Erosten moottoripyörillä kulkevat lapset ja lapsenlapsetkin – "Tähän tautiin lääkitystä pitää vain lisätä"

Kun Harri Eronen kääntää moottoripyöränsä kotikadulta valtatielle, tutut äänet, tuoksut ja pellot tulvivat aisteihin.

moottoripyörät
Minna ja Harri Eronen.
Minna ja Harri Eronen aloittavat moottoripyöräkauden toukokuun puolivälissä.Petri Vironen / Yle

Sen päivän tasan 40 vuoden takaa Harri Eronen muistaa kuin eilisen päivän. 15-vuotias nuorukainen sai ensimmäisen moottoripyöränsä, "piikin". 80-kuutioinen menopeli avasi Eroselle maailman, josta mies ei ole päästänyt irti sen koommin.

– Ne kuusi tai seitsemän hevosvoimaa edustivat valtavaa voimaa ja avasivat aivan uuden maailman mopojen jälkeen. Ne pari kolme ensimmäistä pyörää olivat muutenkin se suurin elämys. Viimeisin hankinta ei enää säväyttänyt laisinkaan ensimmäisiin verrattuna.

Ensimmäisen kesän Eronen kurvaili kortitta, kunnes syksyllä 16 vuotta tuli täyteen ja "kevarikortti" taskuun.

– Voi sanoa, että olen sairastunut tautiin nimeltä moottoripyöräily, ja lääkitystä on pitänyt vain lisätä. Kun lääkettä tarvitsee lisää, pitää rakentaa se seuraava pyörä, Eronen maalailee.

Tällä hetkellä Erosella on kolme rekisterissä olevaa kaksipyöräistä, ja "jokunen" työn alla. Minna-vaimolla on oma kulkupelinsä.

– Viime vuosina itselleni on tullut tärkeimmäksi se mielettömän hyvä porukka ja henki, joka harrastajien keskuudessa vallitsee. Se menee jo tekniikan ohi, moottoripyörät läpikotaisin tunteva ja hallitseva Pieksämäen Moottoripyöräkerhon aktiivi pohtii.

Erosella on vajaan 20 000 asukkaan pikkukaupungissa kohtalotovereita. Kerhossa on reilut 200 jäsentä. Kerhon yhdeksän vuotta sitten omiksi hankkimissa tiloissa talvehtii sata moottoripyörää.

Joskus kerholla vitsailemme, että unelmapaikka olisi Norjan kaltainen maa, jossa olisi Liettuan hintataso

Harri Eronen

Eronen on ajanut 40 vuoden aikana jokaikinen kesä. Kilometrimäärät vaihtelevat tuhannesta 30 000 kilometriin vuodessa. Paljon hienoja paikkoja on jäänyt taakse, mutta ne kaikkein ikimuistoisimmat hetket on helppo poimia.

– Suomessa on paljon upeita paikkoja, mutta me olemme jostain syystä Norja-höperöitä. Geirangerin vuonolla olemme käyneet kolme kertaa. Norjalaiset ovat todella mukavia, ja olemme saaneet paljon ystäviä siellä. Joskus kerholla vitsailemme, että unelmapaikka olisi Norjan kaltainen maa, jossa olisi Liettuan hintataso.

Parhaita reissuja yleensäkin ovat lasten kanssa tehdyt telttareissut muutamasta päivästä muutamaan viikkoon

Harri Eronen

Molempien ikimuistoisin reissu oli häämatka Norjaan vuonna 1994. Alle kaksivuotias tytär kulki sivuvaunussa, jossa mukana kulki lastenhoitotarvikkeet potasta ja vaipasta lähtien.

– Olimme kaksi viikkoa ja aurinko paistoi koko ajan maassa, jonka sää voi olla hyvin arveluttava. Parhaita reissuja yleensäkin ovat lasten kanssa tehdyt telttareissut muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Niille eivät pärjää edes kavereiden kanssa tehdyt ulkomaanreissut, Harri Eronen tunnelmoi.

Unelmana valmistajan 100-vuotisjuhla

Tänä keväänä Erosten oma kauden avaus menee pojan uimaharrastuksen takia toukokuun puoliväliin. Harri Eronen kertoo, että kevään hötkyily on vähentynyt vuosien myötä. Alkukesän retkien tunnelmaan liittyy sellainen oma hohtonsa, että ulkopuolisen on sitä vaikea tajuta.

– Tuossa muutaman kilometrin päässä Naiskankaalla olen jo lomalla. Kaikki joutava unohtuu ja tulee havainnoitua luontoa aivan toisella tavalla. Kuka isäntä on kevättöissä ja joko tuosta on pelto niitetty. Se on mukavaa seurata.

Harri Erosen seuraava suurin unelma on Italia ja vuosi 2021. Erosen ykkösmerkki Moto Guzzi täyttää tuolloin 100 vuotta.

– Lastenlapsista toinen on viisi ja toinen neljän kuukauden vanha. Heidän kanssa käydään jäätelöillä. Mutta kyllä se heillekin vielä telttaretki koittaa, jos eivät kieltäydy, isoisä lupaa.

Autoilijoille Harri Erosella on ajankohtainen vinkki kevään viikoille. Moottoripyörät ovat selvästi vaikeampia havaittavia kuin autot.

– Pää vaan pyörimään ja seuraamaan, milloin me ehkä useammin kaistaa vaihtavat kaksipyöräiset tulemme.

Molemmilla myös omaa aikaa

Moottoripyöräily yhdistää koko Erosen perhettä. Minna Erosten rakkaus kaksipyöräisiin syttyi 33 vuotta sitten.

– Veljen mopolla pääsin kokeilemaan ja päädyin äidin kukkapenkkiin. Vuoden tauon jälkeen sain ensimmäisen oman mopon ja sitten kevytmoottoripyörä. Äiti kyllä sanoi, että hullu, mutta antoi luvan, Minna Eronen kertoo.

Minna Erosen mielestä perheen yhteisessä moottoripyöräilyssä on paljon etua. Aina ei ajeta samassa letkassa.

– Usein mennään yhdessä, mutta välillä mennään tyttöporukoissa ja pojat poikaporukoissa. Me kaikki tarvitsemme myös omaa aikaa.

– Ehkä Harri joskus turhankin pitkiä iltaoja kerholla viettää, kun se huoltaa ja korjaa paljon muidenkin pyöriä.

.