Kaksi äitiä kertoo, kuinka pinna äkkiä katkesi: "Tunnen yhä hampaissani, miltä lapsen pehmeä iho tuntuu"

Naiset ovat tavallisia äitejä. He kertovat, miten oma väkivaltaisuus alkoi ja kuinka apu lopulta löytyi. Juttu on julkaistu toukokuussa 2017.

Lasten kuritus
Äiti ravistaa vauvaa.
Yle Uutisgrafiikka

Salla ja Aino ovat tavallisia suomalaisia naisia. Molemmat ovat naimisissa, asuvat kauniissa kodeissaan ja ovat vakituisissa töissä. Molemmilla on yksi lapsi. Molemmat ovat myös olleet lastaan kohtaan väkivaltaisia.

Tässä on heidän tarinansa.

Kun Aino saa vauvan, hetki on maaginen. Vauva on toivottu ja rakastettu. Perheen asuinalueella naapurit tuntevat toisensa ja ovia pidetään auki. Aino jää äitiyslomalle yliopistosta, mies käy töissä. Kodin puulattiat narisevat äidin askeleiden alla, ja pihassa tuoksuvat syreenit. Naapuruston äidit tapaavat toisiaan päivisin. Nainen kirjoittaa päiväkirjaansa, kuinka pienen kodin ikkunasta kantautuu lintujen laulu.

– Vauva-aika oli aivan ihanaa. Lapsi oli helppo. Vietimme symbioosissa ensimmäisen vuoden. Meillä oli hitaita, levollisia aamuja. Keittelin teetä pitkin aamua ja kuljin yöpuvussa. Ihana vauvantuoksu ja helmivarpaat. Imettäessäni häntä katselimme toisiamme silmiin. Meillä ei ollut kiirettä mihinkään. Olen koti-ihminen ja oli ihanaa, että sai luvan kanssa vain olla, Aino kertoo.

Vauvavuoden lopulla Aino alkaa ensimmäisen kerran kaivata omaa aikaa. Opinnot jatkuvat ja arki tunkeutuu idylliin. Tilalle tulevat kiireiset aamut ja vaativat koulutehtävät. Päiväkirjan kirjoittaminen loppuu puoleksi vuodeksi.

– Kirjoitin, että mua vaan vituttaa joka päivä, ja haluaisin tappaa jonkun. En tiedä, mitä siinä välissä oikein tapahtui. Varmaan jokin uutuudenviehätys loppui ja hormonit laskivat. Arki tuli. Lapsen oma tahto kasvoi. Kiinteät ruuat ja päiväunet tuottivat omat kuvionsa arkeen.

Ensimmäinen kerta yllätti

Ensimmäinen suuri kimpaantuminen lasta kohtaan tulee täysin yllättäen. Lapsi on silloin alle vuoden ikäinen. Aino istuu keittiössä lapsi sylissään ja yrittää samalla keskittyä tietokoneeseen. Lapsi on levoton.

– Yhtäkkiä veri kiehahti. Nousin ja nostin lapsen nopeasti sylistäni ylös. Huusin miehelleni, että onneksi täällä on joku muukin aikuinen talossa. Mä muuten tapan tämän lapsen.

Tunnen hampaissani ja kitalaessani sen, miltä lapsen pehmeä iho tuntuu. Se oli hyvin erityinen hetki, huone oli yhtäkkiä hyvin kirkas.

Aino

Ainon mies tulee, ottaa lapsen ja lähtee ulos. Aino jää huutamaan, potkimaan seiniä ja itkemään.

– Muistan, kuinka makasin olohuoneen karvalankamatolla oikea poski mattoa vasten. Ulkona oli sakea lumisade. Minusta ei tuntunut yhtään miltään. Olin täysin tyhjä.

Aino soittaa ensi- ja turvakodin puhelimeen ja kertoo tilanteesta. Sieltä kerrotaan, ettei Aino voi tulla suoraan asiakkaaksi. Apua saisi lastensuojelun kautta, ensimmäiseksi pitäisi ottaa yhteyttä neuvolaan.

Aino ei ota. Ajatuskin lastensuojelun mukaan tulosta pelottaa. Sen sijaan Aino käy elämänsä ensimmäisen kerran psykologin puheilla. Hän ottaa yhteyttä vielä toiseenkin. Hän ei koe saavansa ymmärrystä tai apua kummaltakaan. Aino sanoo ihmetelleensä jälkeenpäin sitä, miten vähän ammattilaisilla oli asiasta tietoa.

Äiti otti lapsen syliin ja puri tätä

Itseään herkäksi ja empaattiseksi kuvaileva Aino sanoo, että oma väkivalta yllättää hänet täysin. Hän ei ole koskaan aikaisemmin ollut aggressiivinen tai helposti hermostuva. Aino seuraa ammattinsa kautta lapsensa reaktioita ja häpeää niin, että oksettaa.

