että toimijat voivat tehdä peittoon liittyviä päätöksiä kaupallisilla perusteilla, Juurakko-Lehikoinen kertoo.

F-kanavanipun väestöpeitto on noin 85 prosenttia. Nykyään kiekko- ja formulakanavat näkyvät C-kanavanipussa, joka tavoittaa 93 prosenttia suomalaisista.

Osalle antennitalouksista perinteisten maksukanavien pimeneminen voi tulla yllätyksenä, vaikka sekä Viestintävirasto että maksutv-operaattori DNA ovat muutoksista tiedottaneet.

– Tässä tapahtuu monta muutosta yhtä aikaa. Osa kanavista vaihtaa tekniikkaa ja osa kanavanippua, Suvi Juurakko-Lehikoinen kertoo.