– Tiesin, kuinka ne asiat tallentuvat lapselle kehoon. Podin siitä huonoa omaatuntoa. Syyllisyys nousi.

Muutamaa kuukautta myöhemmin nainen suuttuu ja paiskaa tuolin voimallisesti maahan.

– Tajusin, että niiden tunteiden oli helpompaa antaa tulla esiin. Raja oli ylitetty.

Syreeni-idylliin tulee kesä. Ainon lapsi on miltei kolmivuotias. Sinä kesänä toisella puolella maapalloa pelataan jalkapallon MM-kisat.

Ainon perheessä on kylässä sukulaislapsi. Jo ennestään vaikeat päiväunihetket kärjistyvät. Lapsi pomppaa sängystä ylös vieraan lapsen villitsemänä. Äiti yrittää silittää ja rauhoittaa lastaan. Lapsi ei kuuntele.

Tilanne karkaa käsistä.

– Nappasin oman lapseni tiukasti syliini lattialle. Lapsi puri minua käteen. Istuin onneksi selin vieraaseen, kun kaikki pimeni. Minä puraisin lastani takaisin niin lujaa kuin lähti.

Televisiossa näytetään, kuinka jalkapallo-ottelussa Uruguayn hyökkääjä Luis Suárez puree yllättäen vastapuolella pelannutta italialaista Giorgio Chielliniä olkapäähän. Suárez saa pitkän pelikiellon ja teko tuomitaan keskustelupalstoilla ympäri maailman. Nainen istuu puulattialla lapsi sylissään ja tuomitsee itse itsensä.

– Lapsi katsoi minua niin järkyttynein lasittunein silmin, että sen katseen kanssa minä kuljen hautaan asti. Tunnen hampaissani ja kitalaessani sen, miltä lapsen pehmeä iho tuntuu. Se oli hyvin erityinen hetki, huone oli yhtäkkiä hyvin kirkas. Jotain oli tullut näkyväksi. Säikähdimme molemmat valtavasti.

Samana iltana Aino soitti itselleen apua.

Väkivaltaisuuteen taipuvainen aina

Salla on ollut väkivaltaisuuteen ja ärtyisyyteen taipuvainen aina. Hän ei kuitenkaan koskaan pitänyt sitä asiana, jolle täytyisi tehdä jotain.

– Heräsin asiaan vasta, kun mies sanoi haluavansa avioeron käytökseni takia.

Kun Salla menee naimisiin, pariskunnan elämä on seesteistä ja vapaata. Salla jää äitiyslomalle hoitoalalta. Kun lapsi syntyy, elämä muuttuu.

Vauva valvoo ja itkee vatsakipuja. Ensimmäiset kuukaudet nainen kantaa lasta taukoamatta. Pystyasento on ainoa, missä vauva pystyy olemaan. Nainen nukkuu tuolissa vauva sylissä. Mies on iltaisin töissä, nainen on vauvan kanssa yksin.

– Huuto alkoi aina illalla samaan aikaan. Kävelin olohuoneessa ympyrää ja siitä menin pihalle kävelemään ympyrää. Syöminen oli mahdotonta, koska piti keinua vauvan kanssa keinutuolissa. Olin vauvan kanssa kaikki illat ihan yksin kävelemässä sitä ympyrää.

Vauva nukkuu ainoastaan Sallan sylissä pystyasennossa. Äiti ja lapsi nukkuvat ensimmäiset kuukaudet tuolissa istuen.

Äiti ravistaa vauvaa.
Aino kertoo, että avunpyyntöön vastannut nainen ymmärsi häntä ja sanoi, että asiat ovat muutettavissa. Se tuntui Ainosta helpottavalta ja hyvältä.Yle Uutisgrafiikka

Salla sanoo, että ennen perhettä pikaistuksissa tapahtuneiden raivonpuuskien kohteeksi joutuu koira. Kukaan ei koskaan puuttunut käytökseen, koska koira ei kerro. Salla läpsii sitä, on sille liian tiukka, huutaa ja käyttäytyy uhkaavasti. Reaktiot ovat äkkipikaisia ja ennakoimattomia.

– Olimme lähdössä lenkille, ja koira oli innoissaan. Minun piti pukea itseni ja lapsi. Koira touhusi koko ajan siinä jaloissa. Lapsi oli rintarepussa edessäni, koska hän ei voinut olla vaunuissa. Alkoi tulla hiki. Lapsi alkoi kitisemään ja itkemään. En vain kyennyt pitämään kiukkua sisälläni, enkä myöskään osannut käsitellä sitä mitenkään. Lopulta hypin tasajalkaa ja löin seinään.

Vasta jälkeenpäin Salla mietti, miltä rintarepussa olleesta vauvasta mahtoi tuntua.

Räjähdyksen jälkeen toimintakyky palaa

Salla kuvailee vaikeimmiksi tilanteita, joissa vaatimuksia tulee yhtä aikaa monelta suunnalta. Kiukku ja ärsytys hyökyvät päälle. Olo on avuton.

– Kun hytkytit ja hytkytit ja toinen vaan huusi, eikä mikään auttanut. Se ahdisti ja muuttui aggressioksi, joka teki otteet liian koviksi ja hytkytyksen sellaiseksi, että nyt sitten perkele hiljenet! Hytkytin vielä vähän kovempaa, ja ajattelin, että nyt mä pakotan sut hiljenemään! kuvailee Salla tapahtumien kulkua.

Pinna kiristyy, hermo menee ja tilanne räjähtää aggressiivisesti huutamalla ja seiniä potkien. Paineaallon mentyä ohi tulee rauhallista.

En ole ihan varma, olinko koskaan ravistellut. En ainakaan kovin paljon.

Salla

– Sen jälkeen huokaisin, ja pystyin jatkamaan taas siitä, mihin jäin. Lapsi todennäköisesti edelleen kitisi, mutta pystyin toimimaan sen kanssa ja kestin sen.

Salla sanoo, ettei ole koskaan lyönyt lastaan. Muusta hän ei ole ihan varma. Itsehillintä lapsen kanssa on kuitenkin parempaa kuin muissa tilanteissa.

– En ole ihan varma, olinko koskaan ravistellut. En ainakaan kovin paljon. Liian kovaa olin kyllä ottanut kiinni, sanoo Salla.

– Kerran jälleen hytkytin vauvaa sylissäni. Ylösalasylösalasylösalas. Pinna oli kireällä. Huomasin, että se vaan kiristyy ja kiristyy. Kiihdytin huomaamattani vauhtia. Lopulta mies huomautti, että meneeköhän jo vähän liian lujaa. Silloin tajusin lopettaa ja annoin vauvan miehelleni.

Vertaisryhmä auttoi tunnistamaan tunteita ja ennakoimaan tilanteita

Sekä Salla että Aino löytävät avun omatoimisesti itse hakemalla. Molemmat yrittävät ensin saada apua psykologeilta ja terveydenhoitoalan ammattilaisilta, mutta he eivät koe tulevansa ymmärretyiksi. Lopulta he soittavat Maria Akatemian päivystävään puhelimeen. Kolmen henkilökohtaisen tapaamisen aikana naiset kartoittavat omaa tilannetta, pureutuvat omiin tunteisiinsa ja reaktioihinsa.

– Puhelimeen vastannut ihminen kuunteli minua. Hän sanoi, että nämä asiat ovat estettävissä ja olin rohkea, kun hain apua. Se tuntui valtavan hyvälle, sanoo Aino.

Molemmat käyvät lopulta myös noin vuoden mittaisen, keskusteluun ja vertaistukeen perustuvan ryhmäterapian Maria Akatemiassa. Aino yllättyi, kun ryhmäläiset olivat ihan tavallisia naisia.

Samanlaisia kuin hän.

Ei sille häpeän määrälle ole edes sanoja, se on hirveän noloa. Kaikki mitä olin siihen mennessä opiskellut, oli tilannetta vastaan. Epäonnistuminen oli hirveä pettymys.

Aino

Salla sanoo, että hän osaa nyt nimetä tunteitaan ja ennakoida tulevaa aiempaa paremmin. Mutta kaikki ei muutukaan kuin taikaiskusta. Kun ryhmätapaamisia oli jäljellä vielä muutama, Salla lyö erään riidan päätteeksi miestään. Pari hakee apua Jussi-ryhmästä ja jatkaa nyt siellä.

– Pitäisi pystyä ennakoimaan ennen kuin läikkyy yli. Edelleen on niitä päiviä, kun olen kiukkuinen ja ärtynyt. Ne eivät enää sillä tavalla eskaloidu kuin ennen. Nyt tiedän, ettei se tunne ole hyvä. En kuitenkaan osaa päästä siitä eroon. En saanut siihen apua. Me jatkamme terapiassa vielä pariskuntana ja perheenä.

Aino puolestaan sanoo, että tärkein oppi on ollut omien rajojen asettaminen ja ennakointi. Mukana on aina jotain pientä välipalaa. Lisäksi hän pitää huolta siitä, että nukkuu tarpeeksi. Hän sanoo, että väkivaltainen käytös oli jälkikäteen arvokas oppi ja matka itseensä.

– Ei sille häpeän määrälle ole edes sanoja, se on hirveän noloa. Kaikki, mitä olin siihen mennessä opiskellut, oli tilannetta vastaan. Epäonnistuminen oli hirveä pettymys.

Aino sanoo, että omien reaktioiden aiheuttama yllätys on johtanut siihen, ettei pariskunta todennäköisesti hanki lisää lapsia.

– Rima on nyt todella korkealla, koska asia pelottaa todella paljon edelleen.

Ainon ja Sallan nimet on muutettu juttua varten